Orrengrund – Kaunissaari -retkipäivä 6.5.2023
Kotkan Sapokanlahden saaristoliikenteen laiturilla 6.5.23 klo 9.00 kokoontui yhdeksän hengen majakkaseurueemme päämääränä Orrengrundin luotsisaari. Merisää oli loistava – viileää mutta aurinkoista ja melko tyyntä. Oli ilo tavata uusia ja vanhoja majakkaseuralaisia – osan kanssa oli retkeilty viimeksi Perämeren majakkaretkellä vuonna 2017 – hauska yllätystapaaminen 😊.
Meriretken kuljetuksista puuvene M/v Netorilla ja opastuksesta saarilla vastasi Kaakon Saarimatkojen kippari Mikko Partanen. Ennen laiturista lähtöä kerrattiin veneilyturvallisuutta ja tutkittiin retkiohjelmaa nauttien aamukahvista ja kotkalaisista perinneherkusta, litteästä ja rapean herkullisesta possosta.
Ensimmäinen pysähdys ja jaloittelu oli reilun tunnin merimatkan päässä Kaunissaaressa. Kaunissaari-nimisiä paikkoja on Suomessa useampiakin, mutta nyt oltiin Pyhtäällä, Itäisen Suomenlahden vesillä, 17 km päässä Kotkasta. Meillä oli mahdollisuus tutustua satamalahden rannalla sijaitsevaan persoonalliseen museoon, jossa oli saaristolaiselämään liittyvää esineistöä Kaunissaaresta ja muualta maailmasta.
Kaunissaari on suosittu kesän viettopaikka, jonka suojaisaa venevalkamalahtea reunustavat punaiset, vanhat venevajat ja ranta-aitat. Saaristokylä muodostuu idyllisistä puutaloista pihapiireineen ja kapeine kujineen. Saarelle luonteenomaisia ovat mäntymetsät sekä pohjois- ja itärannalla sijaitsevat pitkät hiekkarannat. Kaunissaaressa asuu ympärivuotisesti alle kymmenen asukasta. Kesällä asukasluku moninkertaistuu. Turistisesongin aikana saareen pääsee kahdella eri yhteysaluksella viettämään lomapäivää. Saaressa on mahdollisuus myös yöpymiseen. Kaikkineen Kaunissaari on helposti saavutettava ja sympaattinen retkikohde.
Poikkesimme matkan varrella myös pienessä puutalossa, jossa oli kirpputori ja värikkäistä sipulikukista ja valkovuokoista loistava pihapiiri. Matkamuistoksi löytyi vanha kalaverkon paino, joka oli tehty tuohesta ja kivestä. Savukala- ja köysipuoti olivat vielä kiinni odottamassa kesäsesongin alkamista. Kaunissaaren kävelykierroksen jälkeen merimatkamme jatkui reilun tunnin kohti pääetappiamme, itäisen Suomenlahden vilkkainta toimivaa luotsisaarta, Orrengrundia. Matkalla ohitimme Venäjälle kuuluvat Suursaaret noin 30 km etäisyydeltä.
Kilometrin pituinen, kapeahko havumetsää kasvava kalliosaari Orrengrund sijaitsee merkittävässä meriväylien risteyskohdassa, Pernajan saaristossa, Loviisasta 24 km kaakkoon. Orrengrund on pitkään suljettuna ollut ns. viranomaissaari, jolle maihinnousu edellyttää luvan. Saareen rantauduttuamme, saimme mielenkiintoisen opastuksen saaren historiasta ja nykytilasta. Saarella sijaitsee mm. Puolustusvoimien ja entisen Merenkulkulaitoksen rakennuksia. Saarella on aiemmin toiminut myös puolustusvoimien varuskunta ja siellä on edelleen rannikkotykistön tykkejä. Vuodesta 1996 alkaen saarella toimi merivartioasema. Orrengrundin merivalvonta-asema muutettiin kaukokäyttöiseksi vuonna 2003, ja linnake muutettiin miehittämättömäksi vartiolinnakkeeksi. Vuodelta 1925 oleva kaksi kerroksinen puinen luotsiasema on vielä olemassa, mutta se ei ole enää toiminnassa. Nykyinen toiminnassa oleva luotsiasema rakennettiin vuonna 1957 ja sitä laajennettiin 1990-luvulla.
