Aamu alkoi rauhallisesti mutta ripeästi: Elina oli ensimmäisenä hereillä ja laittoi aamiaistarjoilut kauniisti esille, kuten hotellissa konsanaan. Tällä kertaa ei ollut kyse mistään karusta purjehtijaeväästä, vaan mannermaisen runsaasta kattauksesta. Hammaspesulle mennessään Elina pysähtyi hetken ihailemaan aamun valoa ja totesi tyytyväisenä, ettei voisi parempaa starttia päivälle toivoa.

Päivän ensimmäiset tehtävät alkoivat saunamajurimme Marian toimesta aamusaunan lämmityksellä – ja yllätyksekseen hän sai huomata saaren asukin kyyn luikertelevan piiloon saunan kuistilta Marian lähestyessä työpistettään. Marian “käärmestarina” kertoo sen olevan ainakin metrin mittainen ollessaan kaksinkerroin poikittain. No sitä voi jokainen pohtia mielessään uskoako vai ei, mutta seuraavaksi meidän oli uskottava sinilevälautan rantautuneen laiturin läheisyyteen, joten aamusauna jäi ainoastaan pesuveden varaan.

Kuningaskallio ja whatsapp-hälytys

Aamupäivän ohjelmassa oli suunnata saaren eteläkärkeen etsimään historiallista aarretta: kuningas Kustaa III:n nimikirjoitusta kallioon kaiverrettuna. Carola esitteli oppaana muille tämän tiedon esitteestä ja tuumasta toimeen ja kallioita alas kapuamaan. Ensimmäisenä monogrammin bongasi Maria, vuosiluku kaiverruksesta löytyi 1793 vuodelta.

Carola oli  käynnistämässä opastarinoitaan muille mukana oleville talkoolaisille, kun puhelimeen kilahti viesti: vene lähestyy! Äkkiä kaikki talkoolaiset säntäsivät paikoilleen kuin teatteriesityksen kenraaliharjoitukseen. Elinat kiiruhtivat keittämään kahvia ja laittamaan pullat esiin, sekä avaamaan kauppaa ja Carola valmistautui pieteetillä ensimmäiseen opastuskierrokseen samalla, kun Taru ja Noora vastaanottivat vieraita laiturilla.

Yksi pieni, mutta merkittävä ongelma ilmeni – maksupäätteen akku huusi tyhjyyttään. Elina K. etsi kuumeisesti oikeaa johtoa, kunnes Taru ” the palonainen” tarttui asiaan ja huomasi dymotarralla merkityn johdon: “vain maksupääte käyttöön”. Ja näin VPK pelasti tilanteen – taas kerran.

Vieraita kahdella aallolla

Vieraille tarjoiltiin pullaa ja Carolan vetämä hieno kierros,  päättyi kuninkaan monogrammin luo. Reitti oli kivikkoinen ja Elina toimi turvakäsinä ja auttoi varmistamaan turvallista kulkua vieraille. Turkulaiset vieraamme Veijo ja Taina kehuivatkin, että palvelu on kuin kuninkaallisilla ja he nauttivat suuresti vierailustaan. Kahvi ja pulla maistui kahvilasta sekä kaupastakin tarttui mukavia matkamuistoja mukaan. Kiva kun kävitte!

Juuri kun päivä näytti rauhoittuvan lounaalle, kuuluivat mereltä laivan torven ääni. Maria huikkasi: ”Menepä Ellu katsomaan kuka tulee!” Kukaan ei kuitenkaan arvannut, että seuraavat vieraat rantautuisivat… keskelle eteläkärkeä sijaitsevia raunioita.

Kaksi kajakoijaa, Susa ja Eeva, nousivat suoraan pienestä poukamasta saaren raunioiden kohdalle – paikkaan, jossa ei toivota kiipeiltävän. Carola sai nopeasti tilanteen haltuun ja ohjasi vieraat turvallisesti kahvilalle, jossa jälleen tarjoilimme saapuneille vierailijoille kahvia ja pullaa. Tämän jälkeen starttasi toinen saarikierros Carolan opastuksella.

