Lauantai 27.4.

Saapuminen Märketille tapahtui hyvän sään aikaan. Erkki kiinnitti keulaköyden.

Kamat siirrettiin kalliolle ja  veneenkuljettajille sanottiin heipat.

Jäteveden poistoputken asennuksen hoitivat Kimmo, Pasi, Erkki ja Markku..

Pasi asensi majakan edustan kalliolle turvaköydet. - Lilla Märket oli menettänyt ovensa talven myrskyissä.

Vuorossa oli myös kumiveneen valmistelu vesille ja perämoottorin asennus, Erkki, Pasi Ja Markku

Solja lämmitti uunit, prinsessakammarin uuni oli ainut joka maanittelematta paloi. Muut huoneet lämmitettiin tyyliin savusauna.

Luontoihmeitäkin seurattiin: hylje lekotteli Märketin kalliolla. Soljalle huikea kokemus. Hylkeen kuvasi (c) Erkki Siirilä.

Lipputankokin asennettiin ja lippu nostettiin salkoon kesäksi 2019.



Sunnuntai 28.4.

Erkki ja Kimmo valmistelivat vierasveneiden kiinnityspoijua mereen.



Kumivenettä ei voinut laskea veteen koska satama-altaassa oli isoja kiviä ja vesi oli matalalla.



Solja opiskeli majakkahistoriaa, inventoi kaupan ja järjesteli paikat myyntikuntoon.



Muurista oli irronnut kiviä talven aikana.



Kaksi yksinäistäkin löysi toisensa. Toinen kumia, toinen betonia.



Markku piti tänäänkin koko poppoosta huolta kokkaamalla hyvät ateriat.

 

Maanantai 29.4.

Saattoväki on tässä kuvassa kantamassa poijua viimeiselle matkalleen. Markku, Pasi, Kimmo.



Sukeltajamme Erkki valmiina lähtöön. Taustalla näkyvässä kumiveneessä odottelevat Kimmo sekä sukeltajan turvaköyden hoitaja Markku.



Märketon poijut ovat lopulta paikoillaan. Ulompi paikassa 60 deg. 17.928N, 19 deg. 07.965E      Sisempi 60 deg. 17.941N, 19 deg 07,941E.


Majesteettinen peto tarkkaili merellisen ruokapöytänsä kattausta. Siis merikotka kävi kylässä.



Pääskynen kävi tutkimassa mahdollista pesäpaikkaa.



Matalan veden takia väliaikainen rantautumispaikka oli kiviriutan suojassa.



Märketskallenilta löytyi harmaahylkeitä.



Päivän päätteeksi Markku innosti Kimmon kaverikseen siirtämään viisi talvimyrskyjen tuomaa kiveä satamasta. Satama ei ole vieläkään täysin liikennöintikelpoinen, vaikka edistystä tänään tapahtuikin.



 

Tiistai 30.4.

Tiistai oli vaihteeksi pilvinen ja iltapäivään asti sateinen päivä. Pari salamaakin välähti horisontissa, ja ukkosen jyrinää kuului. Toimeen kuitenkin tartuttiin ja aluksi sähkönosturi asennettiin takaisin paikoilleen. Kuvassa se on jo paikalleen laitettuna.



Tänään oli myös aika täyttää majakan ulko-oven edustalla oleva sammutusvesitynnyri merivedellä.



Keittiössä tehtiin inventaario ja tavarat aseteltiin hyllyille hyvään järjestykseen. Kuvassa Markku.



Kumiveneen traditionaaliselle satamapaikalle asennettiin loppuiltapäivästä taavetti, jolla vene saadaan nostettua käytön jälkeen pois vedestä . Varusteet piti ensin kantaa varastosta ulos kalliolle, jossa ne sitten laitettiin paikoilleen.





Päivän töiden jälkeen vuorossa oli Markun valmistama Janssonin kiusaus, josta itse Janssonkin olisi ollut ylpeä.

Illan jo hämärtyessä vapaaehtoiset majakanvartijat aloittivat ansaitusti työläisten juhlan eli vapun vieton olihan vappuaatto.

Mutta eipä siirrytä vielä ilmapalloihin kuitenkaan... Siis alla muutama kuva kaupasta, ettei tämä keväinen järjestelyteema unohdu.

Märket-paidat ovat nyt kokojärjestyksessä laatikoissa, kun taas verhojen takaa löytyvät talkoolaisten ja radioamatöörien paidat. Sovituspaidat roikkuvat henkareissa.



Kassit hintoineen löytyvät museon ovesta.



Ovensuussa pöydällä näkyvät kirjat, kalenterit, videot ja kaupanpäälliskortit. Pöydän takana on myös kasseja.



Kaupan ovessa ovat hinnastot - kolmella kielellä.



Pikkupöydällä ovensuussa on kaksi laatikkoa: uudet kortit ja postilaatikko. Kaapissa sijaitsevat kauppakansio ja opastekstit.



 

Keskiviikko 1.5.

Vapunpäivän aamuna ilma oli Märketillä aurinkoisen kaunis vaikkakin hieman kolea. Puoli kahdeksalta aamulla tuuli puhalsi lounaasta 3,5 m/s. Aamupävän aikana keli muuttui kuitenkin harmaan tihkusateiseksi.

