Löytöretki Saarenmaan majakoille 13.-17.6.2023

Anne-Mari, Virve, Heli, Kari-Pekka, Asta, Tarja, Sari, Armi, Arto, Ismo, Riitta, Pekka, Helena, Gabriele, Pirjoliisa, Seija, Kristiina, Lotta, retken vetäjänä toimivat Kirsi ja Outi.

Tiistai 13.6.

Retkiporukkamme kokoontui sovitusti Eckerö Line-autolautan varta vasten meille varatussa loungessa, jossa saimme nauttia maukkaan aamiaisen. Retken vetäjät Kirsi ja Outi kertasivat joitakin oleellisia asioita retkeen ja tähän ensimmäiseen päivään liittyen ja kävimme osallistujat läpi pienellä esittelykierroksella. Hajaannuimme sitten mm. laivan kauppaan tekemään ostoksia. Useampi meistä hellettä luvanneen sääennusteen lukeneista ja näin ollen lyhyillä housuilla varustautuneista osti pitkävartiset sukat punkkeja silmällä pitäen ja hauskannäköiset hellehatut lähtivät myös mukaan suojaamaan retkeläisten päitä auringon paahteelta.

Tallinnasta ajaa posottelimme lounaissuunnassa Viron halki kohti Virtsun satamaa. Lyhyt lauttayhteys kuljetti meidät pienelle Muhun saarelle, josta jatkoimme sillan yli Saarenmaalle. Pysähdyimme Tornimäen kyläkaupassa hankkimassa piknik aineksia; lihapiirakoita, öllecigar-pikkumakkaroita, mansikoita (kreikkalaisia tosin vielä tässä vaiheessa kesää) ja muita herkkuja.

Ensimmäinen varsinainen majakkakohteemme oli Kübassaaren majakka (viroksi tuletorn), jonne johdatti lehtometsän suojassa kulkeva, pölisevä ja kivenmurikkainen pikkutie. Tien varren rantaniityillä näimme lampaita, hevosia ja lehmiä laiduntamassa. Perillä majakalla vallitsi rikkumaton rauha. Hylätyssä puutarhassa yhä kukkivat sireenipensaat ja käkkyräiset omenapuut veivät ajatukset kohti entisaikaa, punavarpuset pyrähtelivät niiden luona ja meriharakat hyppivät rannan tuntumassa. Majakkarakennus itsessään oli hyvässä maalissa ja huolletun näköinen. Muut alueen piharakennukset sen sijaan näyttivät rappeutuneilta ja unohdetuilta. Siitä huolimatta, että alueen portille oli kiinnitetty kuvallinen suunnitelma sinne kaavaillusta huippuhienosta majoituskompleksista!
Söimme piknik eväitä ihanassa auringon lämmössä tässä maagisessa paikassa, jossa aika tuntui pysähtyneen, ja jossa vain uljas torni seisoi valppaana merenkävijöitä ohjaten.

Kübassaaren majakka

Kübassaaren majakka ja pihapiiriä

Matka jatkui kohti Kaalin meteoriittikraatterikenttää, joka on Viron harvinaisin luontonähtävyys. Koska aikaa oli rajoitetusti, kävimme katsastamassa tällä kertaa vain suurimman kraatterin eli Kaalin kraatterijärven, jonka halkaisija on noin 110 metriä ja syvyys noin 22 metriä (visitestonia.com). Paikalla oli hieno puisto ja kävelyteitä, jotka oli jyrkimmissä kohdissa varustettu liikkumista helpottavilla portailla ja kaiteilla. Tässä kohteessa voisi kuvitella hyvin viihtyvänsä pidemmänkin aikaa.

Kuressaareen saavuimme iltasella. Majoituspaikkamme Spa Hotel Meri sijaitsi aivan rannan tuntumassa ja kivenheiton päässä Piispanlinnasta. Se oli viihtyisällä tavalla moderni hotelli, jonka aulasta ja ravintolasta oli suora näkyvyys rantaan, aallonmurtajalle ja huvivenesatamaan. Väsyneiden matkalaisten kehoa ja mieltä hivelivät kylpyläosaston lämpimät porealtaat ja saunoissa riitti valinnan varaa. Päivä oli ollut helteinen ja vielä illallakin lämpötila hipoi kahtakymmentä astetta. Uni vei mukanaan lämmöstä huolimatta, kun pää asettui tyynylle ja vieno tuuli puhalsi hotellihuoneen ikkunasta sisään.

Keskiviikko 14.6.

