Sunnuntai 4.8.2019 Reipas porukka lattian korjaajia saapui sunnuntaina iltapäivästä täyden lastin kanssa. Riikka oli valmiina saarella lounaan kanssa odottamassa tulijoita. Iltapäivä kului tavaroita ylös kantaessa ja muun porukan asettuessa taloon. KP, Anne-Mari, Fred ja Matti olivat olleet Gustussa aiemmin talkoolaisina, Marko ensimmäistä kertaa.

Matin korjaamat tuolit pääsivät heti testiin


Ainoastaan yksi veneiljä saapui sunnuntaina kuvaamaan perhosia ja saaren kasvistoa, sillä kutosveneiden maailmanmestaruuskisat olivat jouduttu keskeyttämään tuulen puutteen takia. Työnkuva käytiin illalla läpi ja yhteistuumin päätimme, että työt aloitetaan vasta aamulla.

Ilta pimenee


Maanantaina 5.8.2019 Yhteisen aamiaisen jälkeen homma laitettiin käyntiin, tavarat kannettiin ulos keittiöstä, väliaikainen keittiö rakennettiin ulos ja konehuoneeseen, kaapit pois tieltä ja lattiat auki. Kauhea pettymys oli, kun ei mitään viestejä eikä vanhoja sanomalehtiä löytynyt 119 vuotta vanhan lattian alta.

Tilapäinen keittiö konehuoneesssa


Ulkokeittiössä valmistuu linssikeitto lounaaksi


Saariston paras ravintola


Fredi joutui/sai keskeyttää työt luvan kanssa vierailijoiden veneen saapuessa laituriin. Ainoana ruotsinkielentaitajana päätös oli yksimielinen kuka käy opastamassa turisteja :D

Maanantain ainoat vieraamme


Lattialaudat purettiin, hiekka, sahanpurut ja turve pussitettiin jätesäkkeihin. Purkutavaraa kyllä riitti!

Lankkujen alta paljastui ensimmäinen kerros tervapaperia


Tervapaperin alla hiekkakerros


Tervakerros lähti hienosti laattoina




Mitenköhän kaikki tämä saadaan maihin?


Samaan aikaan laiturilla KP ja Anne-Mari ahersi uimatikkaiden kimpussa. Viimeinkin pääsee helposti uimaan!

Siinä ne nyt ovat, uimatikkaat!


Tiistai 6.8.2019 Aamu valkeni tyynenä ja raikkaana yöllisen tihkusateen jäljiltä.

Vanhat lattialaudat saivat uuden elämän rossipohjan kannattajina


Loput laudat sirkkelöitiin ja pinottiin varastoon saunan lämmitystä varten.

Tasaisesti pinotut puut


Iltapäivällä Panda toi 19 vierailijaa, joista puolet ulkomaalaisia. 2020 majakkakalenterit olivat myyntimenestys. Saimme myös kolme majakkaseuralaista mantereelta kahvittelemaan kanssamme.

Suomalaisryhmä 1951 valmistuneella majakalla


Tiistai-iltana kahden työpäivän jälkeen uudet koolingit on saatu paikoilleen


Keskiviikko 7.8 Aamusta alkoi rossipohjan koolaus, jonka jälkeen aloimme laittamaan villoja paikoilleen. Työ sujui tehdastyönä -  Riikka ja KP sahasivat oikeaan mittaan, Matti ja Marko asensivat palapelin paikoilleen. Puolilta päivin alkoi jo laudoitus, joka oli iltaan mennessä kokonaan valmis. Fredin ja Anne-Marin voimin jätetavara siirtyi rantaan odottamaan kuljetusta pois saarelta.

Koolaukset paikoillaan


Jätimme oman puumerkkimme lattian alle


Jätesäkit siirtyivät laiturille odottamaan kuljetusta maihin


Polvet ruvilla




Viimeistä lautaa vaille


Kesäinen kalapöytä


Majakkaseuran jäsen Aarni saapui morjenstamaan meitä ja ystävällisesti lähti kuskaamaan meitä mantereelle hakemaan lisää makeaa vettä. Kiitokseksi kutsuimme hänet saunomaan ja illalliselle kanssamme!

Iltakin oli mitä kaunein


Torstai 8.8 Viikon lämpimin päivä, ei tuulta yhtään! Riikka halusi nukkua keittiön uudella lattialla, harvoin sitä saa yöpyä keittiössä. Aamusta Matti ja Anne-Mari alkoivat levittämään ensimmäistä pohjakerrosta maalia, jouduimme laittamaan läpivedon koko mökkiin hirvittävän hajun vuoksi. Siinä se saa sitten kuivua perjantai aamuun asti. Vessa ja komposti alkoivat taas olla piripinnassa ja perjantaina tulisi kolme talkoolaista lisää, joten likaiseen työhön oli ryhdyttävä. Pojat aloittivat portaikon purun, painekyllästetyt laudat lähtevät maihin jätelavalle. Puoleen väliin ehdittiin iltaan mennessa ennen kuin sauna kutsui raskaan työn raatajia.

Päivän tulos


Kaksi veneseuruetta poikkesi tutustumaan saareen iltapäivästä.

Komea purjevene toi kolme turistia Hangosta


Talkoolaiset vierailijoita vastassa


Iltapalaksi saimme nauttia rikkaita ritareita saaren omilla marjoilla.Perjantai 9.8.2019 KP ja Matti suuntasivat heti aamusta laiturille korjaamaan pollaria ja kaidetta. Anne-Mari ja Marko alkoivat maalata keittiön lattiaa toistamiseen. Riikka ja Fred kävivät kävelemässä kallioilla ja pesemässä perunat lounasta varten.


Daniela ja Fabian kävivät koirien kanssa saarella


Innokkaina odotimme mantereelta saderintaman saapumista. Ensimmäinen sade kuukauteen!! Taivas pimeni kymmenessä minuutissa ja jaksoi se toiset kymmenen minuuttia sitten sataa. Töitä jatkettiin sateen hellyttyä.

Portaat valmistuvat


Saimme vielä kolme talkoolaista lisää Pandan kyydissä alku illasta, Johanna, Sanna ja Elisa liittyivät seuraamme.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content