Lauantaina 3.8. saavuimme sateessa ja tuulessa (9 m/s, luode) Fredrikin turvallisella kyydillä poijulle, kumivenevaihto sujui ja kas, Zefyrin kadotessa horisonttiin sade lakkasi ja sää selkiintyi.

Märket lähestyy Kuva Päivi K

Poijuköyden valmistelua Kuva Päivi K

Kumiveneellä rantaan ja edeltäjämme paattiin Kuva Päivi K
Asettautuminen majakalle, vaatteiden kuivaus, turvallisuus- ja opastuskierros sekä edellisen viikon porukan leivonnaiset (kiitokset!) että keittiövastaavamme Päivin maittavat keitot – majakkaviikko hyvällä alulla.

Talkooporukkamme kierroksella Kuva Kari P
…ja kumiveneen nostossa


Sunnuntai-aamuna heräsimme puolipilviseen tyyntyvään ja lämpimään aamuun. Tunnelmiaan kuvaa Virve seuraavasti: “Heräsin tyytyväisenä ensimmäiseen aamuuni Märketillä. Koska olin luvannut olla aamupalaa laittamassa, heräsin ajoissa kellon soittoon. Niin luulin. Puhelimeni tulkitsi minun olevan Ruotsissa ja herätti minut tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut. Kömmin ulos majapaikastani ja sain päälleni pari vesitippaa taivaalta. Tulopäivän kaatosade mielessäni huokailin, joko taas alkaa sataa. Nappasin sadevaatteet mukaan ja kiirehdin toimiini, kunnes tajusin, että Päivin yläkaiteella kuivuvasta uimapuvustahan ne pisarat tulivat. Loppu hyvin kaikki hyvin. Aamiainen valmistui vartissa, ja taivaalla paistoi lämmin aurinko koko päivän.
Lepopäivän ohjelmaksi sovimme Willan tyhjennyksen ja venekoulutuksen, joista kuvakavalkadi seuraavassa:





Ensimmäiset vieraat saapuivat omalla veneellään Öregrundista ja rohkeasti ajoivat suoraan satamaan. Veckans första besökare var från Öregrund Sverige. Tack för besök!


Kaunis auringonlasku ja ilta…


Maanantai 5.8. Kaunis aurinkoinen leppoisa päivä josta me majakanvartijat täysin siemauksin nautimme. Odotettuja Väyläviraston helikopterivieraita ei kuulunut eikä näkynyt.







Tiistai 6.8. Jälleen aurinkoinen ja leppoisa päivä sekä kevyt merenkäynti suosivat majakanvartijoita. Vieraitakin kävi, heistä heti aamulla ensimmäisenä Väyläviraston miehet jotka tekivät kuntotarkastusta ja -kunnostussuunnitelmaa. Hienoa että majakan tulevaisuus ja sen varmistaminen kiinnostavat omistajaansa valtiota.






Päivi hemmotteli meitä koko viikon, tiistai-iltana banaaniletuilla.

Keskiviikko 7.8. Tyyntä, hellettä, hyljepäivä ja vieraat Eckeröstä
Uskomaton pläkä iltapäivään asti, rauhallinen down shifting -aamu!


Aamupalan ja aamu-uinnin jälkeen lähdimme kohti Signilskäriä hyljeluodoille. Kymmenien hylkeiden huuto ja mekastus luodoilla sekä utelias lähestyminen alkupelästyksen jälkeen oli unohtumaton kokemus Leilalle, Päiville ja Karille.






Saimme iltapäivällä Eckeröstä vieraita omalla paatillaan. Mukana oli majakanvartijan poika joka oli 60-luvulla viettänyt Märketillä lapsuuden kesiä. Kuvassa osa porukasta.


Torstai 8.8. Säätiedotus olikin eilen väärässä, onneksi – heräsimme harmaan pilvipeitteen sijaan auringon paisteeseen ja 7-9 m/s kaakkoistuuleen ja samaa jatkuu perjantaihin, toivottavasti.
Tänään järjestimme historiallisten kalliokaiverrusten etsintäkilpailun, kohteena Märketin arkkitehdin Georg Schreckin nimikirjaimet. Voittaja Outi! Onnittelut!! Samalla löysimme kuvan vaakunan.



Iltaa kohti tuuli yltyi kymmeneenkin m/s. Outin tunnelmia tuulen suhinassa ja aaltojen kohinassa kuvaa Outi Topeliuksen runon ‘Hankoniemen silmä’ sanoin:
‘Vihainen myrsky huuhtoo mun juurtan’ ainiaan, mut vahvoja muurejan’ ei voita, kuin vuoren seinä kestän ma tyrskyt, aallot vaan ja vartioitsen poloisia noitia’.

Siivosimme båthusetin.



Illan pimetessä sää vaihtui…

Perjantai 9.8. Kaunis aamu ja vaihtouutinen. Illan kovan tuulen ja sateisen yön jälkeen aamu valkeni aurinkoisen selkeänä ja kauniina. Pohdimme aamiaispöydässä sääennusteiden valossa vaihdon aikataulua ja niin sitten kävi että vaihto aikaistui tapahtumaan jo tänään.
Jokainen aamu paratiisissa alkaa virkistävällä pulahduksella Modersmagenissa tai meressä. Iltaisin nautimme samassa paikassa lähes paljutunnelmasta pehmeillä mättäillä istuskellen.

Aamu-uinnin jälkeen päätimme nauttia aamupäivästä mm. horisonttia tähystämällä.


Leilan mietteitä lähdön lähestyessä: ‘Suuri Seikkailu. Maakravun paratiisi, niin paljon kaikkea uutta. “Silmä lepää, sydän lepää”. Kiitos Märket ja ihanat talkookaverit!’


Kari: Kiitos Märket ja talkooporukka – viikko oli kuin Toblerone! Tack Märket – hej då!

