Saavuimme toissapäivänä (Perjantaina) Yttergrundille hieman isommalla porukalla kansainvälistä majakkapäivää varten.
Viikonlopun ajan täällä on olleet hääräilemässä Krista, Marja-Leena, Anne, Mirka, Maria, Jonna, Johan, Paula sekä Ari. Myös venekuskimme Harry ja Harryn poika Matias olivat mukana auttelemassa viikonlopun aikana.
Kansainvälisenä majakkapäivänä täällä kävi lähes 200 ihmistä sekä muutama koira.
Mirka, Maria sekä Paula hääräsivät koko päivän keittiössä ja pullaa tuli uunista lähestulkoon liukuhihnameiningillä. Kaupan/Kahvilan puolella hääräilivät yksi sun toinen henkilö. Sää oli hyvä siitä huolimatta että ennuste oli luvannut aiemmin sadetta. Majakkapäivän vierailijat olivat tyytyväisiä sekä pulliin että muuhun "palveluun", ja osa kertoikin haaveillensa täällä käymisestä jo yli 20 vuotta. Harry kuskasi porukkaa jatkuvalla syötöllä edestakaisin lähemmäs 25 kertaa, ja porukkaa oli jonossa laiturilla aamusta iltaan saakka. Koska talkoolaiset olivat jatkuvasti ns. kädet täynnä hommia, niin kuviakaan majakkapäivältä ei valitettavasti ole.
Kaiken kaikkiaan majakkapäivä oli kuitenkin siis erittäin onnistunut, vaikka illan tullen alkoi jo päivä painaa sekä talkoolaisten jaloissa että aivoissa.



Johan kantamassa Saunan uusia lattialankkuja

Kun kaikki vierailijat olivat lähteneet vietimme mukavan illan hienon talkooporukan kanssa ja juhlistimme yhdessä hyvin sujunutta päivää.



Lähikuva herkkupullista



Mirka leipomassa pullia

 

Tämä on upea paikka. Kun astelin ensimmäistä kertaa polkua pitkin laiturilta majakalle päin, tuntui kun olisin
ollut metsäretkellä, kunnes yhtäkkiä edessäni tönöttikin yllättäen suuri kaunis majakka. Myös koko majakan ympärillä oleva pihapiiri on erittäin sympaattinen. Saa taas todeta että on hienoa olla majakkaseuralainen!



Upea tötterö keskellä metsää

Tänään Ari, Johan, Harry sekä Matias kaatoivat myös useita puita. Olemme tänään siis roudailleet paljon puita sekä risuja porukalla sinne sun tänne. Pihapiiri sai taas uuden ilmeen, ja nyt jopa majakkamestarin talolta näkyy saunalle asti. Touhukas päivä ollut siis tänäänkin, vaikka ei kahtasataa vierailijaa ollutkaan.

Iltapäivällä muut porukasta lähtivät jatkamaan matkaansa, mutta Ari ja minä jäimme tänne.



Harryn poika Matias kuskaamassa pois Kristaa, Marja-Leenaa, Mariaa sekä Mirkaa

Huomiseen!

 

Maanantai 23.8.

Kävimme aamupalan ja kahvin jälkeen Arin kanssa katsomassa josko olisimme nähneet mantereita täällä olevassa "lammikossa".
Minä ehdin nähdä yhden manterin joka tosin säikähti varjoani ja meni sukkelaan piiloon. Mutta olen silti iloinen että näin elämäni ensimmäistä kertaa manterin vaikkakin hyvin pienen hetken ajan!
Löysin eilen illalla myös punkin, joka oli haukannut itsensä minun jalkaan kiinni. Kaikenlaisia muitakin otuksia täällä saarella siis on minun ja Arin lisäksi.



Saaren valopäät majakan lisäksi.

Olemme tänään rakentaneet uuden lattian saunaan. Käsisaha sekä porakone ovat siis suhisseet useamman tunnin ajan tänään.
Projekti alkoi siivoamalla pohja tulevan lattian alta, jonka jälkeen Ari otti mitat ja aloimme hommiin.
Uutta lattiaa täytyi tietysti myös testata, joten kävimme saunomassa. Sanoisin että kelpo lattia siitä tuli!
Olemme höpötelleet täällä vähän kaikenlaista, eilen ja tänään illalla katselimme tähtiä ja satelliitteja, ja tänäänkin on juttua riittänyt yhdestä jos toisestakin aiheesta. Mukava päivä siis tämäkin. Harmi että Ari lähtee jatkamaan matkaansa jo huomenna, loistotyyppi kuten monet muutkin majakkaseuralaiset (kirjaimellisesti)!



