Lauantai 20.7.24 (Saturday 20th July, for English see below)

Ensivilaus Märketistä M/S Sefyrin kannelta paljastui laivaksi, mutta piirtyipä se majakkakin lopulta myös allekirjoittaneen horisonttiin. Auringonvalossa aamukylpynsä ottanut Märket toivotti veneseurueemme tervetulleeksi kuin lastenkirjan merikarhu, kädet levällään ja yllään punavalkoraidallinen villapaita. Merisään vuoksi rantautuminen tapahtui kumiveneellä poijun kautta. Lähtöä tekevä talkooporukka otti meidät vastaan hymysuin mutta ilmeisen haikein mielin. Turvallisuus- ja valokuvauskierros vei meidät saaren ympäri, mutta aallokkon vuoksi emme vielä tänään päässeet tositoimiin opastuksen merkeissä. Aivan toimettomiksi emme jääneet: Ahvenanmaalta tuodut varhaisperunat oli pestävä, saunavedet pumpattava ja pyykit ripustettava tuulen vuoksi kahteen otteeseen. Gluteeniton pulla pakastimessa ja saunavihta puuvajassa vielä muistuttavat edellisen viikon talkoolaisista; seuraavan viikon majakkaa pitää pystyssä (toivon mukaan ainoastaan kuvaannollisesti) meidän porukkamme.

 

In English

My first sighting of Märket from the M/S Sefyr’s deck turned out to be a ferry, but at last the lighthouse herself emerged from the horizon for real. Märket was basking in the morning sun as we stopped by the buoy and welcomed us with open arms as the dinghy brought us safely to the shore. The volunteers from last week gave us the warmest (and the most delicious) of welcomes as well, with apple crumble on the table and a pot of coffee ready to go. Thank you dearly! The weather sure is different on the sea, and despite the blue sky and the blazing sun, the swell was far from smooth, and we didn’t get any visitors today. The time was well spent on familiarising ourselves with the lighthouse and its safety protocols and preparing the first lunch of the week. Seals were unbothered by the waves and were tanning in the nearby islet, reminding us humans to wear SPF!

 

Sunnuntai 21.7. (Sunday 21st July, for English see below)

Tänään juhlittiinkin Johannan päivää! Suurenmoiset onnittelut nimipäiväsankarille! Märketilla Johanna tunnetaan myös tiskimestarina.

Eilen sanottiin Suomen läntisimmän saunan lauteilla, puolet porukasta ensimmäistä kertaa, puolet tottuneesti. Saunaan yhdistyy kai tervan tuoksu, mutta me löysimme löylystä salmiakin aromeja. Terhi ja Juha uskaltautuivat rohkeimpina laguuniin uimaankin. Minä ja Johanna vartioimme saunan ikkunasta, että Terhi pääsee vielä rantaankin. Syrjäisellä saarella etäisyydet toimivat niin, että veteen on huomattavasti lyhyempi matka kuin rantaan. Jotkut ovat kuulemma uineet luodon ympärikin. Sen sortin urheilun ajattelin itse jättää hylkeille. Majakan portaiden kiipeäminen huipulle prinsessakammariin riittää minulle voimisteluksi.

Majakalla arkisetkin asiat opetellaan alusta pitäen uudestaan. Miten tiskataan, mihin viedään roskat, kuinka hampaat pestään (harjatessa naama vastatuuleen, sylkäistessä myötätuuleen). Osaankohan vielä maihin palattuani käyttää vesivessaa, kun huussin ovi loksahtaa nyt jo harjaantuneella ranneliikkeellä paikoilleen?

Päivittäiset rutiinit asettuvat majakalla omanlaisikseen, ja varmasti monella meistä on ehtinyt jo käydä mielessä, miten Märketilla on ennen eletty. Myrskyt, haaksirikot ja suuret seikkailut on varmasti tallennettu aikakirjoihin, mutta millaista oli majakanvartijan arki? Olivatko merimieslaulut yhtä sinnikkäitä korvamatoja kuin nykyveisut, vai soiko majakanvartijan korvissa vain tiirojen kirkunaa? Näyttikö järjestyksessä 658. auringonlasku yhtä vaikuttavalta kuin ensimmäinen? Ja mitä tehtiin näillä kaikilla eriskummallisilla tarvekaluilla, jotka yhä koristavat majakan nurkkauksia ja ikkunalautoja? Allekirjoittanut voi vain arvailla. Ripsentaivuttimet, pussinsulkijat ja iPhonen laturi kenties askarruttavat samalla tavalla tulevaisuuden ihmisen mieltä.

