Majakka kahden maan rajalla

Suomen runsaasta kahdestakymmenestä kansainvälisesti merkittävästä majakasta oli vuonna 2007 yksi välittömästi uhanalainen: Suomen ja Ruotsin rajan halkoma Märket Pohjanlahden suulla Ahvenanmerellä.

Märket on Bengtskärin ja Utön ohella Suomen merkittävimpiä säilyneitä majakoita. Sen tuhoutuminen olisi ollut kansallinen häpeä.

Märketillä asuttiin jatkuvasti sen rakentamisestaan alkaen, kunnes majakka automatisoitiin vuonna 1977. Siitä lähtien se oli kylmillään 30 vuotta. Vuonna 1885 huolella rakennettu majakka taisteli aikaa vastaan viime vuosiin asti.  Lopulta näytti, että kosteus, vaihtelevat lämpötilat ja tuuli veisivät sen lopullisesti korjaamattomaan kuntoon.

Vuonna 2007 Suomen Majakkaseura vuokrasi Märketin valtiolta majakan kunnostustyötä vastaan. Siitä lähtien on tehty korjaus- ja uudistustyötä majakan pelastamiseksi. Pahin uhka on nyt ohitettu.  Sadat seuran jäsenet ovat palanneet yhä uudestaan upeisiin ja vaativiin oloihin majakkaluodolla.

Ankarissa olosuhteissa majakkaa on jatkuvasti ylläpidettävä mm. rappauksin ja maalauksin. Suomen Majakkaseura toivoo, että sekä Suomen valtion että Ahvenanmaan maakunnan kantaisivat oman vastuunsa tästä arvokkaasta rakennuksesta.

Märketin tulevaisuus

Matkailijat ovat jo löytäneet Märketin – omalla veneellään tai Ahvenanmaan matkailupalveluja käyttäen. Tulevaisuudessa Märketin majakka voisi olla monenlaisten toimintojen tukikohta. Arvokkaimmillaan se voisi olla Itämeren, ilmastonmuutoksen, hylkeiden ym. tutkimuspaikka, mutta samalla myös majakkaharrastajien, radioamatöörien, myrskybongereiden ym. vierailukohde ja yöpymispaikka.

Tutustu nykyajan majakanvartijoiden elämään näiltä sivuilta Majakkapäiväkirjojamme  lukemalla.

 

Märketin talkoopäiväkirja – tutustu majakanvartijoiden elämään

Majakkaseuran talkoolaiset pitävät talkookaudella päiväkirjaa, jonka avulla pääsee tutustumaan saaren elämään, työtehtäviin, rutiineihin, luontoon ja ihmisiin talkootöiden takana.

Suomen Majakkaseuran nettisivut uusittiin toukokuussa 2017. Kaikkien retkipäiväkirjojen siirtäminen uusille sivuille on iso urakka – ja etenee pienin askelin. Kiitos kärsivällisyydestäsi. Jos olet kiinnostunut auttamaan tarinoiden siirrossa uusille sivuille ota yhteyttä Majakkasihteeriin osoitteessa majakkasihteeri@majakkaseura.fi

Uusimmat talkoopäiväkirjat

Sivupalkista löydät kaikki sivuilla olevat päiväkirjat järjestyksessä ja hieman alempaa voit selata päiväkirja-arkistoa vuoden perusteella.

Märket päiväkirjat 2024

Talkooviikko 40 Erkki, Kirsi, Annika, Milla, Pekka ja Anne

Lauantai 28.9.2024 Tuulisen kelin vuoksi vaihtoaikataulu muuttui iltapäivään. Ja olipa vaihto! Sukeltajamme Erkki laittoi märkäpuvun päälle

Lue lisää >>

Talkooviikko 39 Minna, Outi, Johanna, Armi, Leea ja Emmi

Perjantai – Lauantai 20.-21.9. Viikon 39 talkooporukka saapui majakalle upean kelin siivittämänä jo perjantaina. Aurinko paistoi,

Lue lisää >>

Talkooviikko 38 Kirsti, Tuula, Maija, Esa ja Satu

Perjantai 13.9. Viikon 38 majakkaperhe kokoontui jo Viking Linella yhteiselle aamiaiselle, ja totesimme aika pian, että

Lue lisää >>

Talkooviikko 37 Tipe, Anu, Hansu, Jouni, Silja, Cheri ja Mari

Lauantai 7.9.2024 Viikko 37 aloitus on ollut vuodenaikaan nähden harvinaisen lämmin, tyyni ja aurinkoinen. Nautittiin sen

Lue lisää >>

Talkooviikko 36, Johanna, Tuija, Silja, Anne, Jukka, Alexandra

Perjantai 6.9. Tänään saimme nauttia auringosta ja lämmöstä, aamulla kuuntelimme myös hylkeiden laulua. Teimme majakalla loppusiivousta,

Lue lisää >>

Talkooviikko 35: Mirka, Nina, Teppo, Suvi, Kata, Lotta, Taina ja Ellu

Perjantai Tuuli on majakkasaarella aina tärkein, seuratuin ja olennaisin elementti. Tuulensuunta ja -voimakkuus ohjaavat majakkaseuralaisten elämää

Lue lisää >>

Talkooviikko 34: Henri, Elina, Sirpa, Marki, Anu, Timo, Meeri

Lauantai 17.8.2024 Vilskettä luodolla Vilkas päivä Märketillä: kaikkiaan 34 vierailijaa. Talkooporukkamme saapui aamupäivällä ja tavaroiden roudauksen

