Perjantai 12.5.2023
Märketin kausi alkoi tänä vuonna perjantaina 12.5.2023. Märketille matkasivat viikon 20 talkooporukka avustettuna Arilla, Karilla, Marcuksella ja Erkillä. Saavuimme Märketille suoraan Turun laivalta. Ennen rantautumista pohjoissatamaan kävimme pudottamassa merkkipoijun helpottamaan varsinaisen poijun asentamista.

Saavuimme Märketille kello kuuden jälkeen. Märket oli selvinnyt talvesta melko hyvin, mitä nyt radioamatöörien antenninkääntäjä oli tipahtanut konehuoneen katolta portaiden juureen.

Aloitimme kauden Ahvenanmaan lipulla.

Kari valmisti meille pasta-aterian ensimmäiseksi ateriaksi.

Aloitimme heti majakan lämmittämisen kolmannesta kerroksesta eli prinsessahuoneesta alaspäin kerros kerrokselta. Majakan sisällä lämpötila oli noin 8 astetta.
Ari kokosi uuden taavetin venepaikalle, nyt kumiveneen nosto on helpompaa. Vesipumppuun laitettiin jatkopala, kun vesi oli niin matalalla. Helpottaa saunaveden pumppausta kun letkun pää on vedessä.


Tuttuja asioita voi katsoa myös uudesta näkökulmasta. Kuva Kari P.
Lauantai 13.5.2023
Sukeltajamme Erkki aloitti heti aamusta poijun ketjun ja köysien virittämisen. 


Kauden ensimmäisiksi vieraiksi saimme sukeltajia, jotka kävivät ensin Belliverin hylyllä. Eva-aluksella (Kaarinasta) oli Urheilusukeltajat ry:n jäsenien kanssa yhteensä kahdeksan vierailijaa. Eva-alus pääsi kiinnittymään pohjoissatamaan. Ryhmässä oli sukeltajia, jotka ovat sukeltaneet useita kertoja Belliverille, mutta pääsivät nyt ensi kertaa rantautumaan Märketille.



Alakuvassa yksi sukeltajista oli ensimmäinen uuden myyntijärjestelmämme asiakas. Uudessa järjestelmässä valitaan tuote ja hinta on annettu. Asiakkaalle tulostuu tuotekohtainen kuitti (jos asiakas haluaa kuitin). Myynnit siirtyvät pilveen ja tuotteiden kirjaaminen lipuille ja lapuille jää historiaan. Maksutapoina käteinen ja kortti sekä Mobilepay. Tämä koskee kaikki majakkakohteitamme ja asiasta lisätietoa piakkoin.

Kari laittoi Willaan purut ja fosforirakeet. Willa huoltaminen on jatkossa miellyttävämpää, jos kaikki esipesevät ruokailuastiansa talouspaperilla ennen tiskausta. Viemäröintiputki oli saanut talven aikana hieman “siipeensä”, mutta se saatiin paikattua. Pisuaarit ovat myös nyt käytössä.
Turvaköysi saatiin asennettua muutaman yrityksen jälkeen, köysinippu oli solmussa, Lilla Märketin kohdalla köydet menivät ristiin ja sitten huomattiin, että yksi oli jäänyt välistä…

Paula aloitti 493 t-paidan taittelu- ja pakkausurakan. Tervetuloa ostoksille.

Sunnuntai 14.5.2023
Sefyr tuli hakemaan avausporukka ja toi tullessaan kaksi vierasta Christerin ja Vibeken. Christer kääntää ja päivittää tekstejä seuran www-sivuilta ruotsiksi, hän on ollut talkoissa Märketillä noin 10 vuotta sitten.

Märketin pelastustuoli kasattiin, sijoituspaikkaa mietitään. Pelastustuoli on hankittu niillä varoilla, jotka ahvenanmaalaiset oma-aloitteisesti keräsivät radioamatööri ja Märketin majakanvartijan Kee Erikssonin muistoksi.