Märketilla ilma on tänäänkin lempeää kuin linnunmaito, mutta sumu ja sulkasääskiparvet ovat haitanneet näkyvyyttä lähivesillä. Aikaa on siis tänäänkin riittänyt arkiseen aherrukseen. Osa meidän puuhistamme lienee sellaisia, joita ovat majakanvartijatkin toimitelleet.

Iltapäivällä puhelin pirisi: ihkaensimmäiset vieraamme ilmoittivat tulostaan! Kokeneina purjehtijoina ja innokkaina majakkabongareina he uskaltautuivat sumun läpi poijulle ja soutivat kumiveneellä rantaan. Vastassa oli kahvia, pullaa, hieman jännitystä vatsanpohjassaan tunteva ensikertalaisopas ja iloinen talkooväki. Lämmin kiitos vierailusta ja suotuisia tuulia!

In English

Home is where the heart is, as they say, and on our second day, we already feel at home here on Märket. One needs not to stare at the sea to practice mindfulness, as even the most ordinary task has to be learnt anew here. How to do the dishes? How to use the oven? How to brush your teeth (brush facing headwind, spit facing tailwind)?

While we wait for the fog to clear, there’s ample time to wonder if the lighthouse keepers’ daily routine was anything like ours. Strange tools from the days past are scattered throughout the lighthouse. What was their use? 200 years from now, when future archeologists find eyelash curlers, bag clips and iPhone chargers, what will they think?

As a pleasant surprise, the lighthouse phone rang in the afternoon, and our first visitors announced themselves! Me and Johanna had eagerly been waiting for our first guided tour, and we were so happy to welcome Kati and Klaus to our island, previously visited only by a pair of swans and a haremof seals, who didn’t much care for a guided tour. Thank you Kati and Klaus!

Maanantai 22.7. (Monday 22nd July, for English text see below)

Aamuvarhaisella merellä oli vastassa yhä vain sankka sumu, jonka läpi Märketia tuskin erotti. Moni on hieman harmitellut vajaavaista näkyvyyttä. Ymmärtäähän sen, jos kerrankin tuulet sallivat rantautumisen, ja majakan tornista näkyy vain värikartan tylsin pääty (sävyinä mm. munankuori, paperi ja hylkeenkylki). Allekirjoittaneen mielestä usvan syleilemä Märket on salaperäisyydessään kauneimmillaan. Sumun taakse voi kuvitella aavelaivan, merenväen kesäolympialaiset tai sinivalaan kylpyhetken. Vieraat olivat jo jatkaneet matkaa, kun taivas iltaa kohden kirkastui. Mutta kannattaahan Märketille tulla toisenkin kerran, jospa vaikka majakan huipulta avautuisivat uudenlaiset näkymät!

Vieraita oli tänäänkin luvassa, ja heidän kunniakseen viritimme tankoon bränikän lipun, uuniin tulet ja vuokaan omenapiirakan.

Saimme tänään seuraksemme koko joukon aivan ihania vieraita, jotka kysyivät erinomaisia kysymyksiä. Vaikka me talkoolaiset otammekin vastuun opastuksesta, opimme kävijöiltä jatkuvasti uutta itsekin. Lintuemojen hylkäämät munat tikkaiden juuressakin tunnistettiin oitis!

Märketille matka on suunniteltava säävarauksella, sillä kovalla tuulella rantautuminen on haasteellista. Oman veneen lisäksi Märketille pääsee kokeneen kapteenin kyydissä veneretkellä, joita järjestää NorrÖ Stugor.

Märketilla vieraili tänään siis kokonaista kolme reipasta laivakoiraa. Ensimmäisiä merenkulkijoita olivat pystyihmiset 800 000 vuotta sitten, ja ihmisen ja koiran yhteinen historia ylettyy sekin jotakuinkin 30 000 vuoden taakse. Valitettavasti laivakoirien virallinen historia on löytämieni internet-lähteiden perusteella jäänyt pitkälti kirjoittamatta. Koirien lisäksi merenkävijöiden seuralaisina on ollut ainakin kanoja, joiden ruokahalun perusteella roomalaiset ennustivat sotaonneaan, sekä tietenkin kissoja ja rottia. Tämän Atlas Obscuran artikkelin mukaan laivoilla on tavattu myös kalamiesten avuksi kesytettyjä merimetsoja, sekä karhuja ja poroja. Keittiömme esittää karhuille ja poroille toiveen, että ilmoittaisivat etukäteen tulostaan, jotta saamme tarjolle sopivaa suuhunpantavaa!