Kimmoa ja Markku kalsea keli ei estänyt ryhtymästä tekemään uutta hattua saunan savupiipulle. Edellinen suojus oli hävinnyt katolta talven myrskyissä. Alla kuvassa hatuton piippu - sekä hatullinen Markku työn touhussa uutta suojusta tekemässä. - Kimmo ja Markku ovat muuten tosi käteviä kavereita käsistään ja ideointitaidoiltaan. Loistava parivaljakko kevään ensimmäiselle vuorolle, jolla pikkukorjausten tarvetta tulee vastaan joka puolella. Lisäksi kaverukset ahkeroivat vieläpä nyt vappunakin.







Harmaasta kelistä huolimatta Understenin majakka Ruotsin puolelta näkyi ainakin päivällä kahdentoista maissa hyvin, samoin sen ohittavat kauppa-alukset. Nekin liikennöivät, vaikka vappu olikin.



Läheisellä hyljekareilla kuitenkin lepäiltiin vappua kunnioittaen. Taustalla kulkevat laivatkaan eivät vaikuttaneet hylkeitä häiritsevän. Isomman luodon takana näkyvillä, hieman vedenpinnan yläpuolelle kohoavilla kivillä makaili parikymmentä harmaahyljettä. Pikkukuvassa näitä merinisäkkäitä on tosin vaikeaa erottaa - kuvan oikeassa laidassa karin keskellä päätään nostava hylje ehkä kuitenkin erottuu.



Kimmo otti vapusta kaiken irti. Tällä kertaa ambitioita herätti kompostin käynnistäminen.



Taistelu satamakivien kanssa jatkui tänäänkin...



Yleisesti ottaen Märketin vappu oli rauhallinen. Turistiveneitäkään ei tullut vierailulle, olihan kesään vielä aikaa.

 

Torstai 2.5.

Torstaiaamuna oli aamiaisella vaikeaa uskoa, että toukokuu oli alkanut, sillä majakan ikkunoista näkyi lumihiutaleita.



Kun Markku uskaltautui ovesta ulos, hän todisti, että päivän hiutaleet olivat märkiä. Räntä kastelikin aamupäivällä majakanvartijat ulkotiloissa nopeasti.



Meri oli tänään lyijynharmaa. Sakeaksi muuttuneen lumisateen myötä näkyvyyskin merellä heikkeni muutamaan sataan metriin. Oli oikea vanhan ajan karilleajokeli. Laivojen modernin navigointitekniikan myötä emme kuitenkaan odottaneet yllätysvieraita, vaikka saunaa ryhdyttiinkin lämmittämään.



Torstai oli muistutus siitä, millaisia Märketin oikeiden majakanvartijoiden päivät entisaikoina olivat: eristynyttä elämää säiden armoilla.

Ja arkirealismia oli tänään tämäkin: ennen kuten nykyäänkin on tarpeen käydä välillä pisuaarissa.



Räntäsade onneksi loppui iltapäivällä. Tuuli kuitenkin yltyi, ja aallot alkoivat murtua entistä suuremmalla voimalla Märketin kallioihin. Kuuden maissa illalla osa aalloista alkoi jo vyöryä matalan saaren yli, vallata sitä ja samalla vähentää merenpinnan yläpuolista pinta-alaa. Kello 18.40 tuulennopeus oli 15,5 metriä sekunnissa - puuskissa nopeus kohosi 18,8 sekuntimetriin. Kyseessä ei selvästikään enää ollut leppoisa purjehduskeli.





Yksi aiemmin nähty pääskyspariskuntakin päätti perua normaalipesän tekemisen ja siirtyä rakentamaan kotia turvalliseen kivitaloon. Näin majakan yläkerran tuuletusaukkokin oli saamassa uuden elämän.



 

Perjantai 3.5.

Perjantaiaamuna herätessä Märketin vapaaehtoisilla majakanvartijoilla oli ensimmäisenä mielessä edellisen illan ja yön myrsky, sillä sen verran voimakas ja hypnoottinen rajuilma oli ollut.



Torstaina loppuillasta päiväkirjan päivityksen jälkeen tuuli yhä voimistyi. Meri ei illan pimennyttyä enää ainoastaan peittänyt suurta osaa Märketistä vaan vyöryi saaren yli pauhaavana koskena, jonka Erkki tallensi alla näkyvään iltaotokseen. Myös Solja, Markku, Kimmo ja Pasi kuvasivat torstain mahtavia myrskynäkymiä.



Perjantaiaamuna olot olivat onneksi jo leppoisammat, ja pikkulinnutkin uskaltautuivat jälleen ulos koloistaan ja pesistään.



Merellä aallonkorkeus oli laskenut. Silti rantatyrskyt olivat yhä korkeita. Erkki oli kameroineen aikaisin ulkona ja kuvasi tyrskyjen lomasta itselleen aamuateriaa etsiviä lokkeja.

Myrskystä virkistyneenä Solja pesi yläkerran pienen Prinsessakammarin ikkunan, portaikon ison ikkunan sekä kaupan ja keittiön ikkunat. Kuvaa ei ole, koska kuvaajat olivat muissa puuhissa. Mutta työ oli kuitenkin harvinaisen arvokas osoitus hyvästä majakanvartijahengestä - täytyy tunnustaa, että ikkunoiden pesu Märketillä ei ole kovin kovin yleistä. - Pasinkin askareet olivat tänään monin tavoin hyödyllisiä. Viimeksi hänen nähtiin kantavan polttopuita yläkerran puulaatikoihin.

Kivimiehet puolestaan jatkoivat tänäänkin sataman pohjalla lojuvien irtolohkareitten siirto pois veneväylältä. Alla on menossa kivimiesten tuumaustauko.



xxx

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content