Sunnuntai 21.7
Fredi, Lisa ja Riikka tulivat Helsingin suunnilta, Raita odotteli S-Marketilla, josta kävimme hakemassa viikon muonat mukaan. Jocke saapui samoihin aikoihin satamaan, Pandan kyydissa vilkutimme hyvästit mantereelle. Saavuimme hieman aikaisemmin Gustuun, jossa paikalla olevat talkoolaiset yllättyivät ‘iloisesti’ meidät nähdessään. Taisi olla siivouspuuhat vielä kesken 😀

Täytimme 90L vettä neljälle hengelle seitsemäksi päiväksi.

Lounaan jälkeen tutustutimme Lisan ja Raidan saareen, talkoolaisina he olivat ensikertalaisia. Kyy pötkötteli heti kierroksen alussa talon edustalla, rantakallioilta löysimme muutamat kaiverrukset. Sää oli oli aurinkoinen, hiostavan painostava eikä juuri lainkaan tuulta, sinileväkin ympäröi saarta. Illansuussa saimme vielä veneellisen iloisia ‘veneenkastajais’-vieraita visiitille. Kolme kannatuslahjoitusta kilahti seuran tilille!

Upea täysikuu toivotti meidät tervetulleiksi talkooviikollemme!

Maanantai 22.7
Riikka kipaisi aamusta heti aamu-uinnille, levä ympäröi osaa saarta edelleen, mutta sopiva uintipaikka löytyi kuitenkin. Joutsenperhe kolmen poikasen kanssa tuli tervehtimään ja käpytikkakin nakutteli pihlajassa. Luontohavainnot jatkuvat!

Työlista viikollemme ei ollut kovin iso, mutta yhtenä tehtävänä oli petivaatteiden tuuletus. Aamupuhteiksi siis tyhjensimme vintin patjoista ja täkeistä, ja ne saivat kunnon kyytiä mattopiiskalla. Lattia luututtiin kärpäsen kakkatahroista ja konehuoneen sänky korjattiin. Lounaan jälkeen veneitä saapui ihan ruuhkaksi asti, ja viimeinen ei enää mahtunut laituriin. (Toista venepaikkaa kaipailtiin, vink vink!) Onneksi aamulla leivottu omenavadelmapiirakkaa riitti kaikille.

Iltapäivän paahteessa lähdimme kiskomaan, repimään, riipimään ja leikkaamaan kurtturuusuja, joita löysimme kolmesta eri kohtaa. Aikamoiseksi puskaksi oli päässyt kasvamaan! Onneksi 10m/s tuuli viilensi osittain. Illalla nautimme sienipiirakasta ja yatzy pelistä sisätiloissa. Raita valmisti piimäkakun seuraavan päivän vieraita varten.

Tiistai 22.7
Ikkunoiden pesu oli toisena työnä listallamme, ja heti aamusta ryhdyimme tähän urakkaan. Vintin ikkunat ja puitteet olivatkin jo sen näköisiä, että pesu tuli tarpeen. Konehuoneen ovenkarmit huusivat myös puhdistusta ja ikkunatkin kiittivät. Aikamoista taiteilua oli ikkunoiden avaaminen!

Puolen päivän aikaan saimme melojan vieraaksemme, kuuden päivän melonta oli takana ja yksi vielä edessä. Kolmen aikaan Jocke toi saareen 18 vierailijaa, jotka kaikki osallistuivat Raidan ensimmäiseen opastus kierrokseen. Edellispäivänä leivottu kakku sai opastuksen lisäksi kehut.

Hyviä tuulia!
Kiitos käynnistä!
Ilta kuluikin lepuutellessa ja kirjaa lukiessa.
Ilta-aurinkoa ihailtiin vintiltä, laiturilta ja kallioilta.

Keskiviikko 24.7
Levä ympäröi edelleen saarta, tuuli oli tyyntynyt ja kääntänyt suuntansa.Suunnittelimme loppuviikon ruokalistaa ja leivoimme, jos saisime vieraita taas kylään. Eikä aikaakaan! Kardemummakakku ehti juuri uunista ulos, kun ensimmäinen vene saapui laituriin. Pahviroskia poltimme vesipadassa ja näin saimme päivän tiskivedet lämpimiksi.

Kuvassa myös rantakäärme, löydätkö sen?
Koiravieraatkin ovat tervetulleita, kunhan ovat hihnassa 😀
Gluteeniton ja tavallinen kardemummakakku, namskista!

