Mukana: Hanne, Heidi, Sari, Päivi, Mirja-Liisa, Raija, Sanna

Perjantai 4.9.2020
Merimatkalla Hangosta Gustuun jouduimme kokemaan jännitystä navakasta  tuulesta  ja sen kehittämästä  terävästä, korkeasta  aallokosta johtuen. Vakioalus Pandaa pienempi vene syöksyi aallonharjalta aallonpohjalle ja takaisin sekä keinutti meitä myös sivusuunnassa. Veneen pienuudesta johtuen meidät kuljetettiin kahdessa erässä. Päästyämme onnellisesti perille, melkein saman tien, mökin keittiöstä leijaili sieraimiimme hyvän kahvin tuoksu.



Keittiövastaava Sanna oli ryhtynyt heti hommiin keittäen meille maistuvat tervetuliaiskahvit. Ilta jatkui Yin-joogatunnin, iltapalan ja saunomisen merkeissä. Tuuli yltyi entisestään, joten uinnit saunomisen yhteydessä piti suosiolla jättää siltä illalta. Yöllä ulkona ja talon rakenteissa ulvoi, pauhasi,kolisi ja rysähteli niin, että unet jäivät vähäisiksi melkein kaikilta.



Lauantai 5.9.2020


Aamulla huonosti nukutun myrsky-yön jälkeen päätimme pitää joogatunnin vasta puolelta päivin, jotta saisimme pahimmat väsymykset nukuttua ja levättyä pois. Me seitsemän mahduimme joogaamaan ullakon pohjoispuoleisessa osassa - enempää ei olisi juuri mahtunutkaan.


Sää oli edelleen tuulinen ja kuurosateinen, joten yhtään  veneilijää  ei tullut. Sen sijaan me  majakkaseuralaiset ulkoilimme innolla ja ihastelimme rajuja  luonnonvoimia. Sannan laittama päivällinen maistui taas erittäin hyvältä. Iltapäivällä oli yleisön pyynnöstä pilatesta. Se oli uusi tuttavuus ja kokemus lähes kaikille, ja tunnin jälkeen kuului toteamuksia: ”Olipas rankkaa.” Illalla oli vielä rentouttava Yin-jooga ja tietenkin saunomista Gustun ihanasti hoitavissa löylyissä.

Nyt  rohkeimmat pääsivät myös uimaan meren rauhoituttua jonkin verran.  Iltapalan jälkeen oli kiva vetäytyä yöunille, jotka kuitenkin melkein kaikilta keskeytyivät keskellä yötä valtavan kovaan räjähdykseen ja valoshowhun. Meneillään oli raju, lähes päällä oleva ukonilma. Herätessämme unesta räjähdykseen ryhmän vetäjä luuli, että rahtialus oli törmännyt Gustun kallioon. Pian kuitenkin kävi selväksi, että ukkonenhan se siellä pauhasi.



Su 6.9.2020

 


Aamun alussa meillä oli hienon syysmyrskyviikonloppumme viimeinen joogatunti. Tuuli oli jo aamulla huomattavasti lientynyt. Aamiaisella kuului seuralaisilta mm. kommentteja, että niskajumit olivat jääneet jonnekin, kropat tuntuivat vetreämmiltä ja kevyemmiltä kuin saarelle tullessa. Aamiaisen jälkeen siivosimme ja hoidimme mökin hyvään kuntoon ja pakkasimme tavaramme. Vielä ehdimme hetken kierrellä saarta ja ihastella upeita maisemia. Vene tulikin lopulta hakemaan meitä hieman etuajassa. Aluksen loitontuessa laiturista vilkutimme hyvästit ihanalle Gustulle , joka jälleen kerran oli hemmotellut niin ensikertalaisia kuin saaren aiemminkin kokeneita monin eri tavoin.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content