Kippari ja kansihenkilö kuljettivat meidät turvallisesti perille Seafunin Pandalla – kiitos!


1.8.2012

Iloinen joukko tuli alus Pandalla tänne elokuun 1. päivänä 2021. Matti ja Mari mittailivat saarta, Sirena ja Verna metsästivät kadonnutta salaatinkerää, Petra kirjoitti majakkapäiväkirjaan ja Markku tarkkaili saderintamaa.

Tein tämän ensimmäisen merkintämme Gustavsvärnin päiväkirjaan erään V. Spångenin vuonna 1754 tuohon läheiseen Hauensuolen kallioon tekemää kirjoitusta mukaillen: "--Skytte keitti hyvää kahvia, Ribbing piti hauskaa, V. Spången kirjoitti kiveen ja A. Ehrensvärd merkkasi veden korkeuden."

Tuo kallioon raapustellut Spången kuului tykistökadettikoulun johtaja Augustin Ehrensvärdin Gustavsvärnin seuduille tekemän tiedustelumatkan seurueeseen. Korkea herra Ehrensvärdillä oli tärkeä osa Gustavsvärnin linnoituksen suunnittelussa.

Tällä viikolla pääsemme elämään Gustussa sen kolmatta, tunnettua aikaa: ensin saaressa oli linnoitus, sitten majakka, nyt Majakkaseura ja sen reippaat talkoolaiset.

2.–3.8.2021

Iloinen joukko heräilee viikkoon. Muut aloittavat päivänsä aamupuurolla, Matti luottaa ruisleipään. Pieni ripaus kardemummaa tekee puurosta kuulemma ruotsalaisen, kaneli taas avaa sielun ja sydämen.

Rukiin ja kauran voimin valmistuu entisen loiston tuntumaan uusi pöytäryhmä vanhan tilalle. Tiirat kaartelevat koko päivän saaren länsipuolen yllä ehkä työn edistymistä valvoen.

Saamme ensimmäiset vieraamme: nelihenkinen perhe Bromarvista. Päivällisaikaan joku luulee unohtaneensa radion päälle; onneksi jo pian puheen lähde antaa ilmi itsensä, kun keittiön rakosellaan olevasta ovesta kurkistaa kaksikko. Tulijat ilmoittavat olevansa Naantalin Sinisten meripartiolaisia. S/Y Tokka-Lotta kymmenhenkisine miehistöineen on rantautunut laituriin.

Päivät kuluvat, tuuli lentää, punamultamaalin kovettama pensseli likoaa vesiämpärissä. Eilen kuuntelimme iloisina, kuinka sadevesi ropisi tynnyriin kuin kolikot säästöpossuun.

Gustavsvärnissä elämä on yhdistelmä unta, erilaisia kolinoita ja huminoita ja sitä, että vajaan sadan metrin siirtymistä kertyy päivässä yli kymmenen kilometrin askelmatka. Kammarinpöydän ääressä ehditään iltaisin kivien syntyhetkistä aina niihin aikakausiin, kun ihmiset ja mytologiat liikkuvat.

Kun odottelen vuoroani aamupesulle, saunalta päin kuuluu kolinaa: ”Verna tai Sirena varmaan.” Lähestyn saunaa, ja terassilautojen alta katsovat vastaan pienet kasvot. Minkki siellä hoitaa kivikossa minkin asioita.

Kello on kolme tiistaina. Odottelemme vieraita, kirjoitan tätä. Joskus tekee hyvää, kun ympärillä on rajallinen määrä asioita: viisi ihmistä, yksi majakka, pala maankamaraa – sekä tulevien seikkailujen janon herättävä meri.

Matti laittaa alkutöikseen uuden tiskipöydän viemärin kuntoon.


Sirena ja Matti pujottelevat katajien vieritse tiskipöydän tekniikkaa kohdilleen.


Uusi pöytäryhmä istuu linnoitusmuurin kupeeseen kuin hansikas.


Osa kantoi pöydän, osa ihasteli ja yksi kuvasi - tärkeitä tehtäviä jokainen.


"Jokohan se ois", aprikoi Verna.


"Tiskit eivät lopu", sanoo Markku.


"Pari lautasta vielä", huokaavat Verna ja Petra.


"Aamuksi vähän puuromarjoja", tuumii Mari ja virittää otsalampun.


 

4.8.2021

Iloinen joukko paistattelee keskiviikkoa. Vieraita on käynyt tasaisena virtana: Neljällä ensimmäisellä matkalaisella on niin kiire, että kahvit jäävät juomatta, kolme seuraavaa tulijaa yllättävät joukkomme päiväkahvien aikaan, ja viimeisin venekunta saa jo odottaa vuoroaan mahtuakseen laituriin.

Tuuli on lentänyt milloin mistäkin tänään, mutta eiliseen nähden on tyyntä. Eipä silti, lippu ei saarellamme lepoa tunne. Linnoitusraunion sisäosa on ihmiselle kuin suuri pesä.

Asioita on täällä jotenkin sopivasti, tai ne ovat eri kokoisia kuin mantereella. Minne tuo rahti on matkalla? Miten tuokin kuorma-auto voi matkustaa tuossa lautan kyydissä pitkin merta noin vain? Millainen mahtaa olla kapteenin elämäntarina?

Törmään vedenhakureissulla kävelyllä olevaan Sirenaan. Lounaaksi on salaattia, perunoita, sipulikastiketta ja makkaroita. Illalliseksi samoista aineksista syntyy vanha kunnon pyttipannu.

