Torstai 25.4.2024

Matkalla majakalle, kuva Ari V

Saavuimme Märketille sateisesssa kelissä noin kello 9:n aikaan aamulla. Venekuskina oli Peter, joka on ostanut itselleen Bengt Granbergin Cecilia-aluksen. Aika haipakkaa tultiin, mittarissa oli miltei 30 solmua tunnissa. Rantautuminen pohjoiseen ei onnistunut, tuuli oli koillisesta.
Mitä ihmettä? Poiju oli säilynyt talven paikallaan. Syksyn lopetuksessa meri velloi niin pahasti, että kumivene oli puolillaan vettä ja Ari ja Harry kokonaan kastuneita. Päädyimme tuolloin jättämään poijun talven armoille.

Märket oli talvehtinut hyvin, mitä nyt makasiinin seinästä oli vähän rappaukset tippuneet. Majakan sisälämpötila oli 3 asetta, mutta olihan tuo sentään plussan puolella. Valitettavasti tuuli puhalsi lämmittämisen kannalta pahimmasta suunnasta eli koillisesta. Prinsessahuoneessa on nyt (klo 21) peräti 9 astetta.
Sateen takia ihmiset ja tavarat oli kaikki märkiä. Kestokassit ovat nyt kaupassa kuivumassa, kun niitä ei kannata märkänä pakata.
Lipputanko on nyt helppo pystyttää, enää ei tarvitse nostaa sitä ylimmän kaiteen kohdalle ja tiputtaa alas, vaan se “kaadetaan” paikalleen.

Sumua tuvassa, ei vainenkaan, lämmin ruoka höyrysti koko huoneen, kuva Ari V

Uusi Makita on otettu käyttöön, edelliseltä koneelta paloi käämit viime syksynä. Willa on asennettuna. Uusi saunan pata ja naisten pisuaari odottavat asennusta. Vaakarännejä putsattiin. Kumiveneen nostotelineen asennusta jatketaan huomenna. Tiskipöytä on paikallaan.

 

Perjantai 26.4.2024

Aloitusporukka jatkoi hommiaan heti aamusta. Ensimmäinen työ oli vaihtaa vinssi, kukaan ei ehtinyt ottaa kuvaa. Hyvin toimii. Seuraavaksi käsittelyyn pääsi naisten uusi pisuaari tai oikeastaan se vanha, joka oli kiinnitetty lattiaan mlekoisella määrällä silikonia. Useita yrityksiä ja erilaisia menetelmiä käyttäen, se irtosi lattiasta. Uutta viritellään huomenna paikalleen, vaatii vähän miettimistä ja soveltamista. Siihen asti käydään alhaalla.

Panu suoritti poijulle tarkastuksen, köydet olivat hyvässä kunnossa, mutta ketjulle täytyy tehdä jotain.

Poijun tarkistusmatka alkamassa, kuva Pekka S
Ulkolämpötila, onneksi plussan puolella, kuva Anne B

Tänään satoi räntää ja lunta. Lämpötila oli pahimmillaan 0,8 astetta! Jääkaapissakin on lämpimämpää.

Majakkaseuran 20-vuotisjuhlien kokouspullaa jäi vähän yli, se pakastettiin lauantaina ja tuotiin Märketill, jossa pullasiivuista tehtiin köyhiä ritareita.

Jälkiruokana köyhiä ritareita, kuva Pekka S

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content