Lauantai 5.9.2020

Märketille menon aikataulu meni aamulla uusiksi, kun tuuli oli liian kova turvalliseen veneilyyn. Mutta ei hätää, joukkomme käytti aamupäivän tutustumalla Maarianhaminan toriin ja nauttimalla sen antimista lähipuistossa retkimeiningillä. Geta-vuoren näköalojen ihailuun jäi myös aikaa mutta ei enää tuntikausien seikkailuihin sen luolissa ja rotkoissa.

Iltapäiväivällä tuuli oli asettunut turvallisiin lukemiin ja pääsimme Märketille auringonpaisteessa ja aaltojen mukavasti keinuttaen Fredrikin venettä.



Joukkueiden vaihto sujui sukkelaan pohjoissatamassa.



Lauantai meni asettuessa majakaksi. Illalla nautimme Pentin lämmittämän saunan toisille leppeistä, toisille kipakoista löylyistä ja Juhani-kokin erinomaisen maukkaasta hirvikeitosta. Ilta pimeni, tuuli yltyi 12 m/s lukemiin, kuu nousi punaisena merestä. Tuulen ujellukseen ja meren kohinaan nukahdimme.

Sunnuntai 6.9.2020  

Sunnuntai oli vain osaksi lepopäivä. Kokkimme Juhani ajatteli, että puhtaus on puoli ruokaa ja tarttui rivakasti  harjan varteen. Tovi jos toinenkin meni ja niin keittiön ja salongin lattiat oli puunattu kiiltävän puhtaiksi, eikä suotta.





Pentin kanssa tartuimme tiskiharjan varteen ja pyhäpäivän kunniaksi vanhan virren sanoja  "mä koiran raato raihnainen ja kaiken pahan pahka..."  muistellen teimme puhdasta jälkeä tiskeistä. Välillä laulu vaihtui Hiski Salomaan "Vapauden kaihoon". Pentti vielä keräsi läjäpäin roskia ja suorastaan räjäytti ne tuhkaksi.



Kun Juhanin taas niin erinomainen keitto, tällä kertaa savulohikeitto, oli nautittu, voitiin siirtyä pyhäpäivän viettoon. Pentti viritti virvelin kaloja  ja Juhani kameransa kotkapariskuntaa varten.



Maanantai 7.9.2020 

Aurinko nousi aamulla idästä niinkuin pitikin.



Edellisen viikon joukkue oli saanut varaston rappaustyöt valmiiksi. Meidän tehtävä oli viimeistellä ympäristön siisteys rappauksen jäljeltä. Rivakan työn jälkeen oli pienen hengähdystauon aika:



Märketillä on tiukkanorminen jätehuolto. Vain kompostitavara roudataan aika-ajoin mantereelle. Ennen sitä tarvitaan huoltotoimia, jotta tavara siirtyy Pikku-Märketiin jotkokuljetusta varten. Pentti ja Juhani tekivät miehen työn typötyhjentäessään huolella sekä Biolan huussin ja kompostin. Nyt säkit odottavat Pikku-Märketissä jatkotoimia.



Tuuli oli tänään heikko ja oli erinomainen päivä kumiveneilyyn. Pentti ja Juhani laskivat verkot itärannalle. Ahti soi antejaan mutta kitsaasti.







Tiistai 8.9.2020 

Yöllä saderintama ylitti Märketin ja vielä aamulla näkymät olivat harmaat, tuulta n. 15 m/s, puuskissa enemmän ja satoi. Päätimme pitää lepopäivän ja odotella iltapäiväksi luvattua selkeämpää säätä.



Iltapäiväksi tulikin kaunis sää, tuulikin tyyntyi kohtuulukemiin. Paneuduimme Märketin luontoon, erityisesti lintuihin ja niiden tunnistamiseen. Lajisto olikin näin pienelle luodolle runsas.

Haarapääskypariskunnalla on pesä varaston kattoparrun päällä. Siellä odottaa kolme nälkäistä poikasta jatkuvaa lounasta.





Kallioilla pyrähteli useampikin laji, mm. pajulintu, luotokirvinen ja pajusirkku:







Mustavalko-ruskea-väreissä kalliolla viipottivat kuovisirri ja lapinsirri:







Tyllejä oli paljon. Tyllit ja sirrit viihtyivät hyvin myös yhdessä.