Päivän suurin tapahtuma oli Naakan pelastustoimi majakan kellarista. Kuinka se oli sinne joutunut? On pari teoriaa… Pekka havaitsi eilen, että terassille näkyvässä kellarin ikkunassa oli ollut musta lintu. Joopa joo. Tänään Pekka palasi asiaan ja menimme katsomaan, ja todellakin ikkunan sisäpuolella oli musta lintu. Pelastusoperaatio käynnistettiin välittömästi. Tarkka suunnittelu, avataan kellarin ovi ja majakan ovi, mutta miten estetään linnun lentäminen majakan sisätiloihin? Ratkaisu: Ilkka otti makuhuoneesta patjan ja seisoi sen kanssa toiseen kerrokseen johtavien portaiden kohdalla. Herra tai rouva Naakka lennähti kellarin ovelle ja mietti tovin siinä lähteäkö vai ei. Päätti lähteä, mutta jäi kiertelemään majakan ympäristöön ja nähty viimeksi majakan ulko-ovella odottamassa sisäänpääsyä.

Märketin uudet postimerkit. Revontulimerkki on Aarni Nummilan kuvasta, josta on aikaisemmin painettu kortti ja on se ollut kalenterissakin. Kiitokset Aarnille. Kortti vastaavan merkin kanssa on jo matkalla Aarnille. Toiseksi merkiksi on painettu Rusettirajakuva ja tätäkin saa vain Märketin kaupasta.

Maanantai 15.5.2023
Aurinkoinen sää vaihtui puolipilviseksi. Vesi on niin alhaalla, että maisemasta tulee mieleen suola-aavikko tai pikemminkin suolaluoto?

Kauno Naakka naakkojen sukuun kuuluvana älykkäänä ja sosiaalisena lintuna on yrittänyt solmia useita ystävyyssuhteita tänään. Kaunoa ei ole hyväksytty talkoolaiseksi eikä missään nimessä samoille ruuille meidän kanssa. Kauno on myös yrittänyt lyöttäytyä lapintiirojen kaveriksi, eivät tykänneet. Joutsen ei myöskään välittänyt, mutta västäräkistä Kauno sai ainakin pikkaiselle matkalle kaverin.

Tänään olemme keskittyneet Venevaja-asioihin eli olemme tyhjentäneet biokäymälät sekä kompostorin, emme ottaneet kuvia. Järjestelimme käytävän hyllyjä ja siivosimme venevajaa.
Parannettiin venetrailerin aisan kestävyyttä. Veneen nostosta ja laskusta tulee erikseen kuvakooste.


Ai niin, tavaran nostoon käytetty vinssi on laitettu käyttökieltoon! Yksi vinssin jousihaoista oli puhkiruostunut.
Näimme Ilkan Museohuoneen telkkarissa, hän keskittyi Suomi-Ruotsi otteluun.

Tiistai 16.5.2023
Varauduimme jo maanantai-iltana luvattuun sateiseen tiistaipäivään ja aamulla alkoikin satamaan.
Suola-aavikomme vaihtui lammikkokeitaaksi, tihkusade tiheni rankkasateeksi, jolloin huomasimme, että majakan edessä oleviin sadevesitynnyreihin ei kerry vettä. Vika löytyi ja korjaukseen ryhdytään kun on sateeton päivä.
Sateessa tiskaaminen ei paljoa hymyilytä, kaikki tuli kuitenkin huuhdeltua kahteen kertaan.
Kuvat Ilkka S.
Sateen lakattua luotomme peittyi sumuun.


Paula on viikannut 493 t-paitaa ja pussittanut asiakaspaitoja noin 300. Seuraavaksi aloitamme kaupan järjestämisen.

Meille kävi klassiset tänään. Tuulen suunta oli aamulla kaakosta (SE), huomasimme tuulen suunnan muuttuneen vasta kun lämmitimme tänään ensimmäistä kertaa museohuoneen pönttöuunia. Keittiö ja radioamatöörihuone täyttyi savusta. Tuulen suunta oli kääntynyt koilliseen (NE).
Kauno Naakka hakee edelleenkin kovasti seuraa. Pääskyt karkottivat Kaunon venevajasta ja lapintiirat pitivät huolta siitä, että heitä eikä pesivää haahkaemoa etelän puolella häiritä.


