Perjantai 4.6.2021

Kesäkuun talkooviikot on polkaistu käyntiin Gustavsvärnillä! Keli on kuin morsian ja tunnelma korkealla. Seurueemme viikonloppu alkoi lupaavasti satamassa herkuttelulla - oli juustokakkua, jääjogurttia ja tuuttijäätelöä. Hyvä ruoka, entistäkin parempi mieli.



Ryhmämme koostuu majakkakonkari-Kallen lisäksi seuran tuoreista jäsenistä Hannasta, Kirsistä, Ninasta ja Päivistä. Olimme kollektiivisesti vaikuttuneita saaresta ja sen olosuhteista. Erityisesti puutalon tuoksu, muurien rauniot ja luonnollisesti itse majakka ihastuttavat.

Ensimmäinen yhteiskuvamme - turvavälit huomioiden!




Nostimme lipun Majakkaseuran lipun salkoon, ja entisenä majakkasihteerinä toiminut Kalle perehdytti meidät saaren saloihin. Viikonlopun muonituksesta vastaava Nina on suunnitellut illan menuksi hampurilaisia, joiden pariin siirrymme seuraavaksi. Sen jälkeen olisi tarkoitus livahtaa saunan kautta vällyihin valmistautumaan huomiseen talkoopuurtamiseen.

Lauantai 5.6.2021



Upea keli ei hellitä otettaan! Päivä vierähti Sumusireenin hoitajan taloa punamultamaalatessa. Saarella vieraili myös kolme seuruetta päivän aikana. Ninan loihtima omenapiirakka sai osakseen valtaisan kiitosryöpyn, eikä ihme - koemaistajatkin olivat varsin vakuuttuneita.

Upeat vieraamme Hangosta ja Sastamalasta




Olemme lyhyessä ajassa hitsautuneet varsin tiiviiksi ja tehokkaaksi talkootiimiksi. On uskomatonta, kuinka nopeasti uusien ihmisten kanssa voi kokea yhteenkuuluvuutta. Ruokapöydässä on ehditty ruotimaan syväluotaavasti jo lukuisia yhteiskunnallisia sekä henkilökohtaisia aiheita.



Nälässä ei olla oltu. Päivän menu sisälsi kalasoppaa, omenapiirakkaa, vegaanibolognesea ja iltapalaksi pannukakkua. Kummasti ovat maistuneet auringossa paahteessa puuhastelun lomassa.

Sunnuntai 6.6.2021

Viimeistä viedään! Auringonnousu oli uskomattoman kaunis, ja meri tyyni siinä missä mielikin.





Herkullisen aamupalan jälkeen hajauduimme viimeisiin puuhiin - päivittämään inventaariolistaa, viimeistelemään eilistä maalausta ja siivoamaan. Omistautunut suuhygienistimme intoutui jynssäämään keittiön perin ammatillisella otteella. Ohje kun oli, että talo jätetään seuraaville entistä ehompana.



Teimme ostokset saaren kuumimmalla majakkamarketilla. Mukaan lähti liuta postikortteja, kalentereita ja luvattoman tyylikäs Gustavsvärn-paita.



Olo on orastavan lähdön myötä arvatenkin haikea, mutta ei tässä hyvästejä olla heittämässä, vaan huikkaamassa näkemiin! Gustavsvärn tutustutti meidät seuran toimintaan lempeästi, ja uskallan väittää, että tulemme vierailemaan majakkasaarilla vielä lukuisia kertoja.

Päiväkirjavastaavana toiminut Kirsi kiittää ja kuittaa!

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content