Sunnuntai 13.7.2025

On sunnuntai, alkamassa on kesän kuumin viikko. Sisämaassa lämpötilat hipovat 30 astetta, mutta Gustussa puhaltavat vilvoittavat tuulet. Vahtivuoro vaihtui iltapäivällä. Saarelta lähti viikonlopun yinjoogaryhmä, tilalle tulimme me noviisit talkoolaiset: Tuuli, Satu ja Marjukka.
Ehdimme juuri kantaa tavarat laiturilta sumusireeninhoitajan taloon, todeta talon kauniiksi ja työt vähäisiksi, kun todellisuus opetti tavoille. Ensimmäiset vieraat rantautuivat laiturille.
Ohjeet lukematta, kauppa avaamatta, maksupäätteen käyttö täyttä mysteeriä. Millä kielellä täällä edes puhutellaan? Välkommen, välkommen, jaahas puhuvatkin suomea, kysyvät pääseekö majakkaan sisälle, löytyykö roskista, mihin konehuoneen dieselmoottoria on käytetty, meillä ei aavistustakaan.
Kaikesta silti selvittiin. Koiravieraatkin, vaikka raukat luulivat levää nurmeksi ja hyppäsivät suoraan kallionkoloon syntyneeseen lätäkköön.
Vieraat tutkivat korkeimmat kalliot, ihailivat lehtovirmajuuria ja jatkoivat sitten kohti Hangon itäsatamaa. Me kaivoimme esiin eväsleivät ja samppanjalasit ja nostimme vadelmavissymaljat majakkaelämälle.