Majakkamestarin talo Kuun alla



Saunan "lattia" aamulla





Saunan lattia nyt

Nyt näin päiväkirjapäivityksen jälkeen on hyvä painaa pää tyynyyn ja nukahtaa ikkunan ääreen josta näkyy välkkyvä majakka sekä tähtitaivas. Voiko kauniimpaa näkymää olla.

(Vastaus: ei voi, ja jos olet eri mieltä olet väärässä.)



Nukkumapaikkani

Kauniita unia!

 

Tiistai 24.8.

Aamu lähti käyntiin sillä että heräsimme aikaisin ja Harry tuli hakemaan Arin pois täältä. Sanottiin heipat ja lupasin pitää saaren pystyssä. Vietin sitten aikaa yksin saarella, kunnes Anne saapui tänne hieman illemmalla. Yksin ollessani mm. halailin häpeilemättä majakkaa sekä kiersin ympäriinsä kauniita kallioita auringonpaisteessa. Yritin myös bongata lisää mantereita mutta niitä ei tänään näkynyt.

Päivä on ollut siis Aurinkoinen ja jopa melko lämmin ja tyyni, joten lähdimme melko pian Annen saavuttua istuskelemaan kalliolle ja sen jälkeen keräämään "kyykkytyrnejä". Kyykkytyrni-nimitys sen vuoksi, että rannassa olevat tyrnipuskat olivat melkoisia käppänöitä.



Anne tyrnipuskien kimpussa



 

Yllätyksekseni Anne oli tehnyt minulle itse omin kätösin korun hopeasta, joka esittää Kuuta. Tämä oli minulle erittäin ihana sekä erityinen juttu jota en lainkaan osannut odottaa. Jääpähän tästä reissusta muistojen lisäksi myös ihan fyysinen esine, joka varmasti lämmittää varsinkin pimeinä talvi-iltoina kaulassa majakkareissuja mietiskellessä.





Hopeinen Kuu edestä ja takaa. Niin upea!

Ensi yöksi sekä huomiseksi on luvattu kovaa tuulta ja sadetta, ehkä saadaan siis pienimuotoinen syysmyrsky tänne, katsotaan miten käy!



Tyyntä ennen myrskyä?



Bonuksena hauskan näköinen sieni, jonka tänään täällä haahuillessa bongasin.

Nyt tuuli alkaa jo hieman yltyä kuten myös väsymyskin, joten painumme tästä varmaankin piakkoin nukkumaan.

Palataan asiaan!

 

Keskiviikko 25.8.

Viime yönä oli kova tuuli sekä rankkasade. Kaikki sadevesiämpärit olivat aamulla ihan täynnä, ja myös kottikärryt olivat täyttyneet lähes puolilleen vedestä. Ilma oli ihanan raikas kun aamulla astui ulos.



Marskin ryyppy

Tämän päivän motto on ehdottomasti ollut "pois alta risut ja männynkävyt". Olemme Annen kanssa tehneet monta tuntia töitä tänään raivaamalla suuria pöllejä, risuja ja oksia pois pihasta siistimpiin läjiin, sunnuntain puunkaatojen jäljiltä.



Näitä välineitä käytimme käsiemme lisäksi. (Ylempi väline on suorastaan jumalan lahja, jos pöllejä täytyy raahata.)

Nyt piha näyttääkin jo hyvin erilaiselta kuin aamulla! Koko roudailun aikana paistoi aurinko ja oli kuuma. Anne sanoi että näkee varmaan ensi yönä unta puiden raahaamisesta. Hän vetää todennäköisesti
ensi yönä siis hirsiä useammallakin tavalla.
Vitsailtiin myös sillä että tarvitsemme huomenna aamulla todennäköisesti jonkin sortin nosturin paikalle vetämään meidän ylös sängyistä. Toivottavasti se jää vitsiksi.





Joku epämääräinen pölkkypää

Kun saimme puu-urakan tehtyä valmiiksi sekä syötyä, alkoikin sataa vettä, ja sitten hetken kuluttua alkoi taas paistaa aurinko. Sää on vaihdellut koko päivän ajan aurinkoisesta sateiseen, ja välillä molempia samaan aikaan.
Kävimme pienellä kävelyllä kun sade loppui. Kasvit ja puut kimmelsivät upeasti sateen jäljiltä auringonvalossa.



