Lauantai 15.8.2020
Päivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, kun viikon 34 talkooporukka valmistautui lähtöön Eckeröstä kohti Märketiä. Matkaan majakalle päästiin sovitun aikataulun mukaisesti ja meidän talkoolaisten, kahden Märketin jo aikaisemmin kokeneen ja neljän ensikertalaisen lisäksi mukaan lähti vierailulle pariskunta Maariahaminasta. Venematka sujui hyvin lähes tyynessä säässä ja Märket näkyi jo kaukaa meitä odottaen.
Elina on käynyt majakalla kolme kertaa aikaisemmin ja Henri reilusti yli kolmekymmentä kertaa, joten he löysivät kiikareilla helposti Märketin heti sen ilmestyttyä horisonttiin.

Rantautumisen jälkeen edellisen talkooporukan opas Päivi otti päivän ensimmäiset vierailijat huomaansa ja me muut aloitimme lastin purkamisen...veneen uumenista löytyi ruokatarvikkeiden ja retkireppujen lisäksi myös ainakin sementtilaastia sekä autonrenkaita fendereiksi.
Christina ja Björn-Olof Ehrnström ostivat majakalta kauniit t-paidat muistoksi käynnistään majakalla.

Samaan aikaan meidän talkoolaisten kanssa Märketille rantautui myös kolmentoista melojan ryhmä. Kyseessä oli Sipoon kanoottoklubin ja Porvoon Wikingien joka kesäiselle pidemmällä melontaretkelle osallistujat. Melojat olivat lähteneet matkaan viikko aikaisemmin Kustavista ja yhtenä pääkohteena heillä tänä kesänä oli Märket.
Märketin hyvin tunteva Henri opasti melojia ympäri saarta kertoen niin majakan historiasta kuin nykypäivästäkin. Tällä opaskierroksella myös me neljä ensikertalaista saimme ensimmäisen oikean kosketuksen tähän upeaan majakkaan. Kahvittelun jälkeen melojat suuntasivat kohti Eckerötä, mikä olikin heidän viimeinen etappinsa ennen kotimatkaa.

Helteinen ja tyyni sää houkutteli vierailijoita Märketille ja saimmekin iltapäivällä majakalle vielä kaksi venekuntaa sekä vesiskootterilla liikkuneen pariskunnan. Vierailijaryhmät halusivat osallistua opastetulle majakkakierrokselle ja ensikertalainen Taisto pääsikin heti tositoimiin oppaan tehtävässä. Opastus sujui hyvin ja vieraat vaikuttivat tyytyväisiltä majakkasaarella käyntiin. Veronica, Kenth ja Hanna olivat käyneet majakalla aikaisemminkin, Andreille tämä vierailu oli ensimmäinen
Ola, Fina, Ted, Loui, Levi, Rikard ja Sofie olivat kaikki ensimmmäistä kertaa Märketillä.

Ensimmäinen, helteinen talkoopäivämme meni nopeasti vieraiden kanssa sekä tavaroita purkien ja saareen tutustuen. Lempeät löylyt saunassa ja pulahdus mereen sekä upea auringonlasku kruunasivat päivän.


Sunnuntai 16.8.2020,

Tänään, aina elokuun kolmantena sunnuntaina, vietetään Kansainvälistä majakkapäivää!

Aamuaurinko paistoi suoraan kalliolla nukkuneiden talkoolaisten silmiin ja siitä oli hyvä aloittaa uusi päivä. Meidän ensikertalaisten oli pakko päästä heti ensimmäisenä yönä ulos nukkumaan, jotta varmasti ehtisimme kokemaan tuon kirkkaan tähtitaivaan ja mahdollisesti näkemään tähdenlentoja. Tähtitaivas oli upea ja muutama tähdenlentokin piirtyi taivaalle. Lähes tyynen meren yli kuului läheiseltä luodolta hylkeiden laulua pitkin yötä. Ehkä tämän kaiken ihanuuden lisäksi saimme myös muutaman tunnin unta.