Ensimmäinen tunnusmajakka eli pooki (l. valaisematon majakka) rakennettiin paikantamisen helpottamiseksi Orrengrundiin jo vuonna 1760, ja se korvattiin uudella pookilla vuonna 1838. Tämä pooki sortui kuitenkin jo parinkymmenen vuoden kuluttua, ja se korvattiin sitten nykyisellä tunnusmajakalla vuonna 1858. Tunnusmajakan on suunnitellut arkkitehti Jean Wiik, joka suunnitteli aikoinaan myös monia kirkkoja ja mm. Sinebrychoffin taidemuseon Helsingissä. Majakka on 23 metriä korkea.
Pääsimme myös nousemaan ylös pookiin. Hieman polvet tutisivat läpinäkyviä metalliportaita ylös mentäessä – katse oli vain tiukasti pidettävä kohti tavoitetta, ylätasannetta. Ylhäältä avautui upea merimaisema ja saimme ihailla näkymiä aina Suursaareen asti. Jännittävää oli myös seurata luotsivenettä tositoimissa. Noin kuusi metriä korkea yläosa oli alun perin puinen, mutta se korvattiin 1920-luvulla valetulla betonitornilla. Yläosa on nykyisin maalattu tumman roosaksi, ja siinä on peltikatto. Tornin 15 metriä korkea alaosa on nelikulmainen ja muurattu luonnonkivistä. Pookia ympäröi kauniit havupuut.
Saaren länsikärjessä, avoimella luodolla sijaitsee majakkamainen, vuonna 1903 rakennettu kaunis loisto. Se muodostuu graniittijalustasta, noin 4,5 metriä korkeasta betonirungosta ja valurautaisesta loistokopista. Sektoriloisto täydensi hienosti majakkaretkeämme.
Mikko-opas kertoi meille saarella myös merimerkeistä ja niiden käyttötarkoituksista:
Sektoriloisto on merenkulun turvalaite, joka näyttää eriväristä rytmitettyä jaksoittaista valoa eri suuntiin. Valon väri opastaa merenkulkijaa kohti turvallista vesialuetta. Yleensä sektoriloisto näyttää valkoista valoa kulkukelpoiseen suuntaan. Mereltä katsottuna valkoisen sektorin vasemmalla puolella on punainen ja oikealla puolella vihreä valosektori. Loiston valosektorit on suunnattu niin, että alus on valkoisessa sektorissa niin kauan kuin se pysyy turvallisella väyläalueella. Aluksesta katsottuna sektoriloiston valon väri muuttuu vihreäksi, jos alus loistoa lähestyessään ajautuu väylältä liiaksi oikealle, tai punaiseksi, mikäli alus harhautuu liikaa vasemmalle.
Linjatauluja (l. linjamerkit) on yleensä kaksi, ja ne on asetettu samaan linjaan väylän kanssa. Taempi linjataulu on myös sijoitettu etummaista korkeammalle, jolloin ne näkyvät alakkain väylää pitkin ajettaessa. Jos alus ajautuu liiaksi väylän vasemmalle puolelle, taempi linjataulu näkyy etummaisen taulun vasemmalla puolella. Jos taas ajetaan liiaksi oikealla, taempi linjataulu siirtyy etummaisen taulun oikealle puolelle.
Välipalaksi rannan nuotiopaikalla grillasimme makkaraa, keitimme nokipannukahvit ja jälkkäriksi saimme tuoretta Kaunissaaressa leivottua pullaa. Myös matkailijoiden kivikokoelmat saivat täydennystä jatkuvan merenkäynnin hiomista rantakivistä.
Paluumatkalla poikkesimme vielä uudestaan Kaunissaareen, missä kävelimme satamasta kylän kujia pitkin, mäntymetsikön poikki, ohi hautausmaan, aina cafe Mustikkaan asti. Siellä nautimme paistettua, herkullista siikaa. Paluumatka kahvilasta venelaiturille taittui paikallisella, hyvin ilmastoidulla ”taksi-kuljetuksella”… 😊.
Seuraava majakkaretki onkin Hangon edustalle Gustavsvärniin joogaleirille!
Teksti Jarna Juntura, kuvat Jarna ja Juhi Juntura