Perjantaina illansuussa oli mojova länsituuli (= sademyrsky) vastassa majakkaseuran viikonlopun talkoolaisia. Ensitehtävänä oli nostaa majakkaseuran lippu salkoon kertomaan merenkulkijoille, että Gustu on miehitetty.

Gustavsvärnin ottivat haltuunsa konkarigustulainen Helena varmoin ottein, ensikertalaiset Sirkka-Liisa ja Hessu nöyrän kuuliaisesti.

Gustavsvärnin linnoitussaari on merkittävä osa Hankoniemen ja koko Suomenlahden merihistoriaa. Näkyvät maamerkit tänään ovat linnoituksen rauniot, Suomen ainoa “linnoitusmajakka”, ja sumusireeninhoitajan talo.

Lauantaiaamun ensiaskareina Helena päivitti puuceen käyttökuntoon. Kansainvälinen majakkapäivä viime sunnuntaina oli tuonut satamäärin vierailijoita, mikä näkyi mm. ylitäytenä suotosnestekanisterina.

Sirkkiksen aamutoimet keskittyivät vierailutilan ja kaupan haltuunottoon. Kello 10 oli ensimmäinen omenapaistos valmiina odottamassa aurinkoisen lauantain vieraita.

Iltapäivällä klo 13.30 aikoihin tukeva kumivene kiinnittyi laiturin poijuun. Majakkaseuralainen Pia miehensä Timon kipparoimana toi ystävänsä Evan ja Antin tutustumaan Gustuun. Gustun kirja oli ostettu syksyllä Hangossa ja läksyt luettu esimerkillisesti. “Tosi innokas ja osaava ryhmä opastettavaksi”, totesi Hessu. Saarelta poistuessaan kaikki vakuuttivat tulevansa uudelleen – majakkaseuralaisina.

Jokke mantereelta oli jo puolilta päivin ilmoittanut, että noin 10 tytön porukka tulee Gustuun kahden maissa. Näin myös tapahtui. Porilaistuneen hankolaisen Jasminan polttariporukka rantautui klo 14. Tuloksena rattoisa kaksituntinen nuorten aktiivisten ihmisten kanssa. Ja Sirkkiksen piirakkakin maistui. Kiitos

Sunnuntaiaamun ensiaskereena Sirkkiksellä oli inventoida keittiökaappien sisältö. Iskevimmät löydöt olivat 1,5 kg jauhelihaa pakkasessa, 900 kpl suodatinpusseja, 190 kpl teepusseja jne. Vierasvaraa siis on koko loppusyksyksi.

Kymmeneltä aamulla saimme vieraaksemme kaksi venekuntaa, jotka ovat monivuotisia Gustun kävijöitä. Kari, Suvi-Anne, Pirkko ja Jaakko sekä 1,5 vuotias Hilppa tulivat aamukaffeille ja Sirkka-Liisan omenapaistokselle. Kaikki muuten hankolaisia vapaa-ajan asukkeja. Pirkko ja Jaakko myös majakkaseuran jäseniä.

Seitsemän minuuttia jälkeen puolenpäivän rantautui taas uusi venekunta. Janne, Mikaela, Filip ja Felix tulivat katsomaan majakkaa ja kaffeelle.

Iltapäivällä kello kolmen maissa tulee Jokken paatti hakemaan meitä mantereelle. Gustu hiljeneen viikoksi ja valmistautuu vastaanottamaan muinaistulien viikonlopun viettäjät. Pakkasessa kolme pellillistä kanelipullia odottelee kahvittelijoita. Hyvää loppukesää toivottelevat Helena, Sirkka-Liisa ja Hessu. KIITOS,ETTÄ SAIMME KOKEA GUSTUN TUNNELMAN!!!!!

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content