Riskiläpariskunta yrittää tehdä pesää prinsessahuoneen tuuletusaukkoon. Jäimme ihmettelemään kuinka ne munat pysyisivät siellä kun tuuletusaukko viettää alaspäin. Selvitimme, että riskilän pesää ei paljoa sisusteta, pikkukivet kelpaavat ja se on siinä. Toivottavasti riskilät varaavat kuitenkin jonkin toisen pesäpaikan ja jättävät tuuletusaukon pääskyille.
Ilkka näki myös tyllin ylittämässä rajaa Suomen puolelle.


Sumuisen illan viihdyke, voitteko arvata mikä kuva tästä tulee?

Paula toi tullessaan porkkanakakun ainekset, eipä ehditty paljoa kuvia ottamaan….

Keskiviikko 17.5.2023
Ennen aamiaista tuulen suunta oli kaakosta (SE) ja reilua tuntia myöhemmin se olikin hupsis luoteesta (NW), kohta ollaankin taas jumissa luodolla. Tuuli puhalsi “pahimmillaan” 12 metriä sekunnissa. Eteläsatamassa pientä surffiaaltoa ja pohjoinen pumppaa. Tietokoneen yläpuolella on muistilappuna ilmansuunnat kahdella kielellä, mutta silti lähdimme tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa, joka antoi mielenkiintoisia muistisääntöjä väli-ilmansuunnille (koillinen, kaakko, lounas ja luode) joillekin sopiva on: KOri KAljaa LOiskahti LUmeen tai koiraihmisille passeli on: KOira KAluaa LOunaaksi LUuta.
Jatkoimme kaupan kunnostamista eli t-paitojen lajittelua. Nyt on Crew-paidat “laatikoitu” vanhan hellan vieressa on nyt pikamyyntilaatikot molemmista malleista.

Kaupassa on myös asiakaspaitoja vanhalla selkäpuolen kartalla, mutta ne tarroitettu selkeästi.

Kauno Naakka on tänään nähty aamupäivällä veljeilemässä joutsenten kanssa, eivät innostuneet. Illansuussa Kauno nähtiin lokkien (lajimääritys tekemättä) seurassa. Meille tuli eilen illalla jo niin paha mieli, kun Kaunolla monista yrityksistään huolimatta ei ole ollut menestystä ystävyyssuhteiden solmisessa. Aikaisempi päätöksemme olla hyväksymättä Kaunoa porukkaamme alkoi murenemaan.

Tänään teimme makkarakastiketta ihan perinteiseen tyyliin. Kaivoimme esiin Märketin valurautapannun ja ruskistettiin jauhot voissa ja vettä pannulle. Vähän myös sipulia joukkoon. Pilkottiin tavallista grillimakkaraa sekaan ja pikkasen keitettiin kattilassa niin sanotusti kasaan. Lisukkeena perunaa, porkkanaa ja jotain vihreää (parsakaalia) keitettynä. Kasvisversio erotettiin ennen makkaran lisäämistä. Mitään ei jäänyt.

Marcus liitti viikonloppuna Märketin uuden monitoimikoneen verkkoon, samalla laitteella voi tulostaa, skannata ja kopioida. Tulostaa vain mustavalkoista.

Paula kävi uimassa kun Modersmageniin vaihtui vesi tai oikeammin sinne tuli sen verran vettä, että sinne oli järkevää mennä uimaan.

Torstai 18.5.2023
Vaihtopäivä lähestyy joillekin ja lauantaina saapuu neljä radioamatööriä, siivous aloitettu Radioamatöörihuoneessa.

Parin sateisen päivän aikana alamakasiinissa työstettiin uusi kahvi- ja/tai lounaspöytä etupihalle. Pöydän materiaalina on käytetty osittain meren tuomia lankkuja. Vähän ne olisivat kaivanneet kuivatusta, mutta eiköhän ne tuossa kuivu. Hionnan niihin voi tehdä kunhan ne ovat vähän kuivuneet.


Ajopuiden keräilyä viikonloppuna, kuvat Anne B ja Pekka S.
Palapelin kuvana oli tietenkin majakka, mutta mikä majakka?

Alla Paula naisten t-paita mallina.


