Keskiviikko 30.7.2025

Neljästä ensikertalaisesta koostuva talkookokoonpanomme tapasi toisensa Hangon satamassa. Osa meistä oli toisilleen entuudestaan tuttuja, osa uusia tuttavuuksia. Hienossa kelissä odottelimme Jocken venekyytiä kauppaostosten, vesikanistereiden ja muiden matkatavaroidemme ympäröimänä.

Jocken odottelua (kuva: Ilona L.)
Veneessä matkalla Gustavsvärniin (kuva: Satu P.)

 

Ensimmäinen ilta kului saareen, sumusireeninhoitajan taloon sekä talkootehtäviimme tutustuessa. Iltapalaksi grillasimme makkaraa. Heti, kun olimme saaneet makkarat grilliin, taivaalta alkoi ropsahdella isoja vesipisaroita ja kohta satoikin jo kaatamalla. Nautimme siis tällä kertaa iltapalamme sisätiloissa.

Sateen lakattua loppuilta kului rantakallioilla istuskellen ja merelle tuijotellen.

Yöllä Ilona valvoi sateen hakatessa vintin kattoon ja ukkosen pauhatessa aivan kohdalla. Me muut nukuimme onnellisen tietämättöminä koko myräkästä.

 

Torstai 31.7.2025

Ensimmäinen aamu saarella alkoi pulahduksella mereen tyynessä, aurinkoisesa säässä. Olimme vielä kaikessa rauhassa nauttimassa myöhäistä aamukahviamme kun ensimmäiset vieraat jo saapuivat. Onneksi oli pakasteessa aiempien talkoolaisten leipomaa pullaa! Päivän aikana saarella vieraili kaksi neljän hengen seuruetta joille keitimme kahvit ja myimme puodin tuotteita.

Aamupäivä kului eri askareiden parissa puuhastellessa: Kerttu nautti päästessään leipomaan pullaa, Satu laittoi meille kaikille ruokaa ja Ilona ja Maiju tiskasivat.

Pullataikina kohoamassa (kuva Kerttu R.)

 

Leipuri (kuva: Maiju R.)

 

Nyt kelpaisi vieraiden tulla! (kuva: Kerttu R.)

 

Reippaat tiskarit Ilona ja Maiju (kuva Kerttu R.)

 

Lounas (kuva: Ilona L.)

 

Nautimme olostamme saarella. Vietimme aikaa rantakallioilla kirjaa lukien, neuloen, lintuja kiikaroiden ja ihan vain merta katsellen.

 

Lukuhetki rantakalliolla (kuva: Maiju R.)

 

Iltapäivällä lämmitimme saunan.

Maiju saunanlämmityksessä (kuva: Kerttu R.)

 

Saunan jälkeen söimme illallista kauniissa ilta-auringossa.

Illallinen (Kuva: Ilona L.)

 

Auringon painuttua pilven reunan taakse joimme vielä iltateet ulkona ja pelasimme erän Yatzya. Kaukana idässä taivaanrantaa peitti synkkä pilvimassa jossa välähteli salamoita.

Teehetki (Kuva: Kerttu R.)

 

Ilta-auringon valaisema pilvi (kuva: Ilona L.)

 

(Kuva: Satu P.)

 

Ilona kalliolla (kuva: Kerttu R.)

 

Ukkosrintama lähestyi ja puolen yön aikoihin se oli aivan yläpuolellamme. Satoi kaatamalla ja ihastelimme salamoiden välähdyksiä mökin ikkunasta.

 

Salama (kuva: Ilona L.)

 

Perjantai 1.8.2025

Viimeinen päivämme valkeni tuulisena ja puolipilvisenä. Aamupäivällä listasimme askareita joita meidän olisi vielä tehtävä ennen lähtöämme. Ilona ja Satu päivittivät ruokaostoslistan, Satu kävi tyhjentämässä huussin, Ilona pyykkäsi nyrkkipykillä likaisia pyyhkeitä, Maiju huolehti kompostin kääntelystä ja Kerttu perehtyi päiväkirjan kirjoittamiseen.

 

Ilona pyykillä (kuva: Maiju R.)

 

Nyt laitamme vielä ruokaa jäljelle jääneistä ruoka-aineksista, tiskaamme, pakkaamme tavarat ja siivoamme jälkemme. Sekä tietysti nautimme vielä viimeisistä hetkistämme täällä. Meidän jälkeemme tänne ei ole heti tulossa seuraavia talkoolaisia joten suljemme saaren: laskemme lipun ja lukitsemme sumusireeninhoitajan talon.

Gustavsvärnin saari on kyllä aivan upea, toivottavasti saamme tilaisuuden tulla tänne uudestaankin. Kiitos kun saimme olla täällä!

Lipun lasku (kuva: Maiju R.)

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content