18.-20.6.2021 Uusien jäsenten retkiviikonloppu; Anne, Mirka, Vilja, Fredi, Tuula, Ansku ja K-P


Saavuimme innokkaina perjantai-iltana Gustun laituriin valtavan tavaramäärän kanssa. Uusia jäseniä oli ilmoittautunut 54 kpl tutustumisretkelle ja olimme valmistautuneet järjestämään heille kivan päivän! Ei kun kantamaan tavaroita!




Kassialmat
Kuva: Anne


Kuva: K-P

Fredi ja Ansku nostivat lipun salkoon heti saavuttuamme.




Kuva: Ansku

Viikonloppua varten roudattiin vesikanisteri poikineen saareen. Hellepäiviä oli luvassa ja nestehukkaa emme vierailijoille halunneet.


 

Kuva: Tuula

Perjantai-iltaa jatkoimme yhteisellä rattoisalla peruna- ja vihannesteatterilla keittiövastaava Mirkan tarkan valvonnan alla. Keittojuurekset pilkottiin valmiiksi kattiloihin lauantaita varten.




Kuva: Tuula

Kaupan oveen kirjoitimme viikonlopun talkoolaisten nimet. Lisäksemme Lenina tulisi lauantaina oppaaksi ja Kalle auttelemaan tarvittavissa toimissa.


Käsidesit ja maskit laitettiin valmiiksi korona huomioiden.




Kuva: Ansku

Fredi kauppavastaavana laittoi kaupan valmiiksi. Kylläpä onkin siistiä!




Kuva: Ansku n. klo 4.20

Uni maistui kalliolla retkiaamuna auringon noustessa ja laineiden liplattaessa! Muutama tunti vielä ja sitten hommiin!




Kuva: Tuula

Vihdoinkin retkeläiset saapuvat! Anne vastaanottamassa Gustun laiturilla.




Kuva: Tuula

Uusien jäsenten ryhmä sai hienon kertomuksen Leninan opastuksella Gustavsvärnin linnoitushistoriasta majakanvartija-ajan kautta aina Majakkaseuran päiviin saakka.


Gustun talkoovastaavat vastailivat myös innokkaiden uusien jäsenten kysymyksiin.




Kuva: K-P

Keli suosi meitä ja valokuvia otettiin paljon!




Kuva: K-P

Esteetöntä reittiä ei ollut, mutta pieniä töyssyjä lukuunottamatta tällaisellakin kulkupelillä pääsi tutustumaan hurmaavaan Gustavsvärnin majakkaan.




Kuva: Tuula

Kalasoppa ja vihanneskeitto maistuivat! Kokki-Mirka tarjoilemassa.




Kuva: Ansku

Eckerö Linen Finlandia reitillä Helsinki-Tallinna-Hanko-Helsinki lipui ohitsemme.




Kuva: Ansku

Viimeisetkin vierailijat lähtivät Sun-Fun:in Pandalla kippari Jocken kyydissä kotejaan kohti. Kiitos kaikille vierailijoille ja tervetuloa talkoilemaan Gustuun!




Kuva: vierailija

Yhteiskuva viikonlopun talkoolaisista: vasemmalta Anne, Fredi, Vilja, Ansku, Mirka K-P ja Tuula. Puoliksi maalattu talon seinä näkyy taustalla 😊!



Rauha maassa.


 

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content