In English

Märket had maybe felt a chill in the nighttime, since when I woke up first in the morning, I found her fully covered in a fuzzy gray blanket! A few of our visitors have told us that they have wished to visit Märket for a long time but have been unlucky with the weather in the past. They were utterly happy to make it after many tries, of course. But I do understand their mild disappointment, when after finally being able to make the climb to the lighthouse tower, the panoramic view is a mix of gray, a grayer gray and the grayest gray. There’s something about this mistical weather though. When nothing meets the eye, the mind always comes up with something, and usually far more fascinating. Maybe the distant sound of foghorn comes from a ghostly cruising ship?

No matter the weather, visitors always bring the light with their sunny smiles! Today we had a bunch of visitors, both the two-legged and four-legged kind. I looked into the history of the seafarers’ animal companions, which is mostly unwritten. Cats and dogs are any human’s best friends, but also chicken, domesticated cormorants, bears and reindeer are mentioned in this article. We kindly ask any bears and reindeer that want to visit Märket this summer to announce themselves, so we can prepare food for your appetites!

Tiistai 23.7. (Tuesday 23rd July, for English text see below)

Kokoonnuimme vielä maanantaina illalla radion ääreen kuuntelemaan Merisäätä. Tarkistimme lukemat mittarista, ja pyöristettyinä pitivät kyllä kutinsa. Tuulen nopeus ja suunta vaihtelevat täällä jatkuvasti, joten ilmankos sääolosuhteet ja taivaankannen peittoastekin elävät päivän aikana monia vaiheita. Maanantaina iltapuolella taivaankansi vaihtoi kaikkien yllätykseksi harmaan nuttunsa värikkääseen kirjokuosiin.

Tietokilpailukysymys: mitä yhteistä on kuulla ja Märketin majakalla? Molemmat lainaavat valoa auringolta, jotta jaksavat öisin loistaa. Täysikuun valovoima on Wikipedian mukaan 0,1 luksia (vertailun vuoksi niin ikään Wikipediasta ongittu tieto: australialaisen olohuoneen valaistus vuonna 1998 on arvioitu vastaavan 50 luksia); Märketista en valitettavasti vastaavaa tietoa löytänyt. Kuuta ei kuitenkaan eilen illalla ollut näköpiirissä valovoimaisuudesta kilpailemassa, joten Märketin tuikku teki sytyttyään kyllä melkoisen vaikutuksen!

Aamulla heräsin auringon säteisiin, mutta pian mantereelta saapui saderintama, joka viihtyikin Märketilla pitkälle iltapäivään. Majakkamme vetovoimasta kertoo varmasti jotain se, että vieraaksemme sateen ja sumun läpi tiensä melonut kahden hengen kajakkikunta oli visiitillä jo toista kertaa.

Sade tietää sisähommia, ja Kirsi-Marja laittoi kunnon erän pullataikinaa kohoamaan. Kun työnjako kaulimen käyttäjän ja kanelin sirottajan välillä oli selvä, homma etenikin sitten nopeasti. Päiväkirjan kirjoittaminen sujuu pullantuoksuisessa nurkkauksessa rattoisasti.

Märketilla olemme melko lailla luonnonilmiöiden armoilla. Luonnon moninaisuutta on muutoinkin tullut luodolla sekä ihasteltua että ihmeteltyä. Ensivilkaisulla Märketin luontoa voi erehtyä pitämään yksitoikkoisena, kuvaahan saaren kallioista maisemaa osuvimmin sanapari “karu kauneus”. Meren pinnan alla lymyää toinen maailma, joka on meille maan asukeille pääsemätön. Hallien laulusta aamuisin voisi kieliä paremmin tunteva yrittää tulkita Itämeren uutisraporttia. Vuorovesilammikoissa kihisee varmasti galaksikaupalla mikroskooppista elämää, visusti piilossa  kirkkaanvihreän ahdinparran alla. Mutta kyllä sitä löydettävää ja nimettävää on kasvi- ja eläinkunnan osalta ollut kuivalla maallakin!