Toisena retkipäivänä autokunnat suunnistivat Saarenmaan eteläisimpään kärkeen Sörven niemelle ja siellä sijaitsevalle majakalle. Ensimmäinen majakka rakennettiin Sörven niemelle jo 1600-luvun puolivälissä ja nykyinen 52 metriin kurkottava majakka on seissyt paikalla vuodesta 1960 lähtien. Tämä komea ja hyvin pidetty majakka oli avoinna yleisölle ja yläntasanteelle kipuaminen kannatti upeiden maisemien takia.

Sörven majakan ympärille oli rakennettu matkailijoita palveleva kokonaisuus, jonka museon kolme kerrosta jakautuivat teeman mukaan ensimmäisen kerroksen Viron majakoita esittelevään näyttelyyn sekä ylempien kerrosten haaksirikko- ja luontonäyttelyihin. Tarjolla oli siis monipuolista faktaa liittyen merenkulun historiaan ja eritoten juuri majakoihin.
Ihoa lämpimästi hivelevä merituuli ja Sörven uloin kapea niemenkärki houkutti kuitenkin vielä museota enemmän ja kävelimme kivillä meri molemmilla puolilla välkähdellen ja levän tuoksun tuntuessa miedosti ilmassa. Kivien joukosta löytyi muutama fossiilikin. Neidonkieli sinisenä loistavine kukkineen erottui hyvin kalkinvaaleasta kivikosta. Jälleen olosuhteet johdattivat ajatukset kauas menneeseen ja ympäröivä luonto ja maisema viettelivät mielikuvitusta kuumassa kesäilmassa. Ajatus siirtyi takaisin nykypäivään, kun kännykän teleoperaattori toivotti tervetulleeksi Latvian verkkoon!

Majakkapassit löytyivät museon infosta

Museokaupasta bongasimme iloksemme myynnissä Viron majakkapasseja 5 euron hintaan ja
matkamuistomyymälästä löytyi paikallisia käsitöitä sekä mm. Saarenmaan marmorista ja saaren luontoon tiiviisti kuuluvasta katajasta valmistettuja tuotteita. Sääre Paargu-ravintolaan keräännyimme porukalla lounaalle ja maistelimme kalaseljankaa ja Saarenmaalla yleistä tuulehaugia eli nokkakalaa, jonka näyttävä esillepano lautasella sekä turkoosin sävyiset ruodot olivat herkullisen maun lisäksi huomion arvoisia!

Sörvestä lähdettyämme pysähdyimme niemen länsipuolella Ohessaaren kohdallla. Kiikareilla varustautuneet paikansivat siellä ainakin ristisorsan, harmaahaikaran ja isokoskelon. Kiurun laulu kiiri rannassa ja rauha vallitsi täälläkin. Turistisesonki oli selvästi vielä edessäpäin. Paikallinen keramiikkataiteilija oli kuitenkin jo varustautunut ottamaan kesävieraita vastaan. Hänen Tuulik & Kohvik kahvilansa rentoine olohuonemaisine sisustuksineen ja puutarhan huvimajoineen kutsui istahtamaan kahville ja jätskille iltapäivän lämpöön. Tämä paikan ystävällinen ja vieraanvarainen omistaja antoi meidän kurkistaa myös rannan tuntumassa sijainneeseen vanhan tuulimyllyn mukaisesti toteutettuun rakennukseen, joka oli muokattu sisältä kaksikerroksiseksi viihtyisäksi majoituspaikaksi!

Ajelimme illaksi takaisin Kuressaareen, jossa illastimme porukalla vanhan ajan tunnelmaa henkivässä majatalon sekä ravintolan sisältämässä Kuursaalissa. Tämä kaunis ja koristeellinen vuonna 1889 valmistunut puurakennus sijaitsee aivan Kuressaaren linnan tuntumassa ja Ku-Kuu ravintolan terassilta oli suora näkymä linnan muureille ja vallihaudalle. Näkymä ravintolan terassilta oli mitä upein ja ruoka maittavaa (ravintola on noteerattu Eestin parhaita ravintoloita listaavassa ”White Guidessa” jo useampana peräkkäisenä vuotena).

Torstai 15.6.

Torstaiaamuna autokunnat suuntasivat Kuressaaresta kohti Saarenmaan länsipuolta. Papissaaren satamasta retkiporukkamme kuljetettiin kahdella avoveneellä Vilsandin majakkasaarelle, joka on Viron läntisin asuttu saari ja osa Vilsandin kansallispuistoa, joka pitää sisällään 160 saarta, niemeä ja luotoa, ollen näin Viron suurin saaristo. Vilsandi on saarista ainoa, jossa on asutusta, kourallinen vakiasukkaita ja 30 kesämökkiä. Muu saaristo on pitkälti vesilintujen valtakuntaa.

