Majakkakiertue 2021 käynnistyy pian!


Suomen Majakkaseura lähtee syyskiertueelle vauhdikkaasti pandemian nyt hellitettyä. Yhdessä kumppaneidemme kanssa luomme kattavan ja kiinnostavan kiertueen!

Kiertueen ensi-iltaelokuvana on uutuus "Majakoiden ja luotsien Porkkala sodassa ja rauhassa". Elokuvan rungon muodostaa Majakkaseuran kustantama kirja "Majakoiden ja luotsien Porkkala", mutta elokuvaan on saatu mukaan uutta, ainutlaatuista materiaalia mm. toisesta maailmansodasta alueella. Elokuvassa keskitytään muutaman luotsi- ja majakanvartijaperheen elämään Kallbådalla ja Rönnskärissä, mutta myös sotilaiden elämä ja 1960-luvun elämä Kallbådalla tulevat esiin.

Joissain kiertuepaikoissa toisena ohjelmanumerona on Pekka Väisäsen esitys "500 vuotta suomalaisia merimerkkejä".

Uutuustuotteina kiertueella on myynnissä mm. upea Itämeren majakat -kirja, uusia T-paitoja ja huppareita sekä tietenkin seuran klassikkokalenteri, Majakkasaaret 2022.

Tarkat näytösajat ilmoitetaan myöhemmin.

Varmistuneet kiertuepäivämäärät (lista päivittyy jatkuvasti):

22.10. Espoo, Sellon kirjasto, Akseli-Sali klo 17 ja 18

23.10. Kirkkonummi, Kunnantalo klo 11 ja 12, Porkkalan kylä (Rigårdsnäs) klo 14.45 ja 16: Porkkala-elokuva

24.10. Loviisa, Kino Marilyn klo 11.30 (Porkkala-elokuva, Bengtskärin tarina)

24.10. Kotka, Merikeskus Vellamo klo 14.45 (Porkkala-elokuva, Matkani majakalle sekä esitys 500 vuotta suomalaisia merimerkkejä)

25.10. Lahti, Kino Iiris klo 17 (Porkkala-elokuva, Matkani majakalle)

26.10. Kankaanpää, Kuntoutuskeskus klo 16 (Haaksirikkojen Märket)

26.10. Merikarvia, Koulun auditorio klo 18.30 (Bengtskärin tarina ja Hän kuvasi majakat – veneretki Pohjanmaan majakoille)

27.10. Kristiinankaupunki, Kino Dux klo 12.15 (Porkkala-elokuva ja Matkani majakalle)

27.10. Malax/Maalahti, Högstadie i Petalax klo 15.30 (Porkkala-elokuva ja Hän kuvasi majakat – veneretki Pohjanmaan majakoille

27.10. Vaasa, kaupunginkirjasto, Draama-Sali klo 18.15 (Porkkala-elokuva ja esitys 500 vuotta suomalaisia merimerkkejä)

28.10. Raahe ammattiopisto klo 15.30 (Porkkala-elokuva ja esitys 500 vuotta merimerkkejä pohjoisessa)

28.10. Liminka, kirjasto klo 18.30 (Bentskärin tarina ja Matkani majakalle sekä esitys 500 vuotta merimerkkejä pohjoisessa)

29.10. Oulu, kaupunginkirjasto klo 17.30 Porkkala-elokuva, Matkani majakalle sekä esitys 500 vuotta merimerkkejä pohjoisessa

30.10. Tornio, Aineen taidemuseon auditorio klo 11.00: Haaksirikkojen Märket ja Mastkani majakalle sekä esitys 500 vuotta merimerkkejä pohjoisessa)

30.10. Kemi, Kaupunginkirjasto klo 14.30: Porkkala-elokuva, Bengtskärin tarina ja esitys 500 vuotta merimerkkejä pohjoisessa

1.11. Joensuu, Kaupunginkirjasto, Muikku-Sali klo 12: Haaksirikkojen Märket ja Matkani majakalle sekä esitys 500 vuotta suomalaisia merimerkkejä

1.11. Varkaus, Kaupunginkirjasto klo 17: Bengtskärin tarina ja Matkani majakalle sekä esitys 500 vuotta suomalaisia merimerkkejä

2.11. Espoo, Sellon kirjasto, Akselisali klo 17.15 ja 18.30: Porkkala-elokuva

6.11. Rauma, Tules-talo klo 11.30: Porkkala-elokuva ja Haaksirikkojen Märket

6.11. Turku, Forum Marinum klo 15: Porkkala-elokuva ja Haaksirikkojen Märket

9.11. Uusikaupunki, Crusell-Sali klo 18.30: Porkkala-elokuva ja esitys 500 vuotta suomalaisia merimerkkejä

11.11. Espoo, Sellon kirjasto, Akseli-Sali klo 17.15 ja 18.30 Porkkala-elokuva

20.11. Espoo, Sellon kirjasto, Akseli-Sali klo 14.15 ja 15.30: Porkkala-elokuva

23.11. Espoo, Sellon kirjasto, Akselisa-li klo 17.15 ja 18.30: Porkkala-elokuva

(HUOM! lisää esityspaikkoja ja esityksiä tulossa marras-joulukuulle)

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content