Perjantai 30.8.
Niin vain koitti viimeinen talkoopäivä ja haikeina aloimme laittaa saarta lähtökuntoon. Aamulla sentään ehdimme ihastella upeaa auringonnousua.

Päivän aikana tuuli ja saimme mukavasti tuuletettua petivaatteita ja mattoja raikkaassa meri-ilmassa. Putsasimme jääkaapista kaikki herkästi pilaantuvat tuotteet, joita emme saaneet hyödynnettyä ruuanvalmistuksessa, jottei seuraaville talkoolaisille ole epämieluisia yllätyksiä tiedossa. Helena säikytteli suuren rantakäärmeen saunapolulta laitellessaan saunaa lähtökuntoon. Tai kuka nyt säikähti ja ketä.
Kyytimme Hankoon lähti jo puoli kolmen aikaan emmekä saaneet saarelle enää vieraita. Liekö syynä navakka tuuli ja ainakin sääennuisteissa roikkuva sateen uhka tai mahdollisuus.
Seuraavaan kertaan Gustu!
Torstai 29.8.
Onneksemme saamme viettää Itämeri-päivää Gustavsvärnin upeissa maisemissa. Auringonnousun aikaan horisontissa siintävän Hangon tornit olivat kietoutuneet hentoon aamu-usvaan ja kastepisarat kimmelsivat saaren lukuisilla hämähäkinseiteillä. Miten tuotteliaita otuksia ne ovatkaan! Vasta eilen istuimme päivällisellä muurin vierustalla olevilla pöytäryhmillä ja jo yhden yön aikana niihin oli ilmestynyt uusia seittejä. Aamuaurinko lämmitti jo seitsemän aikaan ja tiesimme, että tästä tulisi upea päivä.


Uskaliaimmat pulahtivat aamu-uinnille kirkkaisiin vesiin ja sen jälkeen nautimme aamiaista, kuka ulkona kuka sisällä sumusireenin hoitajan talossa.

Lounas katettiin tuttuun tapaan ulos. Ehkä muutama sananen ruuasta ja hävikistä tässä vaiheessa. Meidän neljän hengen talkooporukkamme lähti Gustuun kahden yön reissulle tuoden tullessaan Hangon S-marketista ostettua ruisleipää, puoli kiloa porkkanaa, muutaman valkosipulin ja sitruunan. Tarkastimme edellisen talkooporukan keittiövarastolistan huolellisesti ja tulimme siihen tulokseen, että ryhdymme tässä vaiheessa talkookautta torjumaan ruokahävikkiä hyödyntäen mahdollisimman perusteellisesti majakalla olevia, pilaantumisvaarassa olevia tuotteita. Vaikka majakan komposti puksutteleekin biojätteesta multaa, ei tällaisessa paikassa kannata ehdoin tahdoin alkaa heittää pilaantunutta ruokaa pois. Keittiövastaavamme Hanne nauttii juuri tämän kaltaisista haasteista, ja taikoi meille jääkaapin ja kuivaruokahyllyjen antimista maukkaita vegaanisia herkkuja: savutofupastaa, kikhernecurrya ja kaalilaatikkoa. Nam!


Lounaan jälkeen tiskit hoituivat kauniissa säässä maisemista nauttien, joskin tiskivuorossa ollut Noora muisteli Märketin majakan tiskipaikan maisemia haikeana.

Seuraavaksi saimmekin päivän ensimmäisen vieraan. Ruotsalainen Lasse yllätti porukkamme saapumalla kajakilla rantakallioille. Hän kirjoittaa Gustuun sijoittuvaa romaania ja pääsi nyt vierailemaan saarella ensimmäistä kertaa. Vierailun jälkeen hän jatkoi matkaa meloen vielä toiselle läheiselle linnoitussaarelle.

Iltapäivällä saimme vielä toisetkin vieraat, kun Tuomo ja Anne saapuivat saarelle omalla veneellä. Hangossa asuvalle Tuomolle Gustu oli entuudestaan tuttu paikka, mutta Anne oli saarella ensimmäistä kertaa. Gustun putiikki sai ensimmäiset ei-talkoolaiset asiakkaansa tällä viikolla ja vieraamme saivat ylleen kesän ehdottomasti trendikkäimmän paidan. 🙂

Illalla lämmitimme saunan ja ihastelimme laiturin tyveneen uiskennelleita korvameduusoja, jotka lilluivat hypnoottisesti ympäriinsä.

PS. Myös huussi hoidettiin kuntoon, mutta jätämme kuvat siitä julkaisematta.
Keskiviikko 28.8.
Tästä se alkaa! Nimittäin meidän tiimin muutaman päivän mittainen talkoojakso Gustulla. Saavuimme keskiviikkona iltapäivällä autiolle majakkasaarelle ja aloitimme talkoot juhlallisissa tunnelmissa nostamalla Majakkaseuran lipun liehumaan mastoon. Majakkapuodissakin oli porukkaa heti melkein ruuhkaksi asti, sillä Noora osti upean Gustavsvärnin t-paidan ja Helenakin kävi tutustumassa valikoimaan. Hanne puolestaan ryhtyi ahkeroimaan keittiössä ja pian saimmekin nauttia päivällistä upeissa saaristomaisemissa. Turistejakin saimme vieraiksemme, tosin he tyytyivät vilkuttelemaan pienen saaristoristeilijänsä kannelta eivätkä poikenneet maihin asti.

Päivällisen jälkeen olikin aikaa tutkia saarta. Konkarina Helena tuntee saaren kuin omat taskunsa ja otti sen vuoksi kontolleen saunan lämmittämisen. Me ensikertalaiset kuljimme ihaillen tämän pienen suloisen saaren kiehtovaa kasvillisuutta, upeita kallioita ja historiallisia raunioita.


Saunan pehmoiset löylyt pesivät pois matkapäivän rasituksen ja päivän viimeisteli uinti meressä. Meren lämpötila: virkistävä!