Sääennuste ei aina ollut ihan ajan tasalla

Kävimme vielä iltapesulla ja minä kävin iltapulahduksella meressä, ja sen jälkeen Anne näytti vielä kuvia erilaisista majakoista ja kertoi majakkaretkistään kun utelin mikä on hänen lempimajakka. Upeita juttuja.
Nyt nämä eukot on kuitenkin valmiina kaatumaan sänkyyn kun puupöllit konsanaan, joten eiköhän tämä päivitys ollut tässä. Hyvää yötä!

26.8. Torstai

Tänään on ollut taas vähän kaikenlaista tekemistä. Päivän perusaskareiden lisäksi jatkoimme vielä puutöiden parissa, tänään erityisesti vesuri ja kirves on olleet kovassa käytössä. Mietimme että meidän pitäisi perustaa oma yritys, Risuakat ry. Yksikään puu ei ole turvassa kun me saavumme paikalle.





Myös kompostia on tänään tyhjennetty, ja olemme järjestelleet roskia ja muita tavaroita huomista varten,
koska lähdemme viemään ensimmäistä tavarakuormaa huomenna täältä pois. Tarkoitus olisi saada tämä paikka talvikuntoon tämän viikon aikana.

Saimme aamupäivällä myös yllätysvieraita; metsähallitukselta tuli kolme henkilöä kartoittamaan saaren kurtturuusutilannetta. Tarjosimme heille myös kahvit ja omenapiirakkaa.



Jonas, Tuomas ja Jonas Metsähallitukselta

Teimme lounaaksi muusia nauriista, porkkanasta sekä perunasta, ja paistoimme kylkeen pakastekalaa. Oli erittäin maukasta!





Joimme aamulla myös Annen itse tekemää "jääkahvia"

Olemme myös käyneet rämpimässä metsässä, tutkailemassa sieniä sekä keräämässä lisää kyykkytyrnejä. Pakko sanoa että tämä saari on kyllä melkoinen viidakko.
Metsäretken jälkeen löysin itsestäni kolme punkkia. Näimme myös haukan lähietäisyydeltä, kun se lehahti katajapuskasta pois säikähtäessään meitä.





Nyt on punkit revitty irti ja alkaa taas olla melko lailla veto pois tämän päivän jäljiltä. Illan kruunasi upeanvärinen taivas. Se näytti oikein pomppaavan silmille, kun taivas on ollut käytännössä harmaata höttöä koko päivän ajan.



 

27.8. Perjantai

Tänään aamu lähti käyntiin sähkökatkoksella. Onneksi ehdimme sentään keittää kahvin ennen sitä.

Aamupalan ja kahvin jälkeen alkoi tavaroiden roudaus. Veimme laiturille paljon erilaisia työkaluja, useita säkkejä roskia, vanhoja tiedostoja, kaupan tuotteita ynnä muuta. Tavaraa tuli mukaamme niin paljon että hyvä että mahduimme itse Annen kanssa mukaan veneeseen.





Halkoluodon venesatamaan päästyämme lähdimme ensimmäisenä käymään Siipyyn kyläkaupassa sekä viemässä roskat. Kyläkauppa oli ihana, minulla tuli eräs lapsuuden lähikauppa mieleen jo ihan vaan erilaisista tuoksuista mitä nenääni osui kaupassa kävellessäni, erityisesti possumunkkien tuoksu avasi minussa jotain alitajunnan lokeroita.
Suosittelen lämpimästi käymään mikäli tällä seudulla liikkuu! (Kaupassa on myös pieni sympaattinen kahvila)



Siipyyn kyläkauppa ja kahvila

Kauppareissun jälkeen lähdimme päin Kristiinankaupungin keskustaa. Kävimme matkalla K-raudassa ostamassa hiomakoneen, hiekkapaperia, lamppuja sekä suomen lipun. Nyt on tuvassakin ihan toisenlainen valaistus lamppujen vaihdon jälkeen! (Kiitos Harryn pojalle Matiakselle, joka auttoi lamppujen vaihdossa minua ja Annea pidempänä henkilönä..)



Ostoksia

Kaiken tämän jälkeen kävimme crazy cat-nimisessä ravintolassa pizzalla. Hyvää oli!


Pyörimme vähän aikaa keskustan alueella ja vanhalla puutaloalueella. Erittäin kaunis kaupunki!



Kristiinankaupungin puutaloaluetta





Näkymiä Kissanpiiskaajankujalta

Matkalla Kristiinankaupungista takaisin Siipyyhyn kävimme venekuskimme Harryn työpaikalla. Kävimme myös pyörähtämässä kotiseutumuseo Kiilin pihassa.

Kun olimme päässeet takaisin Halkoluodon venesatamaan, odotellessamme Harryä katselimme kaunista säätä ja Aurinkoa kimmeltämässä aalloilla.