Seppeleet, sokeriherneet ja sinilevää

Elina näppäränä tyttönä teki Carolalle oppaan kukkaseppeleen – kiitoksena jälleen upeasta panoksesta oppaana ja samalla myös muiden talkoolaisten sivistämisestä saaren historian osalta. Lisäksi myös Nooralle punottiin oma seppele, tällä kertaa rohtovirnasta – tarinan mukaan sillä voi nukuttaa härän, mutta tällä kertaa se riitti leppoistamaan ensihoitajamme rantakalliolle auringonpalvontaan.

Iltapäivällä helle oli jo täydessä vauhdissa ja kukin lepäsi tahollaan: osa kallioilla auringon porotuksesta nauttien , osa varjossa lepäillen.  Elämä saaristossa oli hetken aikaa täydellisen yksinkertaista pysähtynyttä ja maalauksellisen kaunista.

Mutta kaikki ei ollut pelkkää idylliä – sinilevähippuset olivat alkaneet kasautumaan enenevissä määrin Gustun rantojen läheisyyteen. Teimme keppitestin, ja Elina K. seurasi tilannetta uutisista. Hangon edustalle oli saapunut laajempia levälauttoja, joten meriveden käyttäminen tiskaamiseen, kuten uiminen sai jäädä. Iltasaunomista myös pohdittiin kuinkahan sen kävisi.

Iltapäivän päätteeksi aloimme kukin kerrallaan vetäytymään takaisin sumusireenivartijan talon suojiin, punanahkaisina ja helteen uuvuttamina odottamaan tulevaa iltaa ja ruokaa sekä peseytymistä päivän hikivanoista.

Iltapäivän kuumuus ei kuitenkaan hidastanut vierasvirtaa. Seuraavaksi laituriin lipui vene, josta nousivat isä ja poika, jo entuudestaan saareen tutustuneita paikallishistorian konkareita. Isä edusti Suomen meriarkeologista seuraa ja ehti tuskin astua maihin, kun tarinat alkoivat virrata: kertomuksia saariston sodista, uponneista aluksista ja meren pohjasta löytyneistä kanuunoista ja tykinkuulista.

Kuuntelimme haltioituneina, miten hän kuvaili sukelluksia juuri näillä vesillä – ja ihan saaren edustalla lepäävistä salaisuuksista, joita meri yhä pitää sisällään. Poika Juha puolestaan, innostui keskustelemaan kanssamme maailmanmenosta: politiikkaa, ilmastoa ja kansainvälisiä suhteita puitiin aurinkoisella vartiatalon edustalla olevalla terassilla pitkä tovi.

He olivat saarella ennenkin käyneet, ja tällä kertaa toiveena oli vain hyvä kahvi, pullapalanen ja talkoolaisten tarjoama seura. Sekä tietenkin: jutustelua ystävämme kyyn kohtaamisesta – tällä kertaa saaren pohjoispuolen rantakallioilla, jossa Juha ja Heikki olivat paikallistaneet lieron kierimässä.

Sinilevän sanelema logistiikka ja improvisaation juhlaa keittiössä

Samaan aikaan Gustun sisarukset joutuivat järjestämään arkeaan uudelleen: merivesi oli sinilevän takia käyttökelvotonta. Tiskit ja peseytymiset jouduttiin hoitamaan nyt niillä vesillä joita saarelta löytyi. Pientä säästökuuria ja asioiden uudelleen järjestelyä oli siis tehtävä, jotta onnistuisimme pyörittämään arkea vielä seuraavan vuorokauden ja varmistamaan, että tulevat Gustulaiset voivat jatkaa turvallista oloa saarella.

Iltaruoaksi oli uuniperunaa ja “sörsselssöniä”. Miia, joka oli tähän asti pitänyt keittiön ruorissa rauhallista kurssia, joutui pieneen pulaan huomattuaan, että jääkaapissa oli vain yksi kermaviili. Tässä tilanteessa ei soiteltu Hangon smarkettiin tai uitu sinne, vaikka Elina kovasti mainosti märkäpuvun ja uimapoijun mukana oloa. Ratkaisuksi avattiin mielikuvitus ja jääkaapin ovi. Yksi täyte syntyi suunnitellusti: tonnikalaa, kapriksia ja se ainoa kermaviili. Toinen taas improvisoitiin kaikesta, mitä talon antimista löytyi. Lopputulos? Herkullinen. Lautaset tyhjenivät eikä kukaan jäänyt nälkäiseksi. Koko talkooparvi oli saatu kylläiseksi. Enää odotti iltapalaksi suunitellut muurikkaletut ennen nukkumaan menoa ja peseytyminen saunan lauteilla.

