Seitsemän naista, yksi majakkasaari ja reipas annos huumoria

Kaikki alkoi viattomasti WhatsApp-viesteillä. Kuka tulee ja mistä?, Mihin aikaan tavataan? Osa porukasta suuntasi kauppaan, toiset hakemaan vettä. Tavarat kannettiin Hangon Itäsatamaan, missä viimein koko talkooporukka kohtasi ensimmäistä kertaa kasvokkain. Tunnelma oli odottava ja lämmin – Gustavsvärn odotti meitä horisontissa. Ensimmäiset talkootehtävät  kaupassa käynti ja juomaveden hakeminen olivat jo takana, kun hyppäsimme meitä kuljettavaan veneeseen ja suuntasimme lyhyen merimatkan päässä odottavalle Gustulle.

Turvallisuutta ja yhteishenkeä

Saavuttuamme Gustun laituriin ei edellistä talkooporukkaa vielä näkynyt laiturilla, johon porukastamme yksi tokaisi, että “Ei täältä kukaan selkeästikään  halua pois lähteä. On niin mukavaa.” Niinpä – Maisema oli kuin postikortista, keli juurikin sitä parhainta Suomen kesää. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari oli melkein ennätyslukemissa. Herisevän naurun saattelemana nostelimme tavaramme veneestä ja suuntasimme kohti majakkasaaren keskuksena toimivaa rakennusta, joka oli toiminut sumusireenihoitajan kotina joskus menneinä aikoina. Nyt se tulisi olemaan seuraavat kaksi vuorokautta meidän, seitsemän Gustulais- sisaruksen kotina.  Tässä vaiheessa kohtasimme edelliset talkoolaiset,  jotka kiireen vilkkaan keräilivät viimeisiä tavaroitaan kasaan. Heitimme yläfemmat  lähtijöiden kanssa ja vaihdoimme kuulumiset.

Edellisten talkoolaiset mainitsivat kyy havaintonsa, joka sai ainakin osan meistä hieman varuilleen – mutta ei todellakaan lannistumaan. Sovimmekin pitävämme ääntä ja tömistelevämme, jotta karkoitamme lierohännän näkymättömiin. Vaikka kaikkien muiden saarella olijoiden ja sinne tulijoiden kanssa tekisimmekin mielellämme tuttavuutta opastaisimme ja kertoisimme historiasta melkein kielellä kuin kielellä, tämä kiemurtelija ei kuulunut siihen porukkaan.  Perehdyimme turvalllisuutta koskeviin asioihin myös lisää, kun kävimme pelastautumis- ja paloturvallisuusasiat perusteellisesti läpi. VPK -aktiivimme superpalonais-Taru esitteli alkusammutuksen salat ja ohjasi mahdollisen evakuoinnin kulun. Taru ja Noora– työkaverukset Vaasasta, kertoivat samalla olevansa sairaanhoitajia ja omaavansa lisäksi yli 30 vuoden kokemuksen työskentelystä ensiapupoliklinikalla. He vakuuttivat, ettei kukaan kyllä pääse kuolemaan heidän talkoovuorollaan, he kyllä pitävät siitä saletisti huolen. Lupaus otettiinkin vastaan naurulla ja helpotuksella. Tunsimme olomme heti turvalliseksi. Maria vielä veisteli viimeisiä nauruja, että “Turha siis edes yrittääkään, täällä pidetään hengissä, vaikka väkisin.” No näinpä. Mutta sinänsä hyvä, että pystyisimme pitämään selkeästi huolta tässä porukassa niin itsestämme kuin kaikista muistakin, ketkä saarelle tulisivat. Ja ehkä jopa tuosta viattomasta luotokappaleestakin. Kyykaveristamme.

Sitten otettiin yhteiskuva – sormia nenissä, irvistelyä ja iloa silmissä. Vähän naurunremakkaa epäonnistuneille otoksille ja  useamman otoksen jälkeen syntyi kuva, joka kertoo kaiken oleellisen porukastamme.

Tittelit ja tehtävät: Porukka järjestykseen

Yhteisöllinen henki alkoi heti näkyä. Sovimme ruokavuoroista, tehtävistä ja nukkumapaikoista. Roolit löytyivät kuin itsestään. Meillä olikin yhtä äkkiä muitakin vastaavia kuin virallisen majakkaseuran jakamat tehtävät. Porukasta löytyykin:

Saunamajuri
Lettumaakari
Kaupantäti
Opas
Kokki
Vuorovastaava
Kynäniekka (allekirjoittanut – eli minä, virallisemmalta nimitykseltään päiväkirjavastaava)                                  Pöllö-fotograaferi ( valokuvaajamme,  joka ei nuku öisin vaan kuvaa henkeäsalpaavia otoksia)

Illan aikana nautimme Miian tekemää herkullista kasvis-tonnikalapeltiä, grillasimme, saunoimme ja paistoimme vielä saunan päälle muurikkalettuja kermavaahdon kera.

Auringon alkaessa painua jo kohti horisonttia, pulahdimme saunasta vielä iltauinnille lempeään meriveteen.