Vieraat tulevat!


Mari-oppaan tulikoe: ensimmäinen yleisö ei ole ihan pieni.


"Näkyisikö sen merkki näillä?", virittelee Verna jo ehkä uutta harrastustaan. veneiden bongausta.


"Saunan takana tavataan." Matti ja Sirena siistivät saunakuoppaa, Petra kuvaa.


M: "Kuinka monta makkaraa otat?" S: "Puolikkaan!" Kuvassa myös Sirenan uusi aarre, tarjoilulauta.


Kypsä makkara on paras makkara, tuumaaavat Markku ja Matti.


Pientä ruuhkantynkää laiturissa.


Katamariini pääsi viimein laituriin: tässä iloisessa joukossa puhutaan suomea, englantia, espanjaa ja japania.


Seurueen kapteeni Markku, "Make", kertoo merisairauteen käytetyistä lääkkeistä,


Vieraat lähtevät! Vielä isomman aluksen vanavedessä suurikin vene näyttää pieneltä.


Viiden aikaan yöllä majakka kylpee pilvien kanssa näin. (Mari kuvasi nukkumaullakon pohjoispäädyn ikkunasta)


 

5.8.2021

Iloinen joukko sopii aamupalapöydässä illan ohjelmaksi korttipelit ja letut. Aamu valkenee aurinkoisena, viikko on ehtinyt jo torstaihin.

Joskus aamuisin täällä voi samastua yksinäisyytensä ullakolta hakevaan pieneen tyttöön nimeltä Sophia. Sophia viettää kesiään eräällä Suomenlahden saarella isoäitinsä ja isänsä kanssa. Isällä on kaiken nähnyt kotitakki. Sen paikka on ullakon etelänpuoleisen ikkunan alla, ja siellä on myös Sophia: ”Hän meni pahvilaatikkoon istumaan ja katseli kotitakkia, hän lausui kamalia ja musertavia asioita ja kotitakin oli hyvin vaikea sanoa vastaan.” (Tove Jansson: Kesäkirja, 1972)

Gustavsvärnin sumusireeninhoitajan talon ullakolle oli ennen vanhaan lapsilta pääsy kielletty. Sinne oli sijoitettuna osa alakerran konehuoneessa jyskyttäneen, sumusireenille virtaa tuottaneen dieselmoottorin lauhduttimista. Majakkaseura kunnosti ullakon oleskelutilaksi vuonna 2011.

Ullakolle johtavat portaat narisevat, lattialauta tuntuu hyvältä jalan alla. Paitsi saaret myös ullakot ovat erityisiä paikkoja – juuri sopivia myös känkkäränkän kyläillä.

Iltapäivällä saamme vieraita Iniöstä: tämä purjevenekunta on matkalla Tammisaareen. Opas kierrättää matkaajia ympäri saarta, vuorovastaava kilauttaa kassaa. Kirja ja kahvit tekevät kauppansa.

Aurinko laskee länteen.


Punainen laiva.


Sininen laiva.


Tontut kammarinikkunassa? Pepsodent-mainos? (Sirena, Verna, Mari ja Markku)


Sumusireeninhoitajan talo on hiljennyt, mutta valot vielä palavat.


"Made by Matti" – talon tiskit kelpaa siis jatkossa tiskata tässä. Taustalla hommissa, kuinka ollakaan, Matti ja Sirena.


Talon pohjoispäädyn punamultaus jatkuu. Markku opastaa Maria töiden alkuun.


Ensin pitää harjata seitit uuden maalikerroksen tieltä. Mari keskittyy.


Telineillä Petra ja Mari.


Myymäläpuolen vanhat pöytäpukit ovat pian muisto vain. Sirkkelillä Matti ja Sirena.


Verna pyörähtelee keittiössä mutta ehtii katsahtaa kameraankin.


Päivän vierasvene.


Päivämme vieraat.


Kuin valo pimeässä!


6.8.2021

Iloinen joukko on pian itkua vaille valmis lähtöön, sanoo Matti. Huolimatta siitä, että jotkut taisivat uhkailla kotiin lähdöllä jo eilisen korttipelin aikaan, olemme täällä vielä kaikki kuusi.

Lähtöpäivänä lasketaan lippu. Erinäiset pienet työt täyttävät jäljellä olevat tunnit. Jääkapissa on ainekset vielä yhteen kalakeittoon.

Näkemiin, Gustavsvärn!

Illalla saamme vielä tuttuja vieraita Hangosta. Marikajakit ovat meille uusi tuttavuus.


"Kiitos Muumi-hetkestä", vilkuttaa väki toisilleen vierailun päätteeksi.


Ilta-aurinko,ihana.


Vernalla on seiskan voitonmerkki otsallaan.


Mari sanoo, että Gustu on myös loputtomien keskusteluiden paikka. Telineillä Mari ja Matti, ullakonikkunassa Petra.


Kammarissa on hyvä tehdä päiväkirjamerkintöjä. Petra työssään.


Kallioon hakattuja nimikirjaimia on helpoin tutkia päiväsaikaan.


Kuinkakohan pitkän ajan tällaisenkin kirjoituksen nakuttelu on ottanut?


Iltahetken viettoa portailla. (Matti ja Sirena)


Ilta-auringon punaa läntisellä linnoitusmuurilla.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content