Päivällä pohjoistuuli teki vaahtopäitä mereen. Aaltojen lyöminen majakkasaaren kallioille on kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa.

Tänään jatkoimme majakkaan tutustumista vuorovastaava Henrin opastuksella. Saimme kuulla tarinoita majakasta ja sen toiminnasta. Sähköä majakalle tuotetaan aurinkopaneleilla ja varavoimana toimii dieselmoottori. Konehuoneeseen on jätetty esille myös vanhat suuret Wikströmin dieselmoottorit ja ABB:n sähkögeneraattorit, jotka olivat toiminnassa aikaa ennen tuuli- ja aurinkovoimaa.

Yksi perustehtävä majakalla on huolehtia kumiveneen toimintakunnosta, jotta sillä voi nopeastikin lähteä liikkeelle. Henri ja Taisto lähtivät tutkailemaan veneen tilannetta ja kuin tilauksesta poijulle ilmaantuikin vierailijoiden vene. Majakalle on mahdollisuus rantautua muutamaankin kohtaan, mutta ainoastaan silloin, jos tuulet ovat suotuisia. Tänään rantautuminen ei ollut mahdollista, mutta onneksi kumivene oli jo osittain otettu esille ja vierailijat saatiin nopeasti haettua poijulta majakalle.
Eva, Stina, Jörgen ja Erling olivat lähteneet Grisslemanista kaksi tuntia aikaisemmin. Hylkysukellusta harrastava Jörgen kertoi käyneensä saarella ensimmäisen kerran silloin, kun se oli autiona eikä majakkaseura ollut vielä aloittanut sen kunnostamista. Tässä kuvassa venekunnan nuoret tulossa saarelle ensimmäistä kertaa.

Vierailijoiden lähdettyä loppupäivä majakalla kului arkisia askareita tehden; ruuanlaittoa, tiskaamista, polttopuiden pilkkomista, saunan lämmitystä ja pulahdus mereen. Ja tietenkin auringonlasku täytyy katsella majakkatornista.


Maanantai 17.8.2020

Aamu majakalla valkeni aurinkoisena, lämpötila jo aamusta 18 astetta ja tuulta 3-5 m/s koillisesta. Alunperin tälle päivälle suunniteltu vierailijoiden tulo siirtyi seuraavalle päivälle eilisen tuuliennustuksen johdosta. Tämä muutti myös meidän päiväohjelmaa ja tänään meillä oli leivontapäivä. Keittövastaava Elina ja Sari ottivat keittiön haltuunsa, lopputuloksena iltapäiväkahvilla saimme syödä tuoreita kaurasämpylöitä ja ihanaa omenapiirakkaa

Majakalla on tilava ja hyvin varusteltu keittiö, jossa pienen, oman haasteensa leipomiseen tuo suuri kaasulla toimiva uuni. Mutta kun uunin toiminnan oppii tuntemaan ja kääntelee paistoksia riittävästi paistoaikana, lopputulos on onnistunut ja herkullinen. Keittiön ikkuna osoittaa pohjoiseen. Majakan rakennusvaiheessa siihen laitettin tavallinen ikkunalasi, mutta jo ensimmäisen vuoden aikana havaittiin, että myrskyn noustessa pohjoisesta vesi rikkoo lasin ja tulvii sisälle asti. Näin ollen lasit vaihdettiin myrskynkin kestäviin laivaikkunoihin.

Märketin kallioiden kivilaji on oliviinidiabaasia, sitä tavataan vain täällä Märketillä ja pienellä aluella Pohjanmaalla. Maan kohoaminen on synnyttänyt kallioon syviä pitkittäisiä koloja luoden erilaisia kuvioita ympäri saarta. Kallioiden päällä kasvaa keltajäkälää, mikä etenkin tietyssä valossa hohtaa kauniin värisenä ja luo osaltaan Märketille ominaista värimaailmaa. Punavalkoinen majakka, musta-harmaa kallio, sininen meri ja keltainen jäkälä.