Lue lisää >>

Talkooviikko 33: Artturi, Seppo, Anne, Anna, Pia ja Outi

pe 8.8. Vaihtovuoromme aikaistui perjantaille kovan lauantaille luvatun myrskytuulen takia. Jo varhain iltapäivästä koko köörimme Artturin

Lue lisää >>

Talkooviikko 32: Arto, Kari, Leila, Outi, Päivi ja Virve

Lauantaina 3.8. saavuimme sateessa ja tuulessa (9 m/s, luode) Fredrikin turvallisella kyydillä poijulle, kumivenevaihto sujui ja

Lue lisää >>

Talkooviikko 31: Anders, Heli, Mia, Marleena, Petra ja Vappu

Lauantai 27.7.2024 Nousu Märketille oli osalle kokeneista erilainen kuin edellisenä vuonna, jolloin saavuttiin eteläpuolen poijukiepin kautta

Lue lisää >>

Talkooviikko 30: Konsta, Kirsi-Marja, Terhi, Johanna, Juha ja Helena

Lauantai 20.7.24 (Saturday 20th July, for English see below) Ensivilaus Märketistä M/S Sefyrin kannelta paljastui laivaksi,

Lue lisää >>

Talkooviikko 29 Julia, Jake, Nina, Sirkka ja Suvimarja

Lauantai 13.7.2024 (på svenska nedan)   Meri oli lähes tyyni, kun saavuimme Märketille. Osasimme odottaa, että

Lue lisää >>

Talkooviikko 28 Anna, Elisa, Juuso, Liisa, Lotta, Sanna ja Varpu

Lauantai 6.7.2024 Saavuimme Märketille aamuyhdeksältä M/S Sefyrin kyydissä. Majakan lähestyessä horisontissa tuntui onnekkaalta, että tällä pikkuisella

Lue lisää >>

Talkooviikko 27 Johan, Mia, Noora, Raita ja Nea

Lauantai 29.06.2024 Ensimmäinen päivä Märketillä alkoi tavallista myöhemmin, kun vene lähti Eckeröstä vasta klo 12. Mukaan

Lue lisää >>

Talkooviikko 26 Anni, Kati, Pirjo, Tommi ja Vuokko

Sunnuntai 23.6.2024 Tynkäviikko eli saavuimme majakalle vasta sunnuntaina, juhannuspäivä rauhoitettu vaihdottomaksi. Hieman ”Eikä yksikään pelastunut” hengessä

Lue lisää >>

Talkooviikko 25_Maija, Bașak, Sami, Timo, Tuula ja Ulla

Lauantai 15.6. Kauan odotettu talkooviikko Märketillä on alkamassa! Saavuimme majakkasaarelle kahden konkarin ja neljän untuvikon voimin

Lue lisää >>

Talkooviikk0 24 Riku, Milana, Niina, Katsu, Lefa

Perjantai 14.6.2024 Aamupalaa on useampana aamuna tarjoillut Lefa, ja tämän aamun erkoisuutena oli jokaisen toivemuna. Ollaan

Lue lisää >>

Talkooviikko 23 Ella, Heidi, Heini, Malin, Susan, Juuso

Perjantai 7.6.2024 Meidän poppoon viimeinen päivä Märketillä. Listattiin tähän kaikkea tuttua ja uutta mitä mahtui perjantaihin

Lue lisää >>

Talkooviikko 22 Riikka H, Marko P ja Kaisa K

Perjantai 31.5.2024 Lämpötila n. +14 C (klo 16.30), tuuli luoteesta n. 7m/s, puuskissa n.8 m/s, pilvistä.

Lue lisää >>

Talkooviikko 21 Milla, Paula, Pekka, Anne und Bengt

Lauantai 18.5.2024 In the weeks and days prior to the trip our WhatsApp messages indicate an

Lue lisää >>

Talkooviikko 20 Taisto, Sari, Anne ja/and Aleksei

Lauantai 11.5.2024 Matka Märketille sujui vauhdikkaasti, otimme ryhmäkuvan jo Felicessä, kun päivä tulee olemaan täynnä toimintaa.

Lue lisää >>

Talkooviikko 19 Tipe, Satu, Noora ja Mikko

Lauantai 4.5.2024 Peterin vene irtosi Käringsundin vierasvenesataman laiturista viittä vaille kahdeksan, eikä mennyt puolta tuntiakaan, kun

Lue lisää >>

Talkooviikko 18 Pekka, Valtteri, Kirsi ja Anne sekä radioamatöörit Stian, Tor, Björn ja Kristoffer

Perjantai 26.4.2024 Pekan ja Annen seuraksi seuraavaksi viikoksi saapuivat Valtteri ja Kirsi kera norjalaisten radioamatöörien (Stian,

Lue lisää >>

Talkookauden avaus 25.4-26.4.2024 Ari, Panu, Pekka ja Anne

Torstai 25.4.2024 Saavuimme Märketille sateisesssa kelissä noin kello 9:n aikaan aamulla. Venekuskina oli Peter, joka on

Lue lisää >>

Talkoopäiväkirja-arkisto

Tästä pääset selailemaan eri vuosien talkoopäiväkirjoja. Kaikkia päiväkirjoja ei ole siirretty vanhoilta nettisivuilta, mutta niitä siirretään pikkuhiljaa.
Klikkaa vuotta niin pääset kyseisen talkookauden päiväkirjoihin.
2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 (osa päiväkirjoista puuttuu toistaiseksi.) 

Märketin rakennuspiirustuksia Kansallisarkiston kokoelmista

Talkoolaisia kuljettaa: