Merenkurkku


Merenkurkku on matala merialue, joka muodostaa kynnyksen eteläisen Pohjanlahden ja pohjoisen Perämeren välille. Viime jääkauden aikana muodostuneet moreenisaaristot, nopea maan kohoaminen (8 mm vuodessa) sekä mm. murtovesi tekevät merenkurkusta ainutlaatuisen alueen. Merenkurkun saaristo liitettiinkin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 2006.




 

Perjantai


Perjantaina 16.6. matkamme ensimmäinen kohde oli vanhassa suolasatamassa, Palosaaren salmen rannassa sijaitseva mielenkiintoinen Vaasan merimuseo.  Museossa on paljon valokuvia ja tietoa Merenkurkun majakoista sekä majakanvartioiden elämästä. Majakoista on rakennettu monta kaunista pienoismallia - päästiin heti fiilistelemään mitä tuleman piti! Aulassa sijaitsee mm. suuri Valassaarilta peräisin oleva asetyleenikäyttöinen majakkalyhty sekä 1900-luvun alun, 100 kg painava sukelluspuku.

 



 



 



 



 

 

Raippaluodon, Suomen pisimmän (1045m) vinoköysisillan kupeessa sijaitsee Bernyn näköala ravintola-kahvila, jossa nautimme maukkaan lounaan ennen merelle lähtöä. Björköbyn Svedjehamnin kalasatamasta 10+1 miehistömme starttasi upeassa, lähes tyynessä merisäässä, kippari Fredrikin taitavissa käsissä karikkoisen rannikon ”keppiviidakon” läpi yhdeksän metrin pituisella, avonaisella suihkuturbiinilla varustetulla alumiiniveneellä kohti ulappaa.

 



 

Ensimmäinen majakkakohteemme, n. 15 km päässä Svedjehamnista, oli Valassaaret. Erikoinen nimi juontuu ruotsinkielisestä nimestä Valsörarna, joka kuvaa luultavasti saarten vallimaisia, valaitten selältä näyttäviä moreeniharjanteita. On myös mahdollista, että saarille olisi joskus ajautunut oikea valaskin, joka kuitenkin luultavasti on ollut pyöriäinen. Valassaarten vaarallisilla vesillä oli jo ennen valomajakan aikaa puinen tunnusmajakka. Laivaliikenteen vilkastuttua 1850-luvulla merenkulkijat vaativat seudulle valomajakkaa. Hanke eteni, kun Valassaarten matalikoilla haaksirikkoutui viisi alusta v. 1879. Itämeren maissa oli käytössä rautaelementeistä koottuja ristikkomajakoita, jollainen tilattiin v. 1884 myös Valassaarille. Majakan (36 metriä  korkea) konstruktion suunnitteli ranskalainen arkkitehtitoimisto Henry Lepaute, joka rakensi muutamia vuosia myöhemmin Pariisin Eiffel-tornin – kieltämättä muistuttavat toisiaan melkoisesti. Majakan valo sytytettiin 19.11.1886. Alkuperäinen linssistö kuitenkin korvattiin muovisella loistolaitteella 1980-luvulla. Majakan rautaelementeistä koostuvassa rungossa on putkimainen ydin, jonka sisällä nousevat tornin huipulle kierreportaat. Valitettavasti emme päässeet kuitenkaan majakkaan (kuten emme muihinkaan Merenkurkun majakoille) sisälle. Yläosan lasiseinäisen kupulyhdyn alla sijaitsee majakanvartijan päivystyshuone. Majakkaa tukevat v. 1936 asetetut harusvaijerit, jotka estävät majakkaa huojumasta. Majakanvartioiden rakennukset ovat majakan tavoin valmistuneet 1800-luvulla, niitä tosin osittain uusittiin 1900-luvun alussa.

Valassaaret liittyvät myös Suomen sodan vaiheisiin. V. 1809 Uumajaan hyökänneet venäläisjoukot majoittuivat meno- ja tulomatkallaan Valassaarilla. Myrskyjen ja kylmän talven kiusaamilta sotajoukoilta jäi saarille nelisen sataa vainajaa. 1930-luvulla sotilaiden luut kerättiin joukkohautaan, jonka merkiksi kerättiin kivikummeli. Valassaaret oli myös vuosisatojen ajan Ruotsin ja Suomen välillä liikkuneiden postinkuljettajien etappipaikka. Talvisin posti kuljetettiin hevoskyydillä.