Moottoriveneen kyydissä kohti Vilsandia

Kapea väylä matkalla Vilsandiin

Vilsandissa meidät vastaanotti ihastuttava paikallinen opas Kadri, joka oli itse alun perin kotoisin saarelta ja pyöritti siellä pienimuotoista matkailutoimintaa aikuisten poikiensa kanssa. Kadri kertoi kansallispuiston luonnon säilyneen koskemattomana pitkälti sen vuoksi, että sen vesialueet ovat hyvin matalia, ja näin veneilijöiltä saavuttamattomissa. Siitä konkreettinen todiste oli venematkamme, joka kulki kapeissa tarkoin merkityissä väylissä, joissa veneen kyljet lähes viistivät sivuilla kohoavaa maata. Kadri kertoi, että joskus ihmiset saattavat jopa kävellä ja kahlata matalikkoa pitkin saareen, kun merivesi on loppukesällä tarpeeksi lämmennyt. Rohkeita kävelijöitä eivät haittaa edes upottavat mutaosuudet tai vastaan luikertava käärmeet! Tuulen voimakkuus ja suunta vaikuttavat luonnollisesti siihen, milloin olosuhteet mahdollistavat kulun saareen kävellen. Itse en ihan ensimmäiseksi lähtisi sitä kokeilemaan!

Kadri kertoili hersyvästi niistä ajoista, jolloin lampaita laidunsi saarella ja isokoskelon munia kerättiin monilapsisten perheiden proteiinipitoiseksi ravinnoksi. Vuosina 1884-1942 elänyt paikallinen majakanvartija Artur Toom oli ornitologi ja luonnonsuojelija, jonka toiminnan johdosta Vilsandin erityislaatuinen luonto turvattiin ensin Vaikan luonnonsuojelualueena, josta sittemmin tuli Vilsandin kansallispuisto. Tästä myös ”lintujen kuninkaana” kansan parissa tunnetusta luontoaktivistista, joka omisti koko elämänsä merelle, majakoille ja luonnolle, voi lukea lisää sivustolta: https://bioneer.ee/artur-toom-linnukuningas-linnuriigis.

Vilsandin majakka pystytettiin vuonna 1809. Majakan viimeisin remontti valmistui vuonna 2019 ja rakennus oli tosiaan edustava ja hyvässä kunnossa. Nousimme puiset portaat ylös lyhtykojuun ja ihailimme ympäröivää maisemaa sekä ilmavirtauksissa leijailevia tervapääskyjä. Kadri kertoi, että Viron tunnetuimpiin taidemaalareihin lukeutuva Konrad Mägi vietti aikaa Saarenmaan merellisessä ilmastossa parantamassa horjuvaa terveyttään ja maalasi Vilsandissa useita impressionistisia maalauksia, mukaan lukien öljyväriteoksen, jossa esiintyy Vilsandin majakka (Vilsandi tuletorn, 1913-1914).

Matkalaiset Vilsandin venesatamassa

Taustalla Vilsandin majakka

Vilsandin pieni museo ja oppaamme Kadri kertomassa ”Lintujen kuninkaan” tarinaa

Vilsandin majakkaan pääsi kiipeämään ylös asti

Reippaan, ainutlaatuisessa luonnonympäristössä vietetyn aamupäivän jälkeen kokoonnuimme yhteiselle lounaalle Lümanda Söögimajaan, jossa oli tarjolla saarenmaalaista perinneruokaa. Ulkona paahtava helle jatkoi kuumotustaan. Tuntui hyvältä päästä sitä pakoon tähän vanhaan koulurakennukseen, jonka tuvan pitkissä pöydissä nautimme paikallisia maaseudun herkkuja; kaalikääryleitä, lammasta, kampelaa, punajuuri- ja perunasalaattia sekä mainion makuista paikallista pannuleipää. Ravintolarakennuksen vieressä kohosi Kihelkonnan 1200-luvulla rakennettu kirkko, jonne kurkkasimme sisään. Mielenkiintoisena kuriositeettina todettakoon, että kirkkoa käytettiin aluksi myös majakkana!

Kihelkonnan vanha kirkko

Lounaalla Lümanda Söögimajassa

Illaksi ajoimme uuteen majapaikkaamme perinteiselle maatilalle Loode Taluun, Takamōisan kylään. Isäntämme Valto kertoi ostaneensa tilan 30 vuotta sitten ja vähin erin kunnostaneensa ja entisöineensä sen perinteitä kunnioittaen ja samalla majoittujien mukavuus ja viihtyvyys huomioiden.