Isäni opetti minut tunnistamaan kaksi lintulajia: tirpan ja räähkän. Tirppoja ovat kaikki varista pienemmät, ja räähköjä sitten varista isommat linnut. Oikeastaan yksikin laji riittäisi, sillä kaukaa katsottuna näyttävät tirpoilta joka ikinen. Strutseja kun ei Suomen luonnossa vapaana vielä liiku. Majakalta löytyy lintukirja, jonka avulla olemme harrastaneet hienovaraisempaa lajintunnistusta. Majakkaa asuttaa talkooporukan lisäksi ainakin kolme lintulajia: haarapääskyt majailevat venevajassa, räystäspääskyt makasiinissa, ja punasukkainen riskiläperhe saunan alla. Kesäaikaan Märketin rajat piirretään uusiksi, sillä Suomen ja Ruotsin lisäksi luodolla on tiirojen valtakunta, jota ne vartioivat valppaina aamusta iltaan tehden välillä omin luvin rajanylityksiä. Lokkeja ei tämän viikon helsinkiläinen päiväkirjuri ole varsinaisesti ikävöinyt, mutta isosta koostaan huolimatta merilokit näyttävät pysyttelevän kuuliaisesti kaukana tiirojen ja pääskysten pihoista. Edellisten lisäksi olemme bonganneet ainakin seuraavia lintuja: västäräkkejä, ruokkeja, erakkoluonteisen merimetson, kyhmyjoutsenkaksikon, meriharakoita sekä oletettavasti suosirrejä (toivottavasti niiden esiintyminen ei kerro Itämeren tilanteesta). Mahdollinen havainto on myös kalasääskestä tai muusta vastaavasta petoveijarista, jonka tiirat yhtenä iltana karkoittivat joukkovoiman turvin.

Kuvissani vilahtelee arvoituksellisia mustia pisteitä. Ne eivät ole tirppoja vaan sulkasääskiä, joiden pääluku lienee edelleen luodon runsain, vaikka jokainen meistä on varmasti vastentahtoisesti niellyt useamman kuin yhden. Ne kun lentävät sumeilematta nenään ja suuhun, ja vastatuulessa lätsähtävät kamikaze-lentäjien hengessä päin pläsiä. Sulkasääskien sielunelämä on ihmetyttänyt meitä siinä määrin, että yritimme soitella Ylen Luontoiltaan, mutta valitettavasti emme päässeet lähetykseen.

 

In English

Viktor Johan Eriksson (1885–1912)

Karl Johan Mattson (1913–1939)

Daniel Söderblom (1940, temporary)

Georg Adolf Tengström (1940–1942)

Karl Johannes Hammarberg (1942–1956)

Julius Ragnar Eriksson (1956–1977)

These are the names of all the head lighthouse keepers of Märket. Today the lighthouse is fully automatized, and the lamp is powered by her distant cousin, the Sun. The real boss around here has always been Mother Nature. Us humans are the subjects of her mercy and grace, and so is the lighthouse. In 1885, when the first group of builders started their work on Märket, a May storm wiped the building site clean of tools, warehouses and everything that they had accomplished since starting. With luck and skill the builders themselves survived that horrifying night, but half of the group decided to go back to dry land. The breakwater was finished in 1887 to shield the lighthouse from the power of the sea. Later, first and second floor windows had to be enforced with iron shutters due to ice billowing in the late winter. Luckily for us, the weather in July is far more gentle, although we did receive a fair share of rain today. We also received two valiant visitors in their kayaks!

Keskiviikko 24.7. 

Tänään juhlistettiin Kirsi-Marjan nimipäivää! Milloin mahtaa olla Märketin nimipäivä, ja mistä luoto on nimensä oikein saanut? Märket oli ilmeisesti tämän merialueen ensimmäinen merkki, ja pohdimmekin vierailijoiden kanssa, voiko nimen tarina olla niinkin viehättävän yksinkertainen? Jos etsit mitä tahansa merkkiä, tule Märketille!

Virallista Itämeripäivää vietetään 24.7., mutta Märketilla meri on tavalla tai toisella mielessä päivittäin. Kaupunkien vilinä on kaukana, mutta hiljaista täällä on tuskin koskaan, sillä meri ei vaikene. Mahtaako osa aaltojen huokailusta kummuta surusta, jota Itämeren tilanne niissä herättää? Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä, ja olisipa hienoa, jos me rantojen asukit jonakin päivänä yhteisvoimin sen pelastaisimme! Merihän on ikiajat ravinnut ihmisen sielua ja ruumista. Me, jotka tänään saamme nauttia merelle tuijottelusta, laguunissa pulikoinnista ja aalloilla kelluvasta auringonkilosta, olemme vastuussa siitä, että samat ilot säilyvät myös tuleville sukupolville. Ei siis jätetä itsestämme matkamuistoja saaristoon!