Kalalokit ja isokoskelot ovat Märketin peruslajistoa. Haahkoja ei enää tähän aikaan näy.





Merimetsot ovat vallanneet luodon, jolla hylkeet viime kesänä paistattelivat päivää:



Kotkapariskunta on istunut kauempana luodolla useana päivänä. Toinen kävi tervehtimässä meitä pääluodolla, mutta tämän lähemmäksi emme päässeet tekemään tuttavuutta.



Märketin länsipuolella menee vilkas laivaväylä. Sieltä pongasimme  tällaisen siivekkään:



Juhani-kokilla ei kuitenkaan ollut vapaapäivää keittiöhommista. Erikoismaininnan ansaitsee hirvestä tehty Burgundinkattila Märketin tapaan ja yllätysiltapala. Illalla lämpeni sauna.

Keskiviikko 9.9.2020 

Keskiviikkona oli vaihtelevaa säätä, iltapäivästä iltaan satoi vettä.



Ruokasalin pönttöuunissa poltettiin muutamia pesällistä puita. Saatiin mukava kuiva lämpö alakertaan.



Pentti teki sillä aikaa käytännön kannalta pieniä mutta oleellisia korjauksia: ovenkahvasta saa nyt tukevan otteen.





Aurinko on viime aikoina pysytellyt pilven takana sen verran paljon, että aurinkopaneelien tuotanto ei enää riittänyt ja varageneraattori hyrähti käyntiin. Öljyt tarkastettiin.  Juhani Pentin avustamana hoiti ruokapuolen asioita seuraavan viikon ruokavastaavan kanssa nälän pitämiseksi loitolla ensi viikollakin.

Kun on pukeutunut asianmukaisesti saa sää olla mitä tahansa ulkohommissakin.

Aikaa jäi vielä ympäristön takkailuun. Tuuli oli tuonut Märketille muutaman uuden lintulajin mm. puukiipijän ja urpiaisia.  Sukellusveneistä ei tänään ollut havaintoja.





Torstai 10.9.2020

Torstaina saimme nauttia niin upeasta luonnon näytelmästä, että maltoimme käyttää työaikaa vain majakan lattioiden pesemiseen.

Jo aamusta tuuli luoteesta 16...21 m/s.  Meri keräsi voimia niin, että jo aamupäivästä aallot löivät luodon yli ja suuri osa laakeista kallioista muuttui kohisevaksi nivaksi ja paikoitellen pieniksi koskiksi. Kuvat puhukoon puolestaan.



 







Upean päivän kruunasi sauna ja  hieno auringonlasku. Tuulikin tyyntyi lukemiin 9...11 m/s.



Perjantai 11.9.2020

Luonnonvoimat puuttuivat viikon 37 talkoolaisten aikatauluihin. Jouduimme lähtemään vuorokautta aikaisemmin tulevien päivien tuuliolosuhteiden vuoksi ja toisaalta viikon 38 talkoolaiset päässevät nauttimaan Märketin ainutlaatuisesti ilmapiiristä ja luonnosta vuorokautta pidempään.

Roskapöntössä paloi iloisesti tuli viikon viimeistä kertaa ja puhtaat astiat nostettiin taas kerran Märketin hichtech nosturilla keittiöön.

 Lähtörutiineiden aikaan saimme viikon ensimmäiset vieraat.  Pohjoispuolelle ankkuroitui sympaattisen näköinen pieni laiva ja vieraat, Nessie r.y sukeltajat, uivat luodolle. Pentti pääsi vihdoinkin kertomaan Märketin kiehtovaa tarinaa.





Pian kurvasi Fredrik etelärannan poijuun ja kumivenekyydillä Märketin talkoojoukkue vaihtui uuteen innokkaaseen porukkaan.



Kiitos hauskasta ja hyvähenkisestä viikosta talkookollegoille Juhanille ja Pentille 😊 ja mukavaa viikkoa seuraaville tulijoille.

Viikon 37 joukkueemme:

Juhani



 

Pentti (kumpiko?)





 

ja  Hille



Vain vana jäi kun laivamme lähti....



 

 

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content