Tiistai 21.7.2026
Vene on saatu vesille!
Useita päiviä tyrskynnyt meri oli tiistaiaamuna rauhoittunut entisestään (tuuli noin 6 m/s). Nyt aallot lipuivat lempeästi kohti kallioita ja ulkona tarkeni hyvin olla t-paita päällä. Majakkapuhelimeen oli jo heti aamusta tullut yksi puhelu, ”pääsisikö majakalle huomenna vierailemaan”, johon iloisesti vastasimme, että ”tottakai, ainakin tänään ja huomenna tuuliennuste näyttäisi siltä, että vierailu onnistuu. Teitä jo odotetaan tänne mieluusti!”


Aamutoimien jälkeen osa talkoolaisista lähti laskemaan kumivenettä vesille. Tarkoituksena oli harjoitella veneellä ajamista ja tarkistaa poijun kiinnitys, jotta vieraiden tullessa heidät saataisiin turvallisesti kuljetettua majakalle. Ensikertalaisena luodon ympäri ajaminen oli todellinen elämys, missä opitut taidot sai heti tuoreeltaan käyttöön! Samaan aikaan muut talkoolaiset harjoittelivat majakan esittelykierroksen pitämistä toisilleen. Hyvänä harjoituksena konkarit esittivät leikkisästi kiperiä kysymyksiä, joihin uudet talkoolaiset pääsivät vastaamaan.

Lounaan jälkeen jatkettiin eteläsataman hankalissa kohdissa olevien kiviä siirtämistä. Sisällä majakassa käytiin läpi ensi viikon talkoolaisten Hugon tilauslistaa ja inventoitiin mitä tarvikkeita majakalta jo löytyy. Yhteistyö edellisen ja tulevan talkooryhmän välillä alkaa aina jo hyvissä ajoin ennen viikon päättymistä, jotta arki majakalla sujuisi mahdollisimman hyvin.

Tänään ei sittenkään saatu vieraita, mutta toivottavasti huomenna pääsisimme heitä jo opastamaan ja kestitsemään!


Båten är äntligen i vattnet!
Solen sken idag och vinden hade lagt sig. Gummibåten sjösattes och vi frivilliga övade på att genomföra en rundtur till fyren. I morgon väntar vi på gäster!
—–
Maanantai 20.7.2026
Aurinko paistaa!
Maanantaiaamuna saimme iloksemme huomata, että pilvisten säiden jälkeen aurinko oli löytänyt luoksemme. Tuuli oli eilistä hieman rauhallisempi, noin 12 m/s koillisesta. Ennuste näytti kuitenkin koko päivälle vieläkin niin tuuliselta, että tuskin tänäänkään saataisiin kovasti odotettuja vieraita majakalle.

Aamutoimien jälkeen jakauduttiin taas luontevasti työskentelemään sisä- ja ulkotehtäviin. Ulkona luvassa oli varastotilojen siistimistä, työvälineiden järjestelyä ja pieniä korjaustehtäviä. Sisällä leivottiin talkoovastaavan kasvattamista raparpereista piirakkaa, jota toivottavasti pian pääsisimme tarjoamaan myös majakkavieraille. Raparperin kuorista keksittiin valmistaa mehua, jotta hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän. Uudelleenkäyttö, hävikin minimointi ja erilaisten tarve-esineiden korjaaminen korostuu majakkasaaren arjessa, jossa luonnon kunnioitus on kaikessa tekemisessä keskiössä.




Päivän töiden jälkeen aurinkoinen sää houkutteli talkoolaiset jälleen ihastelemaan tyrskyäviä aaltoja, sileitä kallioita ja bongailemaan olisiko luodolle ilmestynyt hylkeitä. Harmillisesti hylkeitä ei kuitenkaan vielä nähty, mutta sen sijaan bongattiin muun muassa luotokirvinen, merimetso, tylli ja lapintiira. Myös meitä jo muutaman päivän ilahduttanut kyhmyjoutsen oli nauttimassa auringon säteistä.



Tuuli oli taas illaksi voimistunut (tuuli noin 14 m/s). Ohjelmassa talkoolaisilla oli illaksi vielä grillausta, yhdessäoloa ja majakan opastusteksteihin tutustumista
Solen skiner!
Idag var det soligt, men fortfarande väldigt blåsigt. Idag heller kom det inga besökare på grund av vädret, så ägnade vi oss åt att ordna i fyrens förråd och underhålla utrustningen. Inne i fyren bakade vi också rabarberpaj, som vi förhoppningsvis snart får bjuda på till våra gäster. Det var igen en superbra dag!
—–
Sunnuntai 19.7.2026
Tuulta ja suuria tyrskyjä!
Hyvin nukutun yön jälkeen talkooryhmämme heräsi ihastelemaan vaahtoavia tyrskyjä, jotka vyöryivät yli sileiden kallioiden. Aamulla tarkistettiin veneiden tilanne; ne olivat selvinneet kovasta tuulesta ja aallokosta huolimatta hyvin paikallaan. Tuuli oli noin 16 m/s pohjoisesta, näkyvyys eilistä selkeämpi ja 12 kilometrin päässä oleva Understenin majakka näkyi hyvin. Märketin ensikertalaisena tämä oli hyvin jännittävää, meillä oli nyt näköhavainto naapureihin!