 

Torstai 25.7. (Thursday 25th July, see below for English text)

Yön aikana tuuli oli työntänyt viimeisetkin rippeet Märketia saartaneesta sumusta kauas merelle, ja aurinko on päässyt lämmittämään Itämeren suurinta kiuaskiveä ihan kunnolla. Oranssi poiju on heittelehtinyt aalloilla yksikseen; purjehtijat ja veneilijät ovat tainneet katsoa parhaaksi kiertää Märketin salakarit kaukaa. Juha ja Terhi yrittivät auringon houkuttelemina saaren ympäriuintia, mutta kova aallokko hyydytti lähtöviivoille. Rohkea koitos joka tapauksessa! Me laitoimme tiirakypärät päähän ja lähdimme tarkastamaan tiluksia sekä etsimään kallioon majakan valmistumisen kunniaksi kaiverrettua vaakunaa. Yllättävän kauan sitä sai näinkin pienellä luodolla etsiä, kun tarkempia koordinaatteja ei ollut käytössä. Yritimme eläytyä niiden mielenmaisemaan, jotka olivat yli 100 vuotta sitten seisseet luodolla ihastelemassa kättensä jälkiä, mutta maankohoaminen ja myöhemmin tontille lisätyt rakennukset vaikeuttivat tätäkin lähestymistapaa. Lopulta Konsta löysi vaakunan Tukholman läänin puolelta.

Tuskinpa löytyy sellaista maailmankolkkaa, jossa ihminen olisi käynyt jättämässä itsestään ainakin jonkinlaista jälkeä. Lipputanko kuun kamaralla, kirjoitukset vessojen seinissä ja kivistä pinottu tornit rannalla. Märketin kamaralta löytyy vaakunan lisäksi monta muutakin merkkiä ja kaiverrusta. Niiden tekijät ja tarkoitus jäävät mysteeriksi, mutta viesti on kirkas: “Minä olin kerran täällä, missä sinä olet nyt.”

Sen pohjalta, mitä Märketin majakan rakennusurakasta olen täällä oppinut, ymmärrän hyvin, että arkkitehti on halunnut signeerata valmistuneen työnsä. En kuitenkaan voi olla miettimättä, mistä löytyy plakaatti niille, jotka vuonna 1885 kantoivat, muurasivat, kiipesivät, muonittivat, pyykkäsivät ja niin edelleen. Heidän nimiään ei ole löydy sen enempää kallioluodolta kuin Wikipediastakaan. Jan Andersson kirjoittaa majakan rakentamisen vaiheista kertoessaan keittäjättärestä, jonka “reippaus ja mielenmaltti” olivat tehneet työväkeen vaikutuksen, kun koko joukon henki oli ollut myrskyn raivotessa uhattuna. Hänen nimikirjaimensa löytäisin mielelläni keittiön nurkkalautaan raapustettuina. Meidän muonitusvastaavamme Konsta ja Terhi ovat pitäneet meidät kyllä erinomaisen hyvin syötettyinä koko viikon!

Illansuussa Märketille saapuikin sitten vähän tavallista isompi alus M/S Tavi (Nautic Club -sukellusseuran tukialus) kannellaan koko joukko geokätköilijöitä. Tarkoituksena oli ilmeisesti tsekata useampiakin saariston geokätköjä. Kuulostaa kunnon seikkailulta! Yksi syy lisää tulla poikkeamaan Märketilla.

In English:

I once read that although human cognition actually has much more common with the rest of the animal kingdom than commonly thought, we are the only species acutely aware of the finitude of our time on Earth. Maybe that’s why we so eagerly leave signs of our fleeting presence everywhere we go; be it the Moon, a public toilet or a prison wall. We took our chances on venturing to the Republic of Tern today, after gearing up with appropriate equipment. The goal of our expedition was to find the coat of arms engraved to the rockbed, honoring the finished lighthouse in 1885. Since then many have left their markings around the lighthouse, most of which are not recorded anywhere.

Also barely recorded is the history of women on the lighthouse. Amongst the group of workers who began the construction of Märket was a female cook, whose “brisk and calm attitude” during the abysmal storm that wiped the islet clean one night in May 1885. I wish to learn more of her and other women who are briefly mentioned to have “dwelled on Märket”, and would be happy to find the brave cook’s signature somewhere in the kitchen.