 



 



 



 



 

 

Matkalla Utgrynnaniin ajoimme erään hyljeluodon ohi, jossa oli sadoittain hylkeitä (Merenkurkun saaristossa esiintyy sekä harmaahylkeitä eli halleja että pienempiä itämerennorppia) – mikä näky! Uteliaat viiksiniekat kurkkivat vuorotellen vedenrajasta meitä pelottomasti marristellen kameroihin päin. Hylkeistä tuli ainakin yhtä monta valokuvaa kuin majakoistakin!

 



 



 



 

 

Utgrynnanin teräsbetoninen, nykyisin tuuli- ja aurinkoenergialla toimiva tutka- ja valomajakka 21 km Björköbystä länteen, Valassaarten ja Norrskärin puolivälissä, rakennettiin v. 1960. Majakan valmistuminen korvasi lähistöllä olevan majakkalaiva Snipanin. Utgrynnanin saari koostuu moreenista ja isoista kivistä muodostuneesta rantaviivasta. Saarella on nykyisin kaksi 1800-luvulta peräisin olevaa kalastajamökkiä. Ihailimme tätä maisemaa mereltä käsin ja suuntasimme auringon paisteessa kohti 21 metriä korkeaa, v. 1847 rakennettua Norrskäriä.




 

Majakka on Suomen viimeinen miehitetty majakka, josta majakanvartijat poistuivat v. 1987. Viimeinen majakanvartija kuvaili työmaansa tunnelmia: ”Saarella hengitän vapautta, siellä minulla on kaikki”. Alun perin kahdeksankulmaisen tiilimajakan ympärille sijoittuvat 1800-luvulla rakennetut majakanvartioiden rakennukset sekä 1900-luvulla perustettu luotsiasema, jonka toiminta päättyi v. 1982. Saarella oli lukuisia pieniä kalastajavajoja ja tunnelma iltapäivän auringossa oli kuin hylätyssä autiokylässä, jossa ei ollut eletty vuosiin mutta kaikki tavarat oli kuitenkin jätetty pihoille odottamaan seuraavaa vierailukertaa. Ennen merimatkan jatkamista päivän viimeiseen kohteeseen, Strömmingsbådaniin, kipparimme oli yllätykseksemme keittänyt meille veneessä pannukahvit – kyllä maistui!

 



 



 



 



 



 

12 metriä korkea Strömmingsbådanin rautarakenteinen majakka valmistui v. 1885 ja sen alkuperäinen Fresnel-linssistö on säilynyt tähän päivään saakka.  Majakan vieressä sijaitsee majakanvartioiden käytössä olleita puisia asuin- ja ulkorakennuksia, joista uusin on peräisin 1940-luvulta. Majakka automatisoitiin v. 1963. Illalliseksi nautimme yhdessä alkupaloiksi Fredrikin 13 tuntia savustamaa hylkeen lihaa ja kaasuhellalla (saarella ei ole sähköä) valmistettua kalakeittoa. Puulämmitteinen sauna kruunasi päivän. Makuuhuoneistamme oli ihan paras näköala – merta, merta ja ulappaa!

 



 



 

 

Lauantai


Lauantai 17.6. aamuna sää jatkui aurinkoisena, ja tuultakin oli vain joitakin metrejä. Ensimmäinen kohde, Suomen vanhin säilynyt puinen, punaiseksi maalattu, kellotapulia muistuttava 22 metriä korkea, v. 1784 tunnusmajakka Rönnskär sijaitsi noin puolen tunnin merimatkan päässä. Tunnusmajakan vieressä on alun perin ollut 1700-luvulla perustettu luotsiasema. Nykyiset rakennukset ja pihapiirin ryhmitys periytyvät 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Rakennukset ovat hyvin säilyneitä, ja niiden ulkoasu ja sisätilat kuvastavat pitkään jatkunutta luotsitoimintaa. Historiallisen rakennusryhmän vieressä on 1960-luvulla rakennettu betonitiilinen luotsi- ja merivartioasema. Luotsitoiminta päättyi v. 1976.



 

Majakkabongaus jatkui kohti Enstenin, punavalkoista pyramidin muotoista tunnusmajakkaa, jonne merimatkaa meillä oli toista tuntia Rönnskäristä. Matkalla nautimme lounaaksi herkulliset kana-aurinkokuivattutomaatti-parmesanijuusto -tortillat ja hedelmiä. Rönnskär, hirsirakenteeltaan ainutlaatuinen merimerkki on rakennettu v. 1882 ja on viimeinen Suomen vesialueille rakennettu tunnusmajakka. Luoto oli täynnä merimetsoja, jotka leijailivat yllemme kun saavuimme pookin lähettyville. Fiilis olikin hiukan kuin Alfred Hitchcockin Linnut-elokuvassa...ja tuulikin alkoi voimistumaan. Myös mm. ruokki ja riskilä ovat hyvin tyyppillisiä lintuja Merenkurkussa.