Ystävämme Kauno Naakka on kadonnut luodolta. Viimeiset havainnot Kaunosta ovat eilisillalta. Toivomme, että Kauno on päässyt lajitoveriensa joukkoon eikä ole joutunut petolinnun kynsiin.Jäämme kaipaamaan. Onko Kaunon katoaminen kytköksissä lapintiirojen joukkoilmaantumiseen? Ihmettelimme alkuviikosta kun lapintiiroja oli eteläpäädyssä ja idässä niin vähän, ovatko ne päättäneet hylätä Märketin. Väärin luultu, tänä aamuna miehitys oli edellisvuosien tasoa eli paljon, täydennysjoukot olivat saapuneet sateiden mukana.

Joukossamme ei ole lintuihmisiä, joten kaikkia lajimäärityksiä ei pystytä tekemään. Ilkka bongasi museohuoneen ikkunalta alla olevan linnun.

Varmasti voidaan sanoa, että hippiäiset ovat saapuneet. Ja kolmen silmäparin todistamana etelän puolella lähellä rantaa nähty hylje meitä tutkailemassa. Ai, hylje ei olekaan lintu.
Meillä on siis teoria siitä, kuinka Kauno Naakka joutui kellariin… Mutta sitä suuremman(?) arvoituksen äärelle jouduttiin tänään. Olin (siis Anne) tänään majakan ylätasanteella kun huomasin jotain maisemaan kuulumatonta ylämakasiinin katolla. Irralllinen tanko katon reunan yli sojottamassa.

Paula ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi katolle kiipeilijäksi,valjaat ylle ja varmistuslenkki vaijeriin ja eikun menoksi eli kiipeämään. Paula toi tullessaan neliötankoa (50*50) vähän yli kahden metrin pätkän. Ylämakasiinin katolla ei ole mitään mikä olisi kiinnitettynä mustaan teräkseen. Onko joku majakkamestari kummittelemassa täällä? Mikä on vastaus? Odotamme ratkaisuehdotuksia mielenkiinnolla.


Perjantai 19.5.2023
Torstai-iltana luulimme oikeasti, että majakkaluodolla kummittelee. Kuulimme oven avautuvan ja askelia eteisestä… Pekka avasi varovasti oven, ei siellä ketään ollut. Näin tapahtui pari kertaa….
Perjantai-aamuna aamiaisen jälkeen Märketille saapui kaksi melojaa Ruotsin suunnalta. Melojat ovat lähteneet matkaan yli vuosi sitten Sveitsistä. He ovat viettäneet talven Gotlannissa ja tämän vuoden tavoite on päästä Uumajaan, lopullinen tavoite joskus tulevaisuudessa on Nordkap.


Paula laittoi puki valjaat ylleen ja kiipesi konehuoneen katolle kiepittämään radioamatöörien antenninkääntäjään liittyvän johdon, joka roikkui katon reunan yli lännen puolelle.
Seuraavana kohteena oli ylämakasiinin katto, jonne kiivettiin asentamaan paikaltaan liikkunut saunan huopakaton painona ollut neliötanko.

Suunnitelma oli alunperin hissukseen siivoilla majakkaa lauantaina saapuvia uusia talkoolaisia sekä norjalaisia radioamatöörejä varten. Ei pitänyt suunnitelma.
Huomattiin, että alus lähestyy luotoa ja nyt tyyntyneeseen pohjoissatamaan saapui meille tuttu Eva-alus uusien sukeltajien kera. Heidän joukossaan oli kaksi entistä Märketin talkoolaista, toinen heistä oli ollut maalaamassa tuvan kattoa, kun huonetta vasta otettiin käyttöön. Melojille vinkattiin, että nyt on saapumassa sukeltajia ja kannattaa olla utelias ja kysellä.
Sukeltajien opastuskierroksen jälkeen myös me talkoolaiset pääsimme tutustumaan Eva-alukseen. Mielenkiinnon kohteena oli jo edellisellä käynnillä kuullut puheet neljän pepun saunasta, joka lämpiää kaasulla, ja johon mahtuu kahdeksan sukeltajaa.

Tarina jatkuu huomenna….
