Sunnuntai 30.6.2024

Hyvää uutta alkavaa viikkoa lukijat! Ihanaa olla täällä taas. Meitä on paikalla toista kertaa Eveliina, kolmatta kertaa Niina ja monesti täällä aikaa viettävä vuorovastaava Kaisa.

Sunnuntai lähti aikaisin käyntiin Helsingin keskustasta kun Niina ja Eveliina hyppäsivät sattumoisin samaan linja-autoon. Aamupäivä oli Hangossa kaunis ja aurinkoinen, ja odotimme lauttaa innostuneina muutaman tunnin ajan sataman eri kolkissa.

Saavuimme saarelle, jossa Kaisa odotti meitä viikonlopun talkoopuuhista raukeana jo valmiiksi katetun pöydän ääressä. Lounastimme ihanaa pinaattipannaria ja salaattia. Kiitos erittäin paljon edelliselle huomaavaiselle talkoolaistiimille! ❤️ Lounaan ääressä pääsimme tutustumaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Kaisa ja Niina tuntevat toisensa erityisesti yhteisen joogakoulutuksen parista ja näkevät toisiaan nykyisin majakkaseuran talkoissa ja tapahtumissa. Eveliina on matkassa itsekseen.

Tiistaina on tulossa ainakin yksi ruotsinkielinen opastettava, ja aloimme pohtia majakan sanastoa ruotsiksi. Otimme ChatGPT:n avulla selvää kuinka voisimme tiivistetymmin kertoa majakasta ruotsiksi. Odotamme tiistaita jännityksellä! Kuulimme myös, että huussin lattian alla pesii isokoskeloperhe, jota aloimme seurata varovaisesti ja peukkuja pitäen.

Lämmitimme padassa vettä ja tiskasimme. Eveliina jumppasi hieman ja muut kiertelivät saarta. Saarella on hanhien ja joutsenien perheitä, joiden läheisyydessä olemme olleet varovaisia. Kuulimme, että linnut ovat levitelleet siipiään ja pitäneet talkoolaisia aiemminkin varpaillaan. Kaisa on huolissaan lintujen kohtaamisesta kun taas Eveliina ja Niina jännittävät mahdollista käärmeiden kohtaamista.

Pian söimme uudestaan kaikenlaisia valmiita herkkuja jääkaapista: fetapastaa, pinaattipannaria ja lihakastiketta. Iltaa kohti alkoi tulla vettä. Päätimme että huomenna olisi saunapäivä, koska silloin pitäisi olla tämänpäiväistä huonompi keli.

 

Maanantai 1.7.2024

Nukuimme kaikki erittäin hyvin viime yönä sateen ropinan säestyksellä. Aamu alkoi puuron ja kahvin merkeissä. Jaoimme puuronvalmistustapojamme ja kehuskelimme kuinka hyvää puurosta tuli koska keitimme sen kattilassa.

Kaisa kuuli aamulla laivan sireenin paksun sumun takaa. Niinan aamuun kuului kamppailua padan pesän syttymisen parissa levottoman tuulen ja sumusateen takia. Edistyneemmätkään erätaidot eivät meinanneet riittää. Sen lisäksi Niinalla oli jännittävä kohtaaminen suurikokoisen rantakäärmeen kanssa.

Meillä on riittänyt juttua yhteiskunnallisten keskustelujen, kokemusten ja harrastusten jakamisen parissa. Tunnelma on ollut leppoisa ja hauska. Emme päivällä viettäneet paljoa aikaa ulkona tiskaamisen ja vessassa käynnin lisäksi harmaan sään takia. Tuuli puhalsi parhaimmillaan noin 11 m/s.

Niina kokkasi pyttipannua lounaaksi ja teki etätöitä, ja me Kaisan kanssa pyyhimme ja järjestelimme keittiön kaappeja siten että lautaset olisivat kätevämmässä järjestyksessä.

Päivä kului sukkelaan ja pian oli taas ruuan vuoro. Söimme päivälliseksi Niinan valmistamaa kermaista seitikeittoa. Siitä tuli erityisen hyvää ja kehuimme sitä kovasti yhteen ääneen.

Illalla menimme saunaan ja uimaan. Aurinko tuli esiin ja ulkona maisema oli rauhallisempi ja ihan erilainen päivään verrattuna. Iltapalalla suunnittelimme strategioita viimeisten isokoskelomunien suojelemiseksi. Aamun käärme oli ehkä matkalla syömään niitä, sillä munien määrä on laskenut tasaisesti. Yksi ajatus oli viedä käärmeen ruokahalu asettelemalla kananmunia huussin ympärille. Isokoskelo on wikipedian mukaan silmällä pidettävä laji ja näin teemme ihan käytännössä. Ehkäpä huomenna laitamme kananmunan harhautukseksi huussille.