Sitten vierailijoita alkoikin saapua. Seuraavaksi saapui Ukrainalainen perhe Hangosta, pääsimme harjoittelemaan majakka-sanastoa englanniksi. Heti perään tuli vielä yksi vene, jotka eivät opastusta kaipailleet, mutta kiersivät saarta koiransa kanssa. Pian alkoikin kuulua iloista ulkomaalaista puheensorinaa saunarannan suunnalta ja pian espanjalaiset rantautuivat laituriin. E-jollaliitolla on maailmanmestaruuskisat Hangossa, mutta tuulenpuutteen takia he olivat lähteneet tutustumaan lähisaariin. Iloisesti yllättyneinä he kiertelivät saarta ja nauttivat lopuksi kakkua ja mehua. Huussi ja kompostikin ehdittiin siinä vierailijoiden välissä tyhjentää!

Espanjan tiimi kävi tervehtimässä meitä, kun ei ollut tuulia kisailla.
Etelän puolen poukamaan voi rantautua myös ankkurin ja köydän kanssa.

Saimme juuri syötyä, kun viime viikolla jo tutuksi tullut Siika-Simo tuli laskemaan verkkoja saaren eteläpuolelle ja kutsuimme hänet kahville. Kampelaa, siikaa ja ahventa kuulemma enimmäkseen tulee. Simon lähtiessä, laiturin puolella rantautui vene, josta purkautui seitsemän e-jollaliiton tuomaria plus kuljettaja. Belgia, Norja, Saksa, Intia ja Suomi olivat ainakin edustettuina. He saivat kunnon opastuksen, kun me kaikki lähdimme heidän kanssaan kierrokselle. Illan saimme olla rauhassa, lempeässä tuulessa grillasimme ja nautimme illallisen ulkona.

E-jollaliiton maailmanmestaruuskisojen tuomaristoa.

Riikka suoritti vielä ilta-auringossa rannan siivousta – limupullo, pala kalaverkkoa ja iso muovinpala löytyi kivien välistä.

Torstai 25.7
Havaitsimme tiskipisteen harmaavesisuodattimen haisevan ja puruthan siellä oli aivan mustuneet. Uusia puruja löytyi vajasta ja Biolanin sivuilta löytyi ohjeet kuinka toimia. Nyt olisi sitä tuulta kaivattu, aikamoinen haju nimittäin oli. Edellispäivän huussin tyhjentäminen ei ollut mitään tähän verrattuna! Pientä kikkailua vaati, että saatiin pönttö vaateriin, mutta nyt ei pitäisi haista.

Pohjalle oli muodostunut kunnon lietettä.
Vanhat purut laitettiin vain kompostin jatkeeksi.
Nyt ei enää haise! Uudet suodatinaineet paikoillaan.

Aamupäivällä Inkoosta saapui pariskunta päiväretkelle. He olivat kuulleet, että saarelle on talkoolaisia ja halusivat tulla käymään. En svenskspråkig familj anlände strax äfter och Fredi guida på svenska. Siika-Simo palasi kera ystävien (ilman kaloja tosin! :D) ja näytimme hänelle hänen tuoman perunan paikan. Välissä piti leipoa vähän porkkanakakkua, kun vieraita vain riitti ja riitti. Yksinäinen purjehtija saapui Kasnäsistä juuri kahvitauon jälkeen.

Purkkari oli kait ottanut pienen tönäyksen pohjasta, vesivaran olisi tosin pitänyt riittää 1.3m kölille.

Juuri kun aloimme miettiä ryhdymmekö saunan lämmitykseen vai ruoanlaittoon, niin Jocke soitti tuovansa 12 turistia mantereelta. All the way from Australia! Sitten kun pääsimme laittamaan ruokaa, niin ovelle vielä koputettiin ja edellispäivänä ostettu kirja, mikä oltiin unohdettu laiturille, tultiin noutamaan. Sitten pääsimme syömään ja saunaa! Ai, että löylyt ja uinti tuntui mukavalta suodatinnesteiden ja suodatinmateriaalien pöyhimisen jälkeen.

Väsy väsy västäräkki.. tämä pienokainen sinnitteli siipirikkona ja lopulta antautui sammalmättäälle.
Uintireissulla löytyi kivien välistä taas vähän roskia. Köysi tosin oli melkein kuin uusi.

Perjantai 26.7
Helteinen päivä, heti aamusta jo +22C ja kevyttä tuulta. Aamiainen nautittiin merinäköalan kera ulkoravintolan terassilla. Hernerokkamössö oli hävinnyt rannasta ja Riikka pääsi taas aamu-uinnille. Käärmehavaintona polulla rantakäärme. Nautimme auringosta meriterassilla lukien ja kutoen, toiset nauttivat vaan näköalasta viileässä varjossa.

