Maanantai 18.7
Maanantainaamuna pääsimme vihdoin Märketille monien eri vaiheiden jälkeen! Sää oli ollut aikaisemmin tuulinen ja aallokko liian korkeaa rantautumista ajatellen. Lisäksi talkooporukka oli erilaisten sairastumisten johdosta kutistunut talkooduoksi, jonka Markku onneksi pääsi pelastamaan muuttaen sen trioksi. Viime metreillä ennen rantautumista oli vielä ongelmia kumiveneen perämoottorin kanssa, mutta loppujen lopuksi olimme tavaroidemme kanssa onnellisena luodolla.

Talkootrio ryhtyi hommiin mm. puiden kantamisen ja pilkkomisen sekä ruoanlaiton tiimoilta. Leipominen kannatti välittömästi, sillä ensimmäisenä päivänä Märket sai vieraakseen kaksi venekuntaa, purjeveneen Ruotsista ja moottoriveneen Ahvenanmaalta. Jenni sai opastushommat välittömästi haltuun: hyvänä tukena oli aikaisempi työkokemus kahdella majakalla. Ruotsalaisturisteissa oli innokkuutta liittyä Ruotsin vastaavaan majakkaseuraan ja keskustelimme yhteistyömahdollisuuksista seurojen kesken. Sää oli vaihtelevainen, mutta erityisesti ilta oli kaunis.

Tiistai 19.7
Vieraita riitti! Päivä oli selkeästi maanantaita aurinkoisempi ja tuulet suotuisammat. Saimme vieraaksi kaljaasi Ihanan sekä purjeveneen. Kaljaasi oli vapaaehtoisten 5-päiväisellä bonuspurjehdusmatkalla: kaikkiaan heitä oli yhteensä 17 henkilöä, joista 11 tuli majakalle.


Opastuksien ja vieraiden kanssa jutustelun lisäksi tehtiin keittiöinventaario ja puusavottaa jatkettiin.
Purjeveneellä liikenteessä ollut perhe tuli vasta illalla Märketille melkein nollatuulella ja jäi poijuun yöksi odottelemaan tuulten nousemista.

Keskiviikko 20.7
Sää oli aamusta alkaen todella kesäinen, aurinkoinen ja lämmin – joskin tuulinen (n. 8 m/s). Tänään emme saaneet vieraita, mutta onneksi on hyvä meininki ihan kolmistaankin. Päivän askareisiin kuului perushommien lisäksi leipomista, puusavottaa sekä saunomista.

Johanna ja Jenni kävi uimassa hyväksi havaitulta kalliolta pohjoisrannalla, kyllä kelpasi! Ilta oli taas oikein kaunis.

Torstai 21.7
Tänään oli rauhallinen päivä, kaunis sää muttei yhtään veneitä. Tehtiin hommia ja nautittiin lämmöstä kallioilla. Päivittäisten hommien lisäksi jatkettiin puusavottaa ja siivottiin sauna.


Illalla leivottiin vielä kakku Johannan ja Jennin nimipäivien kunniaksi. Tuuli alkoi nousta jo illalla, joten nukkumaan mentiin jännittäen huomisia tuulilukemia.
Perjantai 22.7
Tuulee pohjoisesta! Pahimmillaan tai parhaimmillaan oli puuskissa 18m/s ja aallot löi rantaan vähän joka suunnasta. Tuulten ja aaltojen ihmettelyjen sekä ennusteen tarkkailun lisäksi tänään tehtiin viikkosiivousta, puiden sahausta ja pakkailuja. Valmistaudutaan siis lähtöön huomisaamulla, mutta katsotaan kuinka käy!