 



 

 

Raippaluodon länsirannalla, historiallisesti tärkeä luotsipaikka Korsö oli seuraava kohteemme. Vanhan luotsiaseman rakennuskanta on valitettavasti kokonaan tuhoutunut mutta alueen merenkulkuun liittyviä perinteitä jatkaa massiivinen 1930-luvulta peräisin oleva mustavalkoinen betoniloisto. Sinne kuljimme metsän poikki pientä mutkittelevaa polkua pitkin.

 



 



 

Lauantain viimeinen kohde, 16 metriä korkea, aurinkoenergialla toimiva, Vaasan majakka sijaitsee Korsön matalikolla, Vaasan syväväylän varrella. Vaasan majakan suunnitteli insinööritoimisto Pöysälä & Sandberg Oy (suunnitellut myös Kemi I:n majakan). Rakennuksen perustana on Vaskiluodon satamassa rakennettu kolmijalka, joka on teräskuorinen. Paikalleen se hinattiin juhannusaattona v. 1981, jossa se täytettiin betonilla. Lisäksi jokainen jalka kiinnitettiin kolmella vaijerinipulla peruskallioon. Kelluimme tuulessa avoveneessä keskellä ”ei mitään” ja ihastelimme majakkaa ja ihmettelimme vaikuttavaa rakennustekniikkaa.



 

Täältä oli noin tunnin matka yöpymispaikkaamme mantereelle vanhaan kouluun ”Odd Inn, Söderudden”, josta Klobbskatanin satamaan ja Cafe Compassiin (ruokaa, kahvia, elintarvikkeita) oli noin kolmen kilometrin matka. Koululla oli pyöriä, ja muutamat meistä pyöräilivätkin (ja pumppasivat renkaisiin ilmaa viisi kertaa matkalla) tutkailemaan lähiseutuja ja nauttimaan satamaan jäätelöt ja virvokkeita. Ulkona paistoimme makkaraa, nautimme salaattia ja vielä ennen puolta yötä saunan jälkeen ex tempore pieneksi iltapalaksi paistomme lettuja. Keittiö oli kaikilla mukavuuksilla varusteltu (jopa astianpesukone!), oli sähköt ja juokseva, juomakelpoinen vesi. Myös koulun jumppasali tarjosi puitteet mm. koripalloiluun & aamujoogaan ja TV tarjosi päivän uutiset ja sään.

 

 



 

 

Sunnuntai


Sunnuntaina 18.6. matka jatkui aamiaisen jälkeen Ritgrundin majakkasaarelle. Luodolla on asunut jo Ruotsin vallan aikana luotseja ja kesäisin kalastajia. Luotsilaitos rakensi luodolle v. 1863 puisen kuusikulmaisen tunnusmajakan. Luotseille rakennettiin v. 1871 oma luotsitupa, joka korotettiin kaksikerroksiseksi v. 1930. V. 1945 Ritgrund muutettiin valomajakaksi. Se onkin Suomen ainoa pookista tehty merimajakka ja ainoa puurakenteinen valomajakka. Majakka toimii nykyisin aurinkoenergialla. Luotsitoiminta loppui Ritgrundin luodolta v. 1983, kun sen toiminta siirtyi Raippaluotoon. Pohjanmaan merenkulkupiiri peruskorjasi tunnusmajakan v. 1993, jolloin sen rakenteita vahvistettiin ja ulkolaudoitus uusittiin ja maalattiin punamullalla.



 



 



 

 

Lounaaksi söimme saarella saaristolaisruokaa; uusia perunoita ja silliä, nam! Kotimatka sujuikin melkoisen navakassa tuulessa, joten ihan kuivana ei tältäkään majakkaretkeltä kotiin päästy. Mantereella satamassa kahvittelimme vielä yhdessä ennen kotimatkalle lähtöä viihtyisässä kahvila-ravintola Salterietissa.

Osa meistä etelään kotimatkalla olleista jäi vielä Kaskisiin yöksi Sälgrundin majakalle, osa jatkoi suoraan koteihinsa. Raumalla vielä poikettiin merimuseossa.

 

 



 



Unelmat on tehty toteutettavaksi – ja tässä oli nyt yksi sellainen kokemus ainakin minulle.

Teksti: Jarna Juntura

Kuvat: Jarna ja Juhi Juntura, Eeva-Maria Markula

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content