Merellä oli hyvä purjehdussää ja ulapalla oli runsaasti purjeveneitä. Jolla-luokan mm-purjehduskisa näkyi kaukana horisontissa.  Helsinkiläisperhe poikkesi käymään kotimatkallaan oltuaan kolme viikkoa purjehtimassa.

Rauhallinen ja helteinen iltapäivä jatkui pelien merkeissä, Yatzyssa ennätyshuonot pisteet! Gustun marjasato kypsyy vauhdilla ja saaliina täysi kippo vadelmia ja mustaviinimarjoja. Huomenna leivotaan taas piirakoita.

Isot kämmenenkokoiset meduusat saunarannassa
Pieni katkarapu löytyi vesipadasta, oli kyllä aika laiha katkarapukeitto!

Lisalla oli tänään viimeinen talkoopäivä. Panda-vene toi Lisan perheen käymään Gustulle ja he toivat meille ruokatäydennystä leivontaa varten. Saarella on käynyt niin paljon vieraita, että olemme leiponeet joka päivä kakkuja tai piirakoita.

Hei hei Gustavsvärn!

Ilta vietettiin kolmisin eikä muita vierailijoita tullut käymään. Vaihteeksi rauhallisempi päivä aurinkoisella kesäsaarella. Illan puhteiksi Raita maalasi vielä varoitustaulun uudelleen omin kätösin tehdyllä sudilla.

Työajat venyvät, aamulla kahdeksalta aloitetaan ja yhdeksältä lopetaan.

Lauantai 27.7
Riikka nukkui huonosti Lisan lähdettyä ja siirtyi aamuneljän jälkeen kallioille kuuntelemaan laineiden liplatusta. Raita oli myös valvonut ja käynyt katselemassa aamuyön valossa majakkaa. Aamiainen nautittiin taas pihalla auringonpaisteessa. Käpytikka törmäsi ikkunaan ja oli selkeästi hetken aivan pyörällä päästään, jäi vain seinälle paikalleen. Aamupäivällä leivottiin oikein urakalla, Jocke ilmoitti ajoissa tuovansa täyden venelastillisen turisteja (18) ja heti kymmenen jälkeen tupsahtikin jo ensimmäiset vierailijat. Kyykäärme luikerteli rappusten alta, kun aamutiskejä lähdimme tiskaamaan.

Lounaan jälkeen Riikka jäi odottelemaan siskoaan saapuvaksi. Purjeveneen oli määrä saapua kahden aikaan. Jocken ryhmä saapui kolmen aikaan, joten purjevene joutui kiinnittymään kahdesti. Gustavsvärn-kirjat tekivät kauppansa, yksi taisi jäädä. Toivottavasti sunnuntaina uudet talkoolaiset tuovat niitä lisää! Pöytäliinat puhdistettiin ja aloimme henkisesti valmistautua huomiseen lähtöön.

Perhe löysi perille!
Ahven tuli bonuksena.

Päivän aikataulu venähti pitkäksi, joten jätimme viimeiset löylyt ottamatta ja kävimme vain pesulla/uimassa (Frediä lukuunottamatta). Sinilevälautta oli taas ympäröinyt saaren länsipuolelta. Aurinko pääsi yllättämään puolipilviseltä taivaalta ja koko päivän tuuli 6m/s viilensi niin ettei auringon lämpöä huomannut. Kaikilla iho hellänä ja nenää ja poskia kuumottaa.

Sunnuntai 28.7
Lauantai-iltana saimme vielä kymmenen aikaan kokea todellisen kaatosateen! Se tuli ja meni, mutta vintiltä oli ihana kuunnella sateenropinaa. Aamulla Riikka ja Raita olivat juuri saaneet aamu-joogan ja uinnit tehtyä, kun Siika-Simo rantautui Silakka-Sepon kanssa. Saimme kuulla Siika-Simon nimen alkuperän, votkaa ja venäläisiä siihen liittyi, loput saat selvittää itse 😀 Graavasimme siikaa siinä samalla, kun söimme aamupalaa. Sitten olikin siivouksen ja pakkaamisen vuoro. Yhdeltä saapuu paatti meitä hakemaan.

Ahven tuli bonuksena.

Viikon luontohavaintoja
– 2 x rantakäärme, 2x kyykäärme (plus 2 vieraiden näkemää), tuulihaukka, saukko (saattoi olla minkkikin), metsämyyrä, 2x käpytikka, leppäkerttuja oli yllättävän paljon, monta meduusaa, siloneula (kala), joutsen poikineen, hanhia poikasineen. Pääskyt, västäräkit ja merimetsot olivat läsnä joka päivä.

Kiitos majakka, kiitos saari ja kiitos elämä.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content