Ihmettelimme myös siankärsämön monipuolista käyttöä lääkekasvina, ja sen voimakasta makua teen maustamisessa. Kaisa suunnitteli purjehduskurssin aloittamista ja haaveili rahtilaivan kyytiin hyppäämisestä.

Tiistai 2.7.2024

Tänään saimme useita vieraita kylään Gustulle. Päivä meni turisteja odotellessa, hostaamisessa, syödessä ja saunoessa. Meillä oli myös ensimmäistä päivää radio päällä ja se toi hauskaa mökkitunnelmaa tupaan mm. tupakunnan suosiman Peltsin äänen sävyttämänä.

Niina leipoi vierailupäivää varten uskomattoman herkullisia korvapuusteja ja iltaan mennessä kaikki pullat oli syöty. Omien sanojensa mukaan Niinan erityispiirteet tulevat pullan leipomisessa esiin, jonka voi huomata lähes täydellisen tasalaatuisesta ja neliöstä taikinalevystä.

Eveliina ja Kaisa valmistautuivat pihalla kesän ensimmäiseen viralliseen ryhmäopastukseen. Eveliina näytteli ensin ruotsalaista ja sitten suomalaista turistia lapsuuden haaveammattinsa eli hollywood näyttelijän tavoin, ja Kaisa pääsi terästämään karismaattisen oppaan taitojansa.

Turistiryhmän uteliaisuus piti meidät valppaina. Uteliaat vierailijat kysyivät mm. kaivon olemassaolosta, siitä kuinka kauan olimme olleet saarella ja oliko ensimmäinen majakkavalo sytytetty puilla. Pohdittiin myös että kuinka monta rakennusta saarella on aikoinaan ollut, ja pystyttiinkö saarella viljellä jotakin.

Opimme myös uutta. Toinen veneretken järjestäjä kertoi kokemuksen syvällä rintaäänellä, että viereisillä saarilla on pidetty asukkaiden lampaita.

Lounaalla laskeskelimme, että pullat, kahvi ja mehu menivät kaupaksi, mutta muuta myyntiä ei tullut tällä kertaa. Kaisan haaveili, että olisimmepa päässeet tienaamaan isompia rahoja seuralle. Ehkä Eveliinan painostavan mainospuheen jälkeen saamme kuitenkin uusia jäseniä! Ideoimme myös runsaasti uusia itseämme miellyttäviä tuotteita maajakkaseuran kauppaan.

Illalla saunottiin ja mentiin taas koko saaren henkilökunnan kesken uimaan. Uinti oli selvästi määrätietoisempi kuin eilen. Eveliina ei halunnut koskea levään, Niina teki rauhallisen pulahduksen ja Kaisa otti rennosti.

Tutistivenettä odotellessa huomasimme valkoposkihanhiperheen ensikertalaiset uimassa, koska veteenhyppäämiseen tarvittiin paljon vanhempien kannustamishuutoja.

Illalla Eveliina otti varaslähdön iltapalalle ja tykitti Kaisaa asuintalonsa yhtiökysymyksillä samalla kun Niina nautti iltapalaa lepoasennossa saamelaisteemainen kirja seuranaan.

Keskiviikko 3.7.2024

Tänään aamupalasta nautiskelun jälkeen on ollut luvassa siivoamista ja valmistautumista lähtöön. Kaisa opasti myös hurjan positiivisella asenteella huussin tyhjentämistä. Ei ole varmaa tarttuiko huussin tyhjennyksen riemu toisiin talkoolaisiin. Sateinen ulkoilma ei vähentänyt suuren tiskivuoren ympärillä puuhastelevan Eveliinan majakkafiilistelyä. Chief Chef Niina otti ennakkoluuloistaan huolimatta haasteekseen kokata soijarouheesta maukkaan lounaan.

Loppupäivä menee pakkaamisessa, tiskatessa ja lattioiden pyyhkimisessä. Meidän jälkeen tänne ei tule heti ketään, joten ovi laitetaan lukkoon ja jätetään saari elämään omaa elämäänsä. Kiitos majakkaseura, ja hilpeät talkookaverit Niina ja Kaisa! Nähdään taas!

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content