Tiistai 18.8.2020

Aamulla sää puolipilvinen, lämpöä 17 astetta ja tuulta idästä noin 5-8 m/ S. Ilma lämpeni nopeasti ja tuuli kääntyi kaakkoon.
Aamun rutiiniksi meille hyvän kaurapuuroaamiaisen lisäksi on tullut aamu-uinnilla käynti. Jos tuuli tekee mahdottomaksi uinnin suoraan mereen kallioilta, niin kallioiden lomasta löytyy laguuni Modersmagen, jossa vesi on aina tyyntä ja lämmintä.

Tämän päivän vieraat saapuivat majakalle noin klo 11 Fredrikin kyydissä, Tuulen suunnasta johtuen vene ei rantautunut, vaan vieraat haettiin kumiveneellä saarelle.. Ensimmäimmäisten joukossa rantautuivat villakoirat Helmi ja Hilla. Ne pääsivät heti itsekin villakoiria omistavan Elinan syliin. Seuraavaksi maihin nousivat Timo ja Sari.
Taisto toimi ruotsinkieliselle pariskunnalle Bengtille ja Elisabethille oppaana ja Sari pääsi ensimmäisen kerran oppaan hommiin muun ryhmän kanssa. Tässä Eetu ja Juho ovat onnistuneen majakkakierroksen jälkeen lähdössä jo kotiin päin. He löysivät saarelta etsimänsä Suomen läntisimmän pisteen.

Samaan aikaan, kun edellisiä vieraita vietiin kumiveneellä takaisin poijulle, näimme kolmen melojan saapuvan rantaan. He olivat lähteneet tänään matkaan Ruotsin puolelta Fogdöstä. Melojat kysyivät lupaa leiriytyä ja pystyttivät telttansa majakan taakse. Heillä oli suunnitelmissa lähteä seuraavana aamulla noin klo 4 melomaan takaisin Ruotsiin päin.
Märketin majakalla sisällä voivat yöpyä vain majakkaseuran jäsenet talkoovuorollaan sekä radioamatöörit. Vierailijoilla on lupa yöpyä saaren kalliolla.

Yksi talkooviikon vakitehtävä on kumiveneen käytön opettelu. Tällä viikolla talkooporukassa kahdella tämä taito oli jo hyvin hallussa, joten meitä perämoottorin käytön treenaajia oli neljä. Ei se vaikealta tuntunut. Samalla tuli tutuksi myös muutama solmu.

Illalla kuuden aikoihin kuului horisontista jyrähdyksiä ja taivaanrannassa näkyi kauniita sinervän harmaita pilviä. Jossakin siellä kaukana oli ukonilma. Muutama tummempi pilvi saavutti myös Märketin, mutta nopeasti joidenkin sadepisaroiden jälkeen aurinko tuli taas näkyviin ja saimme päättää tämänkin päivän upeaan auringonlaskuun.


Keskiviikko 19.8.2020



Tänään oli aamupalan jälkeen ohjelmassa ruokatavaroiden inventaariota ja hyllyjen siivousta Elinan johdolla. Muita arkiaskareita tänään oli mm. vesien kanto ja lämmitys sekä sytykepuiden teko. Ja tietenkin tiskaus.Märketillä näköala tiskauspaikalta on varmaankin yksi kauneimmista. Ja tiskikoneen vuosikerta vaihtelee monta kertaa viikon aikana. Täällä saarella käyttövesi nostetaan merestä ja juomavesi tuodaan mantereelta. Likavesi puhdistetaan harmaavesisuodattimella.

Lounasaikaan taivaanrannassa näkyi vene ja se tulikin pian Märketin kalliolle. Vieraita tulossa! Marika, Erik ja Per sekä kaksi koiraa saapuivat Singöstä. Opastetun kävelykierroksen jälkeen he vielä poikkesivat Märketin kauppaan ostamaan itselleen t-paidan muistoksi vierailustaan. Tällä viikolla kauppavastaavana majakalla on toiminut Kati. Tässä kuvassa talkoolaiset ostamassa paitoja ja postikortteja itselleen. Jos kortin jättää postitettavaksi saarelle, siihen saa Märketin oma postileima.

