Majakkasaaret-panoramakalenteri täytti 10 vuotta, ja juhlan kunniaksi kalenterista on tehty entistä tuhdimpi paketti. Ostaja saa nyt 12 kuukauden sijasta 15 kuukautta ja yhteensä 16 upeaa kuvaan entisellä 15 euron hinnalla. Painos on pysynyt ennallaan, joten oma kappale kannattaa hankkia hyvissä ajoin.





Toinen syy aikaisiin kauppoihin on se, että kalenteri alkaa jo lokakuusta 2017. Loka-, marras- ja joulukuussa kalenterissa on historiallisia kuvia.

 




Tutustu uuteen kalenteriin ja hanki omasi




Majakkasaaret_2018_malli

Löydät Suomen Majakkaseuran paikkakuntakohtaiset kalenterimyyjämme täältä.


 


Majakkakuvia myös vuosien takaa




Lokakuun kuvana on maalaus purjehduskilpailusta Harmajan edustalla vuonna 1911! Kyseinen maalaus on Ruotsin tunnetuimman ja taitavimman merimaalarin Jacob Häggin työ. Työ on ilmeisesti samalta ajalta eli hän on luonnostellut maalausta Harmajan edustalla ehkäpä luotsialuksen kannelta.


Marraskuun kuvana on Suomen kärkikaartin maisema - ja merimaalarin Oscar Kleinehin maalaus Bogskärin majakan edustalta 1890-luvulta. Tämän maalauksen seuran kalenterivastaava bongasi vuosia sitten Amos Anderssonin taidemuseon näyttelystä.


Varsinainen harvinaisuus on kuitenkin joulukuun kuva. Se on ilmavalokuva jäänmurtaja Voimasta ja purjelaiva Suomen Joutsenesta jäissä, taustanaan Gustavsvärnin saari. Tämän valokuvan seuralle toimitti jm Voiman tuolloisen kapteenin poika Esko Malmi. Kuva oli alunperin Lehtikuvan kuva, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 19.1.1960. Kuva oli kuitenkin kadonnut kummankin arkistoista. SMS palautti kopion Lehtikuvalle ja tarina sai näin onnellisen lopun.






Kalenterin muu anti on perinteisen taattua tavaraa. Kannessa on Sami Pitkäsen mestarillinen otos Suomenlinnan majakasta eli kirkon tornista. Täysin uutena kohteena mukana on mm. juuri maalattu Taskun pooki.


Kalenteria kannattaa hankkia suvun joululahjoiksi vaikka kokonainen laatikollinen. 300 eurolla saa 21 kalenteria. Jäsenmyyjäksikin kannattaa ryhtyä: myy laatikosta 20 kalenteria, saat yhden bonuksena.



Haluatko auttaa tai osallistua myyntiin?



Suomen Majakkaseura rahoittaa toimintansa ja majakoiden kunnostamisen pitkälti kalenterimyynnillä. Kuka tahansa voi auttaa majakoita esimerkiksi printtamalla ja kiinnittämällä työpaikan seinälle / kaupan ilmoitustaululle / kirjaston "minne mennä" -seinälle kalenterimainoksen. Majakkakalenterimainoksen nettiversion voi taas lähettää helposti valitsemilleen henkilöille sähköpostilla. Nettiversiossa on hyperlinkit suoraan Majakkakalenterin myyjien yhteystietoihin ja tilauslomakkeeseen (ks. Mainosmateriaalia vapaaseen käyttöön).

Seuran jäsenet voivat myös helposti myydä Majakkasaaret -kalenteria. Uudet myyjät tervetuloa! Saat yhteystietosi nettisivuillemme ja ostajat löytävät sinut näin. Ota yhteyttä: pekka.vaisanen@majakkaseura.fi tai 0449700677, niin saat lisätietoja kalenterimyynnistä. Kalenteria myydään joko yksittäin tai pakettina niin yksityishenkilöille kuin erilaisille tahoille esimerkiksi liikelahjaksi. Huomioithan, että ainoastaan seuran jäsen voi myydä kalenteria - ei jälleenmyyjille.

 


Mainosmateriaalia vapaaseen käyttöön


 

Majakkakalenterin nettimainos

Majakkakalenterin mainos (suomi ja ruotsi) printattavaksi


Majakkakalenterin nettimainos yrityksille

 

 

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content