Kun Harry saapui, hän ehdotti että menisimmekö veneajelun hieman pidemmän kaavan kautta koska on niin hyvä sää. Tämä sopi mainiosti minulle sekä Annelle.
Näimme Yttergrundiä ihan uudesta näkökulmasta, kun Harry ajoi meidät Yttergrundin länsipuolelle ja saimme ihastella kallioita sekä majakkaa. Näimme myös matkalla hienon merimetsoparven.
Huomasimme myös että heti kun lähti edes hieman avomerelle päin, niin aallot keinuttivat venettä ihan eri
tavalla. Kiitos tästä venereissusta siis Harrylle!





Päivä on ollut siis melkoista suhaamista edestakaisin. Väsyttävä mutta silti mukava päivä. Nyt nämä eukot painuu siis pehkuihin.

 

28.8. Lauantai

Aamulla herättyämme lähdimme Annen kanssa laittamaan Suomen lipun tankoon Suomen luonnon päivän kunniaksi.



Tänään olemme myös hioneet saunan lattian sekä öljynneet sen. Tämä oli useamman tunnin projekti ja aika mörököllin näköisiä olimme puupölyn peitossa tämän jälkeen. Rantaan ilmestyi myös telttasauna, koska varsinainen saunarakennus ei ollut käyttökunnossa kuivuvan öljyn vuoksi.



Hiomakone on ollut kovassa käytössä



Minun ja Annen housut hiomisen jäljiltä



Kristiinankaupungin purjehdusseuran jäsenen telttasauna

Huomasimme myös että kaivo oli täyttynyt niin paljon, että heitimme uppopumpun sinne jotta saisimme sen mahdollisimman tyhjäksi huomiseen mennessä.



Lähes täysi kaivo

Harry ja Matias tuli illalla syömään kanssamme, ja meillä oli mukava ruokailuhetki. Teimme lanttu-nauris-peruna-
porkkana-muusia sekä Anne teki lihamureketta juustolla höystettynä, joka oli erittäin hyvää.

Kävimme illan päätteeksi vielä vetämässä Suomen lipun alas tangosta, ja tuli rupateltua hetken aikaa Kristiinankaupungin purjehdusseuralaisten kanssa, jotka tulivat tänne viettämään venetsialaisia.

Huomenna onkin sitten vielä paljon hommia loppusiivousten ja roudailujen ynnä muun suhteen. En tiedä jääkö tämä viimeiseksi päivitykseksi, riippuu siitä kuinka paljon meillä on tekemistä huomenna, mutta mikäli tämä on viimeinen päivitys haluan syvästi kiittää kaikkia tapaamiani majakkaseuralaisia tämän viikon aikana. Kristalle ja Marja-Leenalle löytyy myös erityinen paikka sydämestäni sen jälkeen kun vietimme yhdessä yön "kasarmilla".

Arista haluan myös sanoa sen verran, että tekisin hänen kanssaan uudelleen saunan lattian koska tahansa. Toivon että pääsen viettämään Arin kanssa aikaa jatkossakin. Ari on upea ihminen.

Erityiskiitos kuuluu vielä Annelle jonka kanssa olen viettänyt täällä viimeisimmät päivät. On ollut hienoa tutustua
häneen sekä olla täällä yhdessä, ja nytkin olemme täällä hieman puupölyt päänahassa ja Anne sanoi että haisemme varmaan kuin rankkitynnyrit kun lähdemme huomenna takaisin ihmisten ilmoille. Täytyy myöntää että olemme melkoisen käteviä vaikkakin hieman haisevia eukkoja. Perustaisin Annen kanssa myös Risuakat ry:n milloin tahansa.

Annen tekemästä korusta on tullut tämän viikon aikana minulle tärkeimpiäni esineitä, sillä se muistuttaa minua tästä viikosta sekä paikasta. Vaikka tämä viikko on ollut myös väsyttävä, niin olen saanut elämääni uusia upeita ihmisiä sekä kohtaamisia.

Haluan lopuksi kiittää myös Harryä sekä hänen poikaansa Matiasta. Harvemmin olen tavannut niin sympaattisia ihmisiä kuin Harry. Majakkaseuralla on käynyt hyvä tuuri, kun on löytänyt Harryn kaltaisen ihmisen.

Kaikkien majakoiden valot loistakoot teille mahtaville ihmisille.

Toivon kovasti että pääsen tänne uudelleen, viimeistään ensi vuonna. Palataan siis asiaan ehkä silloin!

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content