Gustavsärn on todellakin saaritunnelmaa parhaimmillaan. Majakkasaaren maisemat ovat kuin postikortista. Kukat kukkivat, meri liplattaa kallioita vasten, ja rauniot kuiskivat historian tarinoita.

Nukkumapaikkoja löytyi tunnelmallisesta ullakkotilasta, jossa makuupussit levitettiin lautalattialle. Talkoolaisten repuista kuoriutui eväitä, kirjoja ja taskulamppuja iltaa varten.

Ensimmäinen ilta on nyt takana ja ensimmäinen kiitollinen huokaus päivästä koko talkooporukalta.

Päivän kruunasi auringonlasku, joka sai majakan ja rakennukset piirtymään siluettina taivaanrannan kultaa vasten. Gustu – kuten saarta kutsuimme jo tuttavallisesti – hiljeni yötä vasten.

Tästä se alkoi meidän kolmen päivän talkoomatka. Ensimmäinen päivä oli täynnä iloa, yhteishenkeä ja uuden alkua. Täällä me olemme – seitsemän naista, yksi majakkasaari ja loputtomasti tarinoita tulossa.

Gustavsvärn, Hanko
️ Talkoot 16.–18.7.2025
✍️ Päiväkirjan pitäjänä: Talkooporukan omat kynäniekat
Kuvat: Talkoolaiset

Seuraa meitä myös seuraavien päivien tunnelmissa – lisää päiväkirjamerkintöjä tulossa!

Sju kvinnor, en fyrö och en rejäl dos humor

Allt började med några oskyldiga WhatsApp-meddelanden. Vem kommer? Vad behöver vi handla? När ses vi i Hangö? Några gick till butiken, andra hämtade dricksvatten – och så bar det av till Östra hamnen, där hela talkogruppen träffades för första gången ansikte mot ansikte. Stämningen var förväntansfull och varm. Gustavsvärn väntade i horisonten.

De första talkouppgifterna – matinköp och vattenhämtning – var redan avklarade när vi hoppade i båten som tog oss på en kort sjöresa till ön.

Ett vykort av sommar, trygghet och skratt

När vi lade till vid bryggan såg vi ännu inga spår av föregående talkogrupp. ”Ingen verkar vilja åka härifrån”, konstaterade någon med ett skratt. Och det förstod vi snabbt. Solen gassade från en klarblå himmel, vinden var stilla, utsikten sagolik.

Med skratt och glädje bar vi upp våra saker till öns centralpunkt – ett charmigt gammalt hus som en gång var bostad för dimsignaltjänstemannen. Nu skulle det bli vårt hem för två nätter: vi, sju systrar av Gustavsvärn.

När vi mötte den avgående gruppen fick vi höra om ett ormobservation – vilket väckte viss oro, men mest skratt. Vi bestämde att stampa ordentligt i marken och prata högt för att skrämma bort eventuella slingrande invånare. Den här gästen ville vi inte göra bekantskap med.

Säkerhet först – men med glimten i ögat

Vi gick noggrant igenom säkerhetsrutiner – brandutrymning, livräddning och första hjälpen. Vår egen Taru, en erfaren medlem i frivilliga brandkåren, höll kurs i brandsläckning och evakuering. Hon och hennes kollega Noora berättade att de båda jobbar som sjuksköterskor, med över 30 års erfarenhet från akuten.

”Ingen kommer att dö på vår talkotur”, skrattade de. ”Vi ser till att alla håller sig vid liv – om så mot sin vilja.” Det lättade stämningen. Vi kände oss direkt trygga i deras sällskap.

Roller, skratt och struktur

Snabbt fann alla sin roll:
– Bastumajoren
– Plättmästaren
– Grillchefen (Taru – the Griller!)
– Dagboksskribenten (undertecknad)
– Guiden
– Butikstanten
– Vaktchefen
– Nattfotografen (”Ugglan” – som smög omkring på nätterna och tog magiska bilder)

Vi delade upp matlagning, disk, städning och sovplatser. På vinden rullades sovsäckarna ut på det knarrande trägolvet – med ficklampor, böcker och snacks inom räckhåll.

Kväll med bastu, solnedgång och plättar

Middagen – en god tonfisk-grönsaksgratäng – följdes av bastubad, dopp i det ljumma havet och plättar stekta på muurikka, toppade med grädde.

Havet glittrade i solnedgången, ruinerna viskade historia och blommorna på ängen dansade i vinden. Det var som att tiden stannade för en stund.

En tacksam suck – och natten faller över fyrön

Första kvällen avslutades med en kollektiv suck av tacksamhet. Vi stod tysta och såg på solnedgången som målade fyrtornet och byggnaderna i silhuett.

Gustavsvärn – som vi redan kallade ”Gustu” – stillnade för natten. Sju kvinnor, ett äventyr, och början på något alldeles speciellt.

Gustavsvärn, Hangö
Talko 16–18.7.2025
Bilder: Talkogruppen
✍️ Text: Dagboksskribenten

➡️ Följ oss – fler dagboksinlägg kommer snart!