Aaltojen ihastelun jälkeen söimme hyvän aamupalan ja sovimme päivän askareista. Tuuliennuste näytti siltä, että tänään tuskin saataisiin vieraita, joten ohjelmassa oli muita tehtäviä. Ulkona luvassa oli isojen kivien siirtämistä kumiveneen kulkureitiltä ja sisällä keittiöhommia. Aamupäivän ohjelmassa oli myös tiskaamista kauniissa merimaisemassa. Tärkeää kuitenkin oli, että hommat saatiin hyvin liikkeelle ennen tuulen voimistumista.





Iltapäivällä tuuli alkoi nousta entisestään (noin 19 m/s). Aallot vyöryivät niin, että muurin toisella puolella kulkeminen ei ollut enää mahdollista. Meri oli ottanut tilansa ja näytti meille mahtinsa. Osa talkoolaisista kiipesi ylös majakan torniin ihastelemaan muuttunutta maisemaa. Kuvat eivät pysty kertomaan kuinka hieno kokemus pauhaavien tyrskyjen näkeminen huipulta oli. Niiden kauneus oli todella mykistävää!



Lounaan jälkeen harjoittelimme maksupäätteen käyttöä ja perehdyimme majakkakaupan käytäntöihin. Harjoitukseksi teimme omia ostoksia, jotta vieraiden tullessa osaisimme toimia mutkattomasti. Illaksi ohjelmassa oli rentoa yhdessäoloa ja saunomista.
Vind och kraftiga stötar!
Vi vaknade upp till en fantastisk havsutsikt! Vinden hade tilltagit och stötar var kraftiga hela dagen och på grund av vädret fick vi inga besök idag. Under dagen utförde vi sysslor i köket, flyttade stora stenar från stranden och bekantade oss med hur fyrbutiken fungerar. Det var en bra dag!
—–
Lauantai 18.7.2026
Seikkailu alkaa!
Vaikka sää näytti lähtöpäivänä hieman epävakaalta, makea startti talkooviikkoon saatiin Nallesin majatalon aikaisesta aamiaisesta, kuin myös Hugon kyläkauppiaan talkoolaisille tarjoamista aamupalajäätelöistä.


Hugon kauppatilauksen noutamisen jälkeen ryhmämme suuntasi Postbrygganille, jossa kippari Peter jo odotti meitä. Tuuli oli lähtiessä rauhallinen (tuuli noin 4-5 m/s) ja matka saatiin taitettua nopeasti. Perillä meitä odotti iloinen edellisen viikon talkooryhmä, joiden kasvoista näki kuinka merkityksellinen viikko heillä oli ollut Märketillä. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen edellinen talkooviikko lähti kohti kotia ja me asetuimme taloksi. Teimme turvallisuuskierroksen ja konkarit kertoivat Märketin historiasta. Kävimme myös ihastelemassa kumiveneen potkurin uutta suojaa, jonka parissa edellisenä yönä oli työskennelty aamu neljään asti. Suuri kiitos tästä työstä!

Turvallisuuskierroksen jälkeen ryhmämme jakautui luontevasti ulko- ja sisähommiin; ulkona maalattiin pohjoissataman kallioon lepuuttajien paikat, puhdistettiin vedenkeruuastioita ja varmistettiin kumiveneen kiinnitys illalla nousevaa tuulta varten. Sisällä inventoitiin edelliseltä viikolta jääneitä ruokatarvikkeita ja alettiin valmistamaan lounaaksi herkullista porkkanakeittoa.

Aamupäivän töiden jälkeen oli aikaa tutustua majakkaan tarkemmin, ihailla kallioita ja jatkuvasti muuttuvaa maisemaa. Tuuli oli noussut ja aallot voimistuneet (tuuli noin 11,6 m/s). Iltapäivän töinä ulkona aloitettiin pientä nikkarointia.



Illan tullen aallot voimistuivat lisää (tuuli noin 17,8 m/s) ja heittivät huikeita vaahtopäitä yli luodon. Pieni majakkasaari pienentyi entisestään, mutta tunnelma vain parani. Ensikertalaisille suurien aaltojen näkeminen oli todellinen elämys!

Det var en jätte rolig första dag på Märket!
