Elo-syyskuun vaihde oli kesäisen aurinkoinen. Siihen mausteena syksyinen tuuli. Olimme päivittäin varautuneet vierailijoihin, mutta keleistä huolimatta oli sen verran hiljaista, että saimme nauttia auringosta ihan rauhassa kaksin lähes koko viikon. Vain yksi käärme kävi kääntymässä.
30.8.2026
Saavuimme Gustuun aurinkoisessa säässä. Istuimme laiturilla, kun huomasimme meduusan lipuvan ohitsemme. Niitä tulikin sitten seurailtua.

31.8.2026
Maanantain puhdetöinä putsattiin rappuset levästä. Puhtaita rappusia pitkin olikin kiva mennä aamu-uinneille. Meri oli vielä sopivan lämmin, mutta virkisti jo mukavasti.

Päivän ohjelmaa rikastutti luotsiveneiden ja muiden isojen laivojen ihastelu. Huviveneitä ei ollut liikkeellä.

1.9.2026
Kuukausi vaihtui syyskuuksi. Sää oli lähes kesäisen lämmin, joten lounas nautittiin ulkona auringon paisteessa. Tuuli kuitenkin muistutteli, että syksy on tuloillaan.

2.9.2026
Keskiviikkona tuuli tyyntyi ja pääsimme ihmettelemään täysin tyyntä merta.

Herkkuhammasta alkoi kolottaa, joten leivoimme omenapiirakan jälkiruuaksi.

3.9.2026
Torstaina ihailtiin aamulla kaunista auringonnousua. Ohjelmassa oli myös huussin tyhjennys ja muiden lähtövalmistelujen aloitus. Illasta tuuli yltyi lähes myrskylukemiin.


4.9.2026
Perjantaina oli taas tyyntä ja aurinkoista. Aurinkoinen keli houkutteli saarelle myös muita majakkaseuralaisia. Melkein jo pelästyttiin vieraita, kun olimme tottuneet saaren hiljaisuuteen.

Kiitos Gustu!
Merja&Tuuli
