16.5.-21.5.2021 Markku ja Johanna

Sunnuntaina 16.5. Markku ja majakkanoviisi Johanna saareutuivat Gustavsvärnille aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Turvallisuusohjeet ja paikat käytiin läpi monipuolisessa lintujen kevätkonsertissa. Vilkasta!



 

 

 

 

 

 

 

 

Viikon talkootyönä oli jatkaa ulkomaalausta. Vähän kulmat kurtussa katselimme viikon sääennustetta: sade- ja sumualueiden vuorottelua! Maanantain valjettua saimme kaadettua maalaustelineet siirtoa varten. Markku taituroi saariolosuhteiden epätasaiseen maastoon seuraavan kohdan ja telineet saatiin myöhemmin nostettua taas pystyyn. Johanna aikoi sipaista vähän saunaa, lähinnä lauteita kesää varten. Loppujen lopuksi seinät, lauteet ja lattia saivat kesänaloituspesun.



 

 

 

 

 

 

 

Sadekelin jatkuessa ja tuulen koitellessa voimiaan teimme ”pikkuhommia” alkuviikon.



 

 

 

 

 

 

 

Markku irrotti ikkunaluukkuja ja kunnosti niitä: lahonnieden kohtien irrottamista, ruostuneiden paikkojen hiomista ja lopuksi puupintojen hiomiset. Luukkuja kuivatettiin konehuoneessa eri tavoin ja kärsivällisesti!



 

 

 

 

 

 

 

Johanna liotti aina yön yli likaisia mattoja, keittiöstä ja kammarista. Matto kerrallaan sai kokea juuriharjan ja lopulta tuulivoimakuivatusta. Sadevesi liotti saunan terassin kovin liukkaaksi, niin sekin joutui harjauksen alle!



 

 

 

 

Torstaita jo odotettiin ja kelin kirkastumista. Vihdoin oli aika päästä vetämään punamaalia talon ulkoseinään!



 

 

 

 

 

 

 

Perjantaina haikeus vieraili keittiössä jo aamupalalla: Lähtöpäivä. Markku maalasi vielä ikkunaluukut kuivumaan konehuoneeseen. Seinää pääsevät maalaamaan seuraavat talkoolaiset vielä ennen telineiden siirtoa. Johanna hyvästeli keittiötä putsaamalla sähköuunia, peltejä (jo viikolla soodaliotuksella) ja uunin takaa. Samalla muistelin saaren antimia: tuulisia tunnelmia, merisotaharjoituksen kaukaista ”ukkosenjylinää”, nokkosperunavelliä ja moneen ruokaan lisättyä maukasta ruohosipulia. Leivän päällä juuston kanssa ruohosipuli: siltä maistuu alkukesä!



 

 

 

 

 

Kiitos Majakkaseura, kiitos Gustavsvärn!

Ps. Huomasithan laiturin luona – myös matonkuivauskuvassa – varoitustaulun. Teksti on hyvinkin aiheellinen: Varo. Liikut saarella omalla vastuullasi! Totesin nimittäin näiden muutaman päivän aikana, että majakkasaaririippuvuus on todellakin nopeasti tartuttava ja lyhyenkin altistusajan jälkeen vakavia riippuvuusoireita aiheuttava tauti, vaikkei vielä tunnetakaan virallisissa diagnoosiluetteloissa!

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content