Pandalla perille
Sunnuntaisen saarelle saapumisen ja majoittumisen jälkeen havainnoitiin monen talkootyön valmistuneen edellisen talkooviikkolaisten toimesta. Torppa ja tiskipöytä oli jo maalattu, joten meille jäi viikon päätyöksi mm. rakennustelineiden purku.

Pontevina marssimme alkuviikosta telineiden juurelle, todetaksemme tyhmyytemme.
Kun (rakennusteline)palikat ovat loksahtaneet pysyvästi paikalleen, niiden turvallinen purkaminen päättelyistä ja pähkäilyistä huolimatta ei ollutkaan niin yksinkertaista. Päätimme pähkäilyn ja rakennustelineen ympärillä nohevana patsastelun jälkeen, ettemme koske telineeseen seuraavien niitä käyttävien ja kokoavien talkoolaisten turvallisuuden takia. Vaihdoimme purkamisen kallioon hakattujen päiväkirjamerkintöjen kartoitukseen saarella.

Viikon aikana inventoimme, siivosimme ja järjestelimme konehuoneen työkalukaapin sekä teimme inventaarin kaupan tuotteista seuraavaa kesää varten.
Turistien sijaan saimme nauttia tuulesta ja etätöitä tehdessä uudesta työkaverista muurin päällä ja poluilla,  varsinaisista lähikäärmeistä. Reilun kokoisella rantakäärmeellä ei ollut viikolla kiire tuulen yläpuolelta mihinkään, perjantain syyskuun kyy oli sitäkin vikkelämpi kadotessaan katajikkoon, onneksi.
Käärmekammoisena ihmisenä sain siis todellista siedätyshoitoa, säpsäyttävät nuo kaverit heidän läsnäolotiedosta huolimatta.

Turhan vessajonon maksimoinnin minimointi. Fredi ratkaisi ongelman lisäämällä Varattu-kylttiin muista kääntää -jatkopalan. Jospa se pienentäisi jatkossa unohduksesta johtuvia pitkiä "varattu".istuntoja ja huussiin odottavien ahdinkoa ja kasautuvaa kiirettä.

Torstain ennustetussa helleaallossa pystyimme ulkona ihailemaan myös välillä harvinaisiksi käyneitä ylilentäviä lentokoneita niiden jättämine vanoineen.
Normaaleina viikkoaskareina kannoimme saunan puuliiteriin täyttöpuita, leivoimme, lämmitimme torppaa ja seurasimme tuulensuunta, sekä ohikulkevaa usvaa, lintuja, luotseja ja laivaliikennettä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: seuraaville talkoolaisille sämpylöitä ja suklaakakkua.
Kiitos edellisille maittavasta omenapiirakasta.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content