Perjantai 7.8.2026

Yöllä satoi vettä ja tihkua riitti vielä hiukan aamullekin. Tuuli noin 10m/s ja aallot olivat aivan mahtavat, löivät yli itäkärjen ja Modersmageniin. Meillä oli siivouspäivä, valmistelimme touhukkaasti muutenkin huomista talkoovuorolaisten vaihtoa. Myöhemmin päivällä saimme nauttia vielä auringostakin ja tuulikin tyyntyi iltaa kohden, mahdollistaen meille vielä silokallioilla istuskelun. Kiitos ihanasta ja muistorikkaasta talkooviikosta!

 

Torstai 6.8.2026

Jälleen tuulinen päivä, 10-12m/s ja puuskissa jopa 15m/s, mutta aurinko helli meitä. Saimme viettää taas päivän keskenämme ilman kovasti odotettuja vieraita. Arkiaskareiden lisäksi vaihdoimme joihinkin fendereihin uudet narut, putsasimme lyhtykojun kondenssivesiputket, pesimme ikkunoita ja Jukka imuroi kalliotakin… (rikki menneen lasilautasen sirpaleita). Jo tutuksi tullutta hyljettä emme tänään nähneet itäkalliolla, mutta kyhmyjoutsen oleilee edelleen luodon tuntumassa. Kävellessämme löysimme ajopuun kalliolta ja mittasimme luodon rantaviivan pituudeksi noin 1.5km. Arkitoimien jälkeen lueskelimme kirjoja, lepäilimme lämpöisellä kalliolla ja uimme Modersmagenissa.

 

Keskiviikko 5.8.2026

Tuulinen päivä, sadettakin saatiin ajoittain. Vieraita ei tullut, mutta pari purjeventtä nähtiin kuitenkin. Tänään teimme mm ruokatilauksen, tarkastimme ensiaputarvikkeet sekä pesimme pyyhepyykin. Päivä kului taas nopeasti arkiaskareissa ja luodolla kävellessä.

 

Tiistai 4.8.2026

Tänään tuuli on ollut 1-4m/s, aurinko on paistanut ihanasti ja saimme viimein vieraita, jopa 3 veneellistä! Osa meistä nukkui yön ulkona kalliolla meren kohinaa kuunnellen. Aamulla harjoittelimme kumiveneellä ajamista ja teimme ylläpitotehtäviä. Loppupäivä kuluikin rattoisasti vieraiden kanssa – kuljetimme vieraita poijulta rantaan ja takaisin, opastimme luodon ja majakan historiasta kertoen, kahvittelimme ja myimme majakan kaupan tuotteita. Mukavia kohtaamisia!

 

Maanantai 3.8.2026

Aamusta tuuli taas noin 9 m/s ja aurinko paistoi. Päivän mittaan tuuli tyyntyi ja oli parhaimmillaan illasta 4.5m/s. Vieraiden seurasta emme päässeet vieläkään nauttimaan. Yksi purjevene meni läheltä, muttei poikennut luodolle. Tänään pesimme mm ikkunoita ja grillin, harjoittelimme solmuja sekä leivoimme pullia vierasvaraksi. Utelias hylje kävi tervehtimässä meitä kalliolla istuessamme. Meren pauhu on hypnoottista katseltavaa ja kuunneltavaa.

 

Sunnuntai 2.8.2026

Päivä oli pääosin aurinkoinen, mutta muutama pisara saatiin vettäkin. Tuuli oli 7-10 m/s, puuskissa jopa 13 m/s, joten vieraita emme saaneet tänäänkään. Aamujumpan jälkeen uinti maistui modersmagenissa. Päivän mittaan teimme majakan päivittäisiä huoltotoimia, sekä nautimme ulkoilmasta mm lukemalla, joogaamalla ja kävelemällä paljasjaloin lämpimällä kalliolla. Iltapäivällä näimme iloksemme kaksi hyljettä luodon itäkalliolla, lisäksi bongasimme mm riskilöitä ja tietysti pääskysiä joilla on useita pesiä majakan rakennuksissa. Tiirat pitivät huolen, ettemme päässeet tänäänkään kävelemään aivan luodon itäosaan.

 

Lauantai 1.8.2026

Lähdimme Fredrikin kyydillä klo 8 tuulisessa säässä kohti Märketin majakkaa. 10 m/s lounaistuuli keinutti venettä niin että heikoimpia hirvitti. Pääsimme kuitenkin turvallisesti rantaan ja vaihto sujui ongelmitta edellisten talkoolaisten kanssa. Aurinko paistoi ja tuuli tyyntyi päivän mittaan. Tuulesta johtuen emme saaneet vieraita, joten tutustuimme rauhassa luotoon ja talkookäytänteisiin.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content