SUNNUNTAI 24.06.2018
Talkooviikkomme alkoi jo lauantaina lähdöllä Turusta. Yövyimme Granbergilla. Sunnuntai aamuna lähtömme oli hyvin tarkalla, sillä tuuli oli niissä rajoissa,että Mats vielä lähti ajamaan. Paitsi hän ei itse ajanut vaan koulutti Bengtiä tuuraajaksi.
Bengt ajamassa Sefyriä
Kävimme pohjoissatamaa katsomassa, mutta pahalta näytti, joten poiju kutsui venettä.
Mats kiinnittämässä venettä poijuun
Pienen odottelun jälkeen Timo saapuikin kumiveneellä. Helena ja osa tavaroista lähti ensimmäisellä kyydillä. Tavaraa ja ihmisiä kulki edestakaisin. lopuksi Pera ajoi kumiveneen satamaan.
Ensimmäinen tehtävä oli siirtää ruokatavarat ja muu materiaali oikeisiin paikkoihin. Seuraavaksi piti tankata aggregaatin polttoaine kanistereista isoon tankkiin.
Tankkaamassa
MAANANTAI 25.06.2018
Helena aloitti päivän järjestämällä kauppaan tuodun lisämateriaalin paikoilleen.
Järjestelyä
Tänne on muodostunut pieni riskiläkolonia. Aiiemmin on pesinyt vain yksi pari, mutta nyt niitä on neljä. Saunan alla kaksi paria, kolmannen kerroksen tuuletukanavassa yksi pari ja radioamatöörien huoneen yläpuolen tuuletuskanavassa yksi pari. Kaikkien näiden aukot ovat nelikulmaisia. Kaikkiaan riskilöitä on nähty yhtäaikaa 12 kappaletta.
Riskilöitä kalliolla
Sitten ne pakolliset kuviot eli tiskaus ja vessojen huolto. Tiskaus oli helppoa, sillä kuuma vesi lämmitettiin saunan padassa ja laskettiin ylhäältä alas vinssillä. Vessojen huolloksi riitti suotonestekanisterin vaihto.
Tiskaus menossa
Kiitos edellisen vuoron Timolle, kun hän jaksoi touhuta ruokakompostin kanssa. Nyt sen lämpötila on lähellä kuuttakymmentä astetta.
Lämpöä riittää
Pera korjaamassa vinssin käyttökytkintä
Päivän kaveri kuvassa
TIISTAI 26.06.2018
Kuutti kuvattuna ikkunan läpi aamupesun aikaan. Oli sen verran kosteutta ilmassa, että lasi oli hieman huurussa.
Lämpöisellä kalliolla on mukava köllötellä
En ole koskaan aiemmin nähnyt, että moottoriveneellä tullaan eteläsatamaan sisään, mutta nyt sekin on nähty. Suomalainen perhe ajeli veneen satamaan kumiveneen lähelle ja kiinnityi kallioon. Vieraat kiertelivät opastettuina saaren ja majakan. Lähtiessä vene käännettiin keula merelle päin ja Pera hinasi pitkällä köydellä sataman reunaa pitkin niin pitkälle kuin pääsi, jolloin kippari käynnisti koneen ja perhe ajeli ulos merelle.
Panda Amanda saapumassa satamaan
Tarja, Kaj, Susanna ja Sofia majakan edessä ennen lähtöä
Ennen suomalaisia vieraita oli Ruotsista tullut neljän hengen melojaporukka kahdella kaksipaikkaisella kanootilla. He pitivät lepotaukoa matkallaan Grisslehamnista Eckeröön Understenin ja Märketin kautta.
Melojat juhlimassa välitavoitettaan
Lähtö viimeiselle etapille Eckeröön
KESKIVIIKKO 27.06.2018
Radioamatöörit saapuivat aamulla Matsin tuomina. Nopea lastin purku ja Mats pääsi lähtemään töihin nosturilleen. Tukeva aamupala odotti kaikkia sisällä, sillä oletimme, etteivät radiomatöörit olleet saaneet kunnollista aamiaista. Tämän jälkeen alkoi touhu heidän laitteidensa kanssa. Kaikilla oli vain läppäri ja siihen tarvittavat lisukkeet. Muutama antennin laitto ja vajaan tunnin kuluttua alkoi yhteyksien pito.
Mats saapumassa keula kuohuten
Heidän kutsutunnuksensa Märketillä
Col MM0NDX
Emil DL8JJ
Paul G4PVM
Joka päivä on näkynyt hylkeitä Märketin kallioilla tai rantavesissä. Parhaimmillaan niitä on ollut yli 20 kappaletta paistattelemassa päivää. Tänään oli yksi pari hylkeitä tutustumassa eteläsatamaan. Kiertelivät melkein tunnin ja lähimmillään olivat kumiveneen luona.
Toinen pää ylhäällä ja toinen pilkottaa vasemmalla
TORSTAI 28.06.2018
Tänään aamupäivällä oli taasen paistattelijoita kalliolla.
Taitaa olla mukavaa auringossa
Keli oli sellainen, että Geta-berget oli saanut kangastuksen yläpuolelleen.

Radioamatöörien antenneita oli kuin hämähäkin verkkoja pitkin majakkaa. Iltapäivällä kuulimme, että sää oli muuttumassa huonompaan suuntaan. Joten ryhmäkuvien nopea otto ja sen jälkeen antennien purku ja tavaroiden pakkaaminen. Mats tuli hakemaan heidät 20:30. Heidän lähdettyä tyynessä kelissä ttuli nopea muutos, sillä tuulen suunta vaihtui puolessa tunnissa etelän 8 m/s lukemasta pohjoisen 18 m/s lukemaan. Ryhmä kuitenkin sai vajaan kahden päivän aikana yli 6000 yhteyttä.
Antennit
Onnellinen ryhmä
Helena ja radioamatöörit
Tavaraa ei ollut kovin paljoa
Lähtö kotiinpäin
Satama tuntia myöhemmin, aallokko 0,5 metriä
PERJANTAI 29.06.2018
Aamulla herättyämme ulkona oli 18 m/s pohjoistuuli ja vesi meni yli luodon.
Aamun tilanne
Ja tilanne iltapäivällä
Helena aloitti radioamatöörien huoneen siivouksen ja kertoi, että roskaa oli erittäin vähän. Pera valmisteli lauantain sementtihommia.
Siivous käynnissä
Valmistelu menossa
LAUANTAI 30.06.2018
Pera teki museoportaiden laatan alle sementtitäytön. Lopullinen pinta täytyy tehdä hienommalla tavaralla.
Täyttö kuivumassa
Töitä seurasi arvovltainen kolmikko saunan katolta.
Valvojat
Lähiluodolle oli taas ilmestynyt loikoilijoita nauttimaan auringosta.
Tyrskyjen keskellä
Taas on koittamassa lähdön aika, vaan tarkkaa aikaa ei vielä tiedetä.
Terveiset Märketiltä Helena, Pera ja nallet

To OJ0Y team Peras lighthouse teddies wish best QSLs. 59 73
Edelleenkin vaihtoa odotellessa
