Sunnuntai 15.6.2025

Kolme innokasta ensikertalaista: Anna, Anni ja Paula, rantatuivat Gustulle kokeneen majakkatalkoolaisen Siljan oivassa opastuksessa. Kesä antoi parastaan: aurinko paistoi ja merituuli oli jo leppeä. Gustun pittoreski kauneus sai meidät huokailemaan ihastuksesta. Ensi töiksemme hinasimme yhteistuumin lipun salkoon.

Hiiohoi. Täällä vartioidaan. Tervetuloa!
Tilanne vaati juhlakahvit.

Sitten asetuimme taloksi, teimme tuttavuutta tienoon kanssa ja totta kai ihastelimme yhä vain.

Gustu on kaunis.
Vintti-ikkunasta merelle päin.

Pumppu teki meille tepposen. Vettä ei tullut! Pohdimme ja pähkäilimme. Kunnes Silja sen keksi: merivesi oli niin matalalla, että letkunpää oli jäänyt sen yläpuolelle. Viimein saatiin pata täyteen ja iloisesti palavat tulet alle.

Lämminvesipata porisemassa pienen pulman ratkettua.
Lautaset ojennuksessa.

Ilta laskeutui kauniina saaren ylle ja tyytyväiset talkoolaiset saunapuhtaina peteihinsä. Iltauintia unohtamatta.

Auringonlasku.
Gustu iltavalossa, taustalla Hanko.
Sumusireeninhoitajan talonväeltä hyvää yötä ja kiitos tästä päivästä.

 

16.6.2025

Maanantai-aamuna Gustun taivas oli eilistä harmaampi, mutta talkoolaisten mieli kirkas. Ennnen aamupuuroa reippaimmat meistä olivat jo tanssahdelleet kallioilla ja pulahtaneet mereen.

Tervetuloa uusi päivä.
Merivesi ehkä noin +14C. Hrrr!

Reippaasti eteni päiväkin. Vintiltä häädettiin hämähäkit, kannettiin patjat ulos tuulettumaan talven pölyistä ja pestiin lattia.

Annin taidonnäyte mattopiiskan varressa.
Ai että kiiltää.

Vintin siivoamisen lisäksi päivän agendalla oli laittaa puotia kesäkuntoon. Täydensimme hyllyjä ja hinnoittelimme uusia tuotteita. Kylläpäs puodissa onkin paljon kaikkea kivaa tarjolla. Yksi jos toinenkin taisi jo miettiä, mitä itselle tarttuu mukaan.

Puotivastaavana Anna.

Sillä aikaa kun me muut hääräilimme kaupassa, oli Silja leipaissut lounaspöytään uunituoreet sämpylät. Ah onnea. Ja tuoksua!

Luonnon ihmeiden ihastelu jatkui. Päivän havaintoihin kuuluivat mm. joutsenpariskunta seitsemän hengen poikueen kanssa, kaksi kookasta (ja kimeitä kirkaisuja aiheuttanutta) rantakäärmettä, sekä joukko saksattavia kivitaskuja, jotka ovat valloittaneet meidät hyppelehtimisellään ja äännehtimisellään.

Kevyen iltasateen ropinassa on aika toivotella hyvää yötä sumusireeninhoitajan vintin kodikkaasta tunnelmasta.

teksti Paula, kuvat Silja ja Paula

17.06.2025

Tuulisen tiistaiaamun vaahtopäät ei hokutellut uimaan. Oli siis aika sisähommien. Keittiön kaapit tuli inventoitua ja hyllyt putsattua. Kauppakin viimeistelty valmiiksi.
Tänään ruoka olikin pääosassa. Illalla nautiskeltiin vielä ihanasta saunasta ja tuulta uhmaten käytiin uimassa.

Puhdasta tulee.
Herkullinen munakoisovuoka valmistuu. Jatkoon!
Lettukestien valmistelua.
Lettukestit auringossa.
Tiskaus sujuu tuulesta huolimatta hyvällä mielellä.
Sauna on saaren suola myös vaatteet päällä.

Saaren syleilyyn voi levollisesti nukahtaa. Hyvää yötä!

teksti Anni, kuvat Anni ja Paula

18.06.2025

Tänään majakkasaarella on satanut pikkuisen, paistanut paljon ja tuullut ihan hirmuisesti. Kaunista ja vaikuttavaa on ollut koko päivän. On taas kelvannut käyskennellä ja ihmetellä.

Sadekuuro.
Sadekuuron jälkeen.
Gustun karua kauneutta.
Yksinäinen joutsen. Taustalla Russarö.

Talkoolaiset ovat virittäytyneet juhannustunnelmaan, kunnostautuneet kompostoivan puuceen huoltotöissä (hauis-emoji tähän), ennättäneet vähän pelailla ja herkutelleet ihan huolella. Keittiövastaava Anni päivitti ruokavarastolistan kesän seuraaville kävijöille.

Mittumaaria kohti.
Tää porukka rokkaa, hommassa kuin hommassa.
Päivän pelit.
Tiimellyksessä.
Tuoretta leipää, taas!
Grillimestarimme Silja puuhiinsa keskittyneenä.
Ihan meinasi karata käsistä “gurmeilu” tänään.
“Pertsoja”, nam!

Huolellisen aterioinnin päälle huolellista saunomista ja meressä dippailua. Päivän päätteeksi vielä tovi taivaalle tuijottelua, kun aurinko laskee ja tuuli narisuttaa lipputankoa. Huomenillalla lippu heiluukin jo uusien tulijoiden läsnäolon merkiksi. Pala meitä taitaa jäädä tänne.

Kiitos Gustu, majakkasaari vertaansa vailla!

Iltatuuli.

 

Teksti ja kuvat Paula

Torstai 19.06.2025

Lähtöpäivän aamuna aurinko paistoi, mutta tuuli oli edelleen rivakka. Ennen siivouspuuhiin ryhtymistä samoilimme auringon lämmittämillä kallioilla ja tallensimme sielumme sopukoihin majakkasaaren merellisen miljöön ihanuutta. Päiväkirjan kanteen ikuistettiin tuore ryhmäkuva, jonka taustalle haluttiin majakan lisäksi majapaikkamme sumusireeninhoitajan talo. Niin ja meressäkin käytiin, vaikkei sauna tänään enää lämmennytkään, reippaita kun ollaan. Vaahtopäiden sekaan ei ollut menemistä, mutta kastauduimme tyrskyissä laiturin portaista tukevasti kiinni pitäen.

Me, majakka ja majapaikka.
Majakka aamuauringossa.
Eteläranta.
Gustun bastu on parhautta.

Puolilta päivin taivas Hangon yllä alkoi tummua ja majakkasaareen saapui sadetta.

Sade lähenee.

Jämäkeitoista koostuvan lounaan jälkeen käärittin hihat ja huiskittiin talo puhtaaksi seuraavalle porukalle. Tervetuloa juhannuksen talkoolaiset, täällä tuoksuu tolu.

Imurinvarressa taka-alalla Silja.
Tiskejä takaisin kaappiin laittavat Anni ja Anna.
Salikin on siivottu.
Tyhjät vesikanisterit valmiina matkaamaan maihin.

Lähtökahveille kaivettiin pitsireunaiset ylijäämäletut ja kasa muita jämäherkkuja. Seuraavaksi loputkin kamat kasaan, pienet päivälevot ja kello kuuden hujakoilla laiturilla läpsystä vaihto.

Au revoir!

Anna, Anni, Paula ja Silja kuittaavat, kiittävät ja toivottavat kaikille kaunista keskikesän juhlaa!

teksti ja kuvat Paula

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content