Tänään oli tähän mennessä viikon tuulisin päivä Tuulen suunta oli heti aamusta etelästä ja taivas oli pilvetön. Ilma lämpeni nopeasti ja päivän aikana tuuli voimistui. Illansuussa tuuli noin 11 m/ s. ja ulkolämpötila 20 astetta celsiusta. Merivesi tuossa laguunissa ehkä saman verran. Merituuli tuivertaa.
"Tuulee...maailmalla tuulee...sieluun asti tuulee..."



Torstai 20.8.20

Hyvää huomenta


Tänään aamulla nettiyhteys majakalla takkuili ja kun sitä yritettiin korjata, niin lämpötila- ja tuulimittari alkoi toimimaan. Hieno homma! On mielenkiintoista seurata ihan reaaliajassa etenkin tuulen voimakkuutta. Aamulla se oli 4,2 m/ s eteläkaakosta, nyt illansuussa kuudelta tuulen voimakkuus on 5,4 m/ s, suunta sama.

Tänään keittiövastaava Elina laittoi seuraava viikon ruokatilausta eteenpäin ja iltapäivällä herkuteltiin letuilla ja kermavaahdolla. Henri poltti roskia ja tyhjensi kompostia sekä koko porukalla vaihdettiin sammutusvedet vesiruiskuihin tutustuen samalla niiden toimintaan. Arkisia tehtäviä majakalla.

Päivällä saimme vieraaksemme 10 oppilasta ja kaksi opettajaa Turun suomalaisen yhteiskoulun lukion merilukiosta. He olivat liikeellä kuunari Lokilla. Oppilailla on menossa viikon mittainen kurssi, jonka aikana he opiskelevat niin purjehdusta, meribiologiaa kuin merihistoriaakin. Ryhmä kiersi oppaiden johdolla majakkasaarta ja heille oli jaettu erilaisia tehtäviä saareen liittyen, mm. kasviston kuvaamista sekä majakan historiaan tutustumista. Nuorten matkasta ja merilukion toiminnasta blogissa blog.edu.turku.fi .

Tänään on tullut monen monta kertaa katsottua tuulimittariin, nyt se näyttää 5,6 m/s SSE. Ilta on aurinkoinen ja tuuli lempeä.

Perjantai 21.8.2020

Aamu valkeni puolipilvisenä ja lämpimänä, 18 astetta celsiusta ja etelästä tuulta 5 m/s. Muutamat meistä kävivät vielä tänään aamu-uinnilla, huomenna aamulla aikamme varmaan meneekin viimeisiin pakkailuihin ja venekyydin odotukseen. Jos tuulet vain ovat suotuisat, talkoovuoron vaihto on aamulla varhain.

Tänään aamiaisen jälkeen lähdimme kävelylenkille saaren ympäri vielä ihailemaan maisemia ja tuntemaan merituulta. Varmasti mieliimme tallentuu myös aaltojen kohina sekä jalkapohjiimme painautuu muistoksi sileä kallion pinta. Märket on kooltaan noin 350 m x 100 m. Yhdellä aamulenkillä Taisto mittasi saaren ympärysmitaksi noin 1,4 kilometriä.

Meidän muiden lähtiessä kävelylle, Henri jäi vielä aamupalapöytään. Hän on radioamatööri ja on iltaisin sekä yöaikaan pitänyt yhteyksiä eri puolille maailmaa. Tämän viikon aikana yhteyksiä on ollut reilusti päälle 2000 kappaletta.

Tällä viikolla lintuja Märketillä ovat bongailleet lähinnä Taisto ja Sari. Ainakin 14 eri lintulajia on tunnistettu, niistä mainittakoot merikotka, järripeippo sekä lapinsirri.

Viikko on ollut onnistunut ja meidän talkooporukka mukava.

Huomaan miettineeni monesti, että mitä kaikkea teen täällä sitten, kun ensi kesä tulen uudelleen......Niin, tämä oli minun ensimmäinen reissuni majakalla, mutta todennäköisesti ei viimeinen.
Marjo

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content