suomeksipå svenskain english
 



Kesäkuun 3. päivä valkeni aurinkoisena. Ensimmäinen talkooporukka kokoontui väyläasemalle klo 7 lastaamaan väyläalusta yhdessä Hangon väylätiimin kanssa.



Lastia kertyi arviolta viisi tonnia. Lastissa oli puutavaraa, kattohuopatarpeet, käytetty pata, jääkaappi ja hella, ruokaa, työkoneita ym.



Kello 7.40 alus rantautui Gustuun ja jo 8.30 saatettiin SMS:n sininen lippu nostaa ensi kertaa salkoon töiden alkamisen merkiksi.



Rakennustyöt alkoivat saaren puuseen kunnostamisella ja suihkulavetin asentamisella maastoon. Keittiöön asennettiin suuri jääkaappi ja kunnollinen sähköhella. Huoneet siivottiin. Näin saatiin luotua siedettävät olosuhteet talkooväelle.



Ensimmäisenä viikonloppuna Gustussa ahkeroi tusina innokasta talkoolaista. Ruokahuollosta vastasi monine apulaisineen erinomainen kokki Sonja Hortling, toinen Gustun fantastisista kokeista. Myöhemmin pääsimme nauttimaan myös Sari Laaksosen keittotaidoista.





Ensimmäisen viikonlopun aikana saatiin rakennuksen ympärille rakennettua tellingit, joiden avulla katolla voitiin työskennellä. Kun katolle päästiin, sieltä alettiin purkaa tiilikatetta. Tiilet sijoitettiin pinoihin rakennuksen ympärille, ja osa siirrettiin suoraan rantaan.



Rakennuksen katto osoittautui odotettua huonokuntoisemmaksi. Kun tiilikate ja sen alla ollut rimoitus ja vanha huopakate saatiin poistettua, oli edessä katon puurakenteiden uusiminen laajoilta alueilta. Lisäksi kattotuolien hirsiset päät olivat osittain lahonneet. Niiden tilalle jouduttiin valmistamaan uudet päät vanhasta hirrestä.



Näiden yllätysten ja ajoittain vaivanneiden sateiden takia ensimmäinen työvaihe eli katon korjaaminen ja uuden huopakatteen asennus vei tuplasti etukäteen arvioidun ajan, eli 10 päivän sijasta 20 päivää. Juhannuksena Gustu loisti kuitenkin jo merelle aiempaa ryhdikkäämpänä.





Sisätiloissa oli myös tapahtunut suuria muutoksia: Gustun keittiöstä oli luotu viihtyisä tila, jossa talkooväki mieluusti ruokaili. Makuuhuonetta kohennettiin myös, mutta pääosa talkooväestä yöpyi edelleen teltoissa.