Perjantai 26.7. (Friday 26th July, see below for English text)

“Tämä on viimeinen lokikirja”; repliikki, joka saa ajatukset kääntymään kauhutarinoihin. Mutta niin se on, tämä on allekirjoittaneen viimeinen päiväkirjamerkintä Märketilta, sillä huomenna (sään salliessa, ja toivokaamme niin, sillä eräällä talkoolaisella on liput Coldplayn keikalle sunnuntaina) alkaa matka kohti kotia. Aika on majakkasaarella kuin vastatuuleen juuttunut tiira: samaan aikaan pysähdyksissä ja siivillä. Me lähdemme, mutta muistojemme Market on täällä myös tulevaisuudessa. Punavalkoinen nuttu niskassaan, lempeä valo yössä iloisesti tuikkien.

Terhi innosti kirjoittamaan runoja indonesialaisen pantoum-runomuodon mukaisesti. Runoihin on tallentunut viikon tunnelmia ja majakkaluodon inspiroima mielikuvia.

Märket, olet ihmeellinen!

Hei, Märket, olet ihmeellinen paikka
Suomea, Ruotsia, taivasta, merta
Tuli tälle luodolle arkkitehti Schreck
pystytti komean majakan

Suomea, Ruotsia, taivasta, merta
Sumua, utua, sadetta, tuulta
pystytti komean majakan
meren äärellä ihminen on pieni ja vahva

Sumua, utua, sadetta, tuulta
Kitara soi tuttua sävelmää
meren äärellä ihminen on pieni ja vahva
majakkaelämä kuin muumien tarinasta

Kitara soi tuttua sävelmää
meren äärellä ihminen on pieni ja vahva
Tuli tälle luodolle arkkitehti Schreck
Hei Märket, olet ihmeellinen paikka

Aurinkoa, sumua, tiihkusadetta ja tuulta
Tuhansittain askelia haavankeltajäkälällä
Alla oliviinidiabaasi
Ajatukset löytävät toisenlaisen vaihteen
Ihania uusia ja vanhoja ihmisiä

Tuhansittain askeleita haavankeltajäkälällä
Alla oliviinidiabaasi
Veneet saavat tulla ja mennä
Ihania uusia ja vanhoja ihmisiä
Hymyä ja hyvää mieltä määrättömästi

Veneet saavat tulla ja mennä
Elämä on niin erilaista juuri nyt
Hymyä ja hyvää mieltä määrättömästi
Kun viikko tuntuu kuukaudelta, hyvällä tavalla

Elämä on niin erilaista juuri nyt
Ajatukset löytävät toisenlaisen vaihteen
Kun viikko tuntuu kuukaudelta, hyvällä tavalla
Aurinkoa, sumua, tihkusadetta ja tuulta

Kutsuvat minua majakanvartijaksi
Mutta mertahan minä vartioin
Aallot kolkuttavat katedraalin ovea
Öisin uneni tulvivat

Mutta mertahan minä vartioin
Majakka seisoo omillaan
Öisin uneni tulvivat
Painajaisessa polvia myöten

Majakka seisoo omillaan
Mihin minua oikein tarvitaan
Painajaisessa polvia myöten
Kahlaan kaipuuni käytävällä

Mihin minua oikein tarvitaan
Aallot kolkuttavat katedraalin ovea
Kahlaan kaipuuni käytävällä
Kutsuvat minua majakanvartijaksi

Nyt on aika lähteä luovuttaa sulkakynä seuraavalle, viikon 30 päiväkirjuri kiittää ja kuittaa! Hyvää kesänjatkoa kaikille!

In English:

This is my last entry”  – a line that has sparked many great adventures, at least in fiction. For us, it marks the end of our watch on Märket.

Jan Andersson has written a fantastic book about the history of the Märket lighthouse. It offers the reader a fascinating glimpse into life (and unfortunately, at times, into death on the surrounding hazardous waters) on Märket, and also into challenges of history-writing. The islet Märket firstly appeared on cartographer’s records in late 18th century, and even since then, it’s history is only partially, and at times unreliably, written. Apart from official records and logs, it’s usually only the most sensational stories that make the news, and their factuality might sometimes be questionable. Shipwrecks, great storms and daring rescues make entertaining stories to read under the candlelight, but I’m happy that we didn’t have to witness any of those. The greatest hazard this week were the tern, and even them mostly stayed on their side of the islet.

In the past, the lighthouse keepers mostly had their holidays in summer, when the northern midnight sun kept the sea well alighted. Who knows, maybe they will return once The Finnish Lighthouse society ends it’s watch in October? In any case, my watch as a diarist is now over. Happy summer, everyone!

Kuvat (jos ei muuta mainittu) ja teksti/Photos (unless stated otherwise) and text: Helena Haikonen