Ruoan jälkeen siirryttiin odottamaan saunan lämpeämistä. Hiki oli päivän mittaan saatu jo talkootöistä ja auringosta, mutta nyt haettiin se viimeinen puhdistus padan lämmöstä ja saunan lauteilta.

Merivesi ei enää houkutellut – mutta siitäkin huolimatta tunnelma oli kevyt, onnellinen ja täynnä päivän täyttymyksen tunnetta. Saaren kallioilla puhalsi lämmin tuuli, ja aurinko laskeutui hitaasti horisontin taa. Pienet vilun väreetkin tuli pintaan lämpötilan laskiessa ja auringon painuessa horisonttiin. Taas yksi päivä Gustun majakkasaarella oli lipunut ohi kuin iltainen valtamerilaiva. Vakaan varmasti lähtösatamasta päätepisteeseensä, illan hämärään ja uinuvaan uneen.

Huomioitavaa: sinilevätestaus tehtiin useaan otteeseen päivän aikana – turvallisuus ennen kaikkea.
️ Illallisen reseptit olivat hetken inspiroimia. Kermaviilistä syntyy yllättävän paljon, kun sen jakaa rakkaudella.
Meriarkeologin tarinat saivat aikaan kipinän… ehkäpä ensi kesänä joku meistä sukeltaa historiassa vielä syvemmälle.

Kirjoittanut: Gustun kesävartija & seikkailukirjuri Elina H.

Sju systrar på Gustu – Dag 2: Kunglig historia, blomkransar och blågröna strategier

Dagen började stillsamt men energiskt. Elina dukade fram en lyxig frukost som på hotell, och snart satt alla systrar med kaffekopit i handen medan solen steg över horisonten.

Maria tände bastun – men backade snabbt när en meterlång huggorm slingrade sig undan bastuverandan. Och inte var det dagens enda hinder: blågröna alger hade nått stranden, vilket betydde att vi fick klara oss utan bad och använda sparsam mängd sötvatten för disk och tvätt.

Förmiddagsexpeditionen gick till öns sydspets där vi sökte efter kung Gustav III:s monogram, inhugget i berget. Och visst hittade vi det – årtalet 1793 klart synligt. Just som Carola skulle börja guidningen kom ett meddelande: en båt närmade sig! Alla rusade till sina poster: kaffe bryggdes, bullar lades fram och Carolas tur drog snart igång.

Senare anlände två paddlare direkt till öns ruiner, en mindre lyckad landstigningsplats. Carola styrde dem varsamt till caféet, där vi bjöd på kaffe, och startade sedan ytterligare en guidad tur.

Dagen fortsatte i ett varmt, lite sömnigt tempo. Elina knöt blomkransar till Carola och Noora som tack för insatserna, och Noora låg snart och log i solen med sockerärtor i famnen.

Men idyllen stördes av tilltagande algblomning. Sticktest och nyheter bekräftade läget: havsvattnet var inte längre användbart. Vi omorganiserade hushållslogistiken för att trygga fortsatt trivsel.

På kvällen anlände nya gäster: en far och son – den äldre representant för Finlands marinarkeologiska sällskap. Snart flödade berättelser om kanonkulor, vrak och historia under ytan. Samtidigt fördes samtal om världsläget, politik och framtiden.

Till middag blev det ugnspotatis med två olika fyllningar – trots att endast en burk gräddfil fanns tillgänglig. Miia improviserade, och resultatet blev så gott att tallrikarna snart var tomma.

Dagen avslutades med bastu, kvällsljus och en lätt vind över klipporna. Gustu sjönk åter in i kvällens stillhet – ännu en magisk dag på vår fyrö.

Skriven av: Sommarväktaren & äventyrsskribenten Elina H.