Majoituimme päätalon yläkerrassa sekä pihapiirin aittarakennuksissa. Kävelimme iltauinnille pikkuiselle lähijärvelle, jonka jälkeen ruokailimme kaikki yhdessä päärakennuksen isossa salissa. Isäntäväkemme oli valmistanut maukkaan illallisen itse alusta alkaen, minkä lisäksi illan ohjelma sisälsi yhteislauluja Valton säestäessä kitaralla. Olihan se mieleenpainuvaa, kun virolaisen perinnetilan tuvassa, lämpimässä kesäyössä kajautimme Saarenmaan valssin, Oolannin sodan, Rakastan elämää… ja skoolasimme raikkaalla kotitekoisella raparperimehulla!

Retkiporukka koolla Loode Talun pihalla

Perjantai 16.6.

Perjantaina teimme retken Harilaiun niemelle, joka myös on osa Vilsandin kansallispuistoa. Kävelimme kaunista rantareittiä pitkin niemen kärkeen asti ja siellä sijaitsevalle Kiipsaaren majakalle. Se valmistui vuonna 1933 ja rakennettiin alun perin 100 metrin etäisyydelle rannasta. Rantaviivan muuttumisen vuoksi se sijaitsee nykyisin meressä ja osa meistä teki pienen uintimatkan rapsakan viileässä vedessä päästäkseen käymään majakan luona. Majakkaan ei päässyt sisälle mutta sitä oli hauska ihailla ja valokuvata myös rannasta käsin. Se näet seisoo hieman vinossa jalustallaan, johtuen kovien myrskytuulten ja aaltojen aiheuttamasta osittaisesta vajoamisesta.

Oppaamme Outi ja Kirsi sekä majakkasihteeri Gabriele

Kulkiessamme majakalle hietapohjaista niemeä pitkin, porukan lintubongarit tekivät monia havaintoja niin silmillä ja kiikarein kuin ympäristön ääniä kuulostellen. Majakasta jonkin verran ulommas merelle päin näkyi pieni kallioluoto, jolle hylkeet olivat kokoontuneet päivää paistattelemaan. Oli häkellyttävää havaita, että aluksi tuulen ujelluksena pitämämme vaimea taustaääni osoittautuikin hylkeiden lauluksi, joka kantautui vettä pitkin rannalle.

Harilaiun niemelle pääsi myös vuokrapyörällä

Retken viimeisenä iltana isäntämme Valto oli lämmittänyt saunan ja saimme kylpeä ja kokeilla koivuvihdan lisäksi virolaisen perinteen mukaista katajavihtaa tunnelmallisessa 1700-
luvun riiheen rakennetussa savusaunassa. Illallisella (tarjolla mm. herkullista lammaspataa) totesimme kaikki, kuinka mahtavia kokemuksia ja elämyksiä olimme matkan varrella kerryttäneet. Suuri ja lämmin kiitos kuului tarkan suunnittelutyön ja sisällöltään sekä ilmapiiriltään kerta kaikkiaan oivallisen ryhmämatkan aikaansaaneille Outille ja Kirsille!

Lauantai 17.6.

Paluumatka kohti Kuivastun lauttasatamaa kulki saaren pohjoisrantaa pitkin. Pysähdyimme syömään eväitä ja jaloittelemaan Pangan jyrkänteelle (Panga pank), joka on yksi Saarenmaan korkeimmista ja leveimmistä jyrkänteistä. Korkeimmasta kohdasta on matkaa alas yli 21 metriä ja leveyttä tällä kalkkikivestä muodostuneella jyrkänteellä on noin 2,5 kilometriä. Jyrkänteen korkein kohta on muinaisina aikoina toiminut uhripaikkana ja tuolla kohdalla on nykyään aurinkokello. Paikka matkamuistokojuineen oli selvästi suosittu näköalapaikka ja siellä, kuten seuraavassakin vierailukohteessamme Anglan kylän tuulimyllypuistossa, oli matkailijoita liikkeellä jo runsain mitoin.
Kuivastu-Virtsu lauttayhteyden jälkeen autokunnat siirtyivät Tallinnan satamaan ja kotimatka meren yli alkoi. Vaikka väsymys painoi jo tämän aktiivisen ja elämyksellisen loman jäljiltä, oli mieli rento ja onnellinen. Kotiin on aina kiva palata, mutta etenkin silloin, kun takana on tämänkaltainen seikkailu!

Outi tankkaamassa. Saarenmaalla autoilevan kannattaa huomioida, että bensa-asemat ovat harvassa

Saarenmaan kartta, jossa merkittynä kulkemamme reitti

(Teksti Kristiina Kalliola, kuvat retken osanottajat.)