Sunnuntai 5.9.

Saavuimme Märketille vuorokauden suunniteltua myöhemmin. Edellisen päivän kova tuuli esti vaihdon lauantaina.
Vaihto sujui kumiveneellä sutjakkaasti Fredrikin opastuksella.

Meitä oli vastassa aurinkoinen ja tuulinen Märket. Edellinen vuoro oli keittänyt kahvit valmiiksi ja pöydällä oli herkullista omenapiirakkaa. Tuskin ehdimme saada kahvin kuppiin, kun jo huomasimme ensimmäiset vieraat rannassa. Kaksi ruotsalaista miestä tuli kajakeilla matkalla Ahvenanmaalle välietapille Märketille. He olivat iloisesti yllättyneitä, kun menimme heitä vastaan ja toivotimme tervetulleiksi Märketille. Pidimme heille opastuskierroksen. Miehet jäivät odottelemaan tuulen tyyntymistä ja jatkoivat sitten matkaansa.

Me jatkoimme perehtymistä majakan käytäntöihin. Kaksi ensikertalaista, Raija ja Satu sekä jo useamman kerran Märketillä olleet Marcus, Kaija-Riitta ja Sari ”ottivat Märketin haltuunsa”.

Päivä sujui hyvän ruoan ja tutustelun merkeissä. Illalla saunoimme ja kävimme testaamassa uimapaikkaa. Hampaita pesimme upean tähtitaivaan alla. Satu keräsi kamppeensa ja lähti nukkumaan ulos. Me muut nukuimme sisällä.







Maanantai 6.9.
Päivä alkoi kuten Märketillä on tapana puurolla. Puuro maistuukin Märketillä erityisen hyvälle.

Päivä jatkui arkisten aherrusten parissa. Satu otti ensimmäisen tiskivuoron. Kaija-Riitta yritti perehtyä päiväkirjan pitoon lounaan valmistuksen ohella. Raija ensikertalaisena tutustui maastoon ja perhetyi kaupanhoitajan tehtäviin. Marcuksella oli omat työnsä majakan huollossa. Satu etsi muille ohjeita ja valmisti päärynöistä hilloa huomisia lättyjuhlia varten. Marcus perehdytti Satua ja Saria moottoriveneen käytössä koska tuuli oli suosiollinen veneen käytön opetteluun.

Päiväkahvin jälkeen saimme vieraita Eckeröstä. Vieraat olivatkin itseasiassa "hyviä tuttuja". Perheen vanhemmat olivat olleet useita kertoja talkoolaisina itsekin. Korvaamatonta apua saimme perheen "atk-pojalta" päiväkirjan pitoon. Siinä tohinassa ja vaihdettaessa kokemuksia unohtui ottaa kuvia vieraistamme.

Päivän saimme päättää upeaan auringonlaskuun.



Tiistai 7.9.
Heräsimme tuuliseen ja pilviseen, mutta kuitenkin lämpimään aamuun.



Satu nukkui jälleen ulkona, me muut majakan suojissa. Sarin vuoro oli valmistaa Märket-aamiainen. Aamupäivä sujui arkisten majakka-askareiden parissa. Sari valmisti myös maukkaan lounaan.



Lounaan jälkeen ensikertalaiset Satu ja Raija ottivat kompostin ja WC:n tyhjennykset tehtäväkseen.





Kun työ oli suoritettu, he saivat ruhtinaallisen palkinnon ja suuret kiitokset.



Kaija-Riitta yritti perehtyä päiväkirjan saloihin. Pahoittelut lukijoille, päiväkirjan pito ei olekaan "helppoa kuin heinän teko". Toistaiseksi taidot riittävät vain suomenkieliseen versioon.



Päivällisen jälkeen kuljeskelimme luodolla ja ihailimme maisemia, lintuja ja MÄRKETIÄ.





Keskiviikko 8.9 auringon noususta laskuun.





Ulkona nukutun yön (tuhannen tähden hotellissa Satu&Sari) jälkeen aamu valkeni aurinkoisena ja tuulisena. Tästä oli hyvä aloittaa päivän arkiset puuhat. Luvassa oli maittavan lettuaamupalan jälkeen mm. astioiden tiskausta merinäköalalla, bataattikeiton esivalmisteluja, pisuaarien pesua sekä majakan huoltotöitä.







Meitä majakkalaisia on ilahduttanut useamman päivän ajan pikku nappisilmä punkkaritukka hippiäinen. Hän on pyrähdellyt majakkarakennuksen ympärillä, lennellyt sisään ja ulos ja tänään lounasvalmistelujen aikaan pyrähti ruokahuoneeseen eikä osannut tietä ulos. Lensi ensin seinäkellon (ei ollut käki kellossa vaan hippiäinen) päälle ja siitä sitten hädissään ikkunalaudalla olleeseen basilikaan. Avasimme ikkunan ja siirsimme basilikan ikkunaruudun taakse ja jäimme seuraamaan hänen lepohetkeä. Viipyi siinä tovin ja sitten pyrähti pois.





Maittavan chilibataattikeiton jälkeen nautimme päiväkahvit ja muruomenapiirakan lämpimällä rantakalliolla kuunnellen meren aaltoja. Heittäydyimme vielä lepoasentoon meritähdiksi rantakalliolle ja Raija sekä Satu upposivat lorujen maailmaan.

Oli merenpohjassa meritähti
tuhat tonnia vettä yllä
minä kestän kyllä
on terävät sakarat ja litteät pakarat
ja paineen kestävät kakarat.
-Kirsi Kunnas-




Kolme kyhmyjoutsenta ovat pitäneet meille myös seuraa ja onkin mielenkiintoista seurata mistä luodon lammikosta tai miltä puolelta luotoa ne bongataan. Tuntuu kuin kesä olisi tullut takaisin Märketille (+18 , tuuli 5m/s).



Niin se päivä vierähtää iltaan, että hups heijaa vaan. Aika menettää täällä merkityksensä ja päivät soljuvat lempeästi toistensa perään. Kuva eilisestä auringonlaskusta.


Torstai 9.9.

Ihanan aamuauringon noustessa nousi myös Märketin väki aamupalalle, jolla saimme nauttia illalla leivottuja sämpylöitä (aamupuuropohjaisia ruokahävikin ehkäisemiseksi). Minkä jälkeen tartuimme päivän askareisiin: saunan pesun ja roskien polton lisäksi ruuan valmistamiseen. Märketillä kaikki työ on hauskaa! Sen voi päätellä Sarin inspiraatiosta kuorimaveitsi kädessä tästäkin
kuvasta.

.


Yhteiset ruokahetket ovat mukavia huippuseurassa.




Tänään oli viikon lämpimin päivä 21,4 astetta Celsiusta ja tuulimittari näytti lähes 0:aa, päätimme, että siivous jätetään huomiselle ja siirrytään kahvit mukana kallioille kutomaan ja uimaan. Vieraita ei saapunut huippukelistä huolimatta, vain purjevene lipui Märketin ohi.




Sieltä löytyi taas pieniä luonnon ihmeitä! Miten pikkuruinen leppäkerttu on voinut tulla tänne Märketin kaukaiselle luodolle lentäen pienillä siivillään?



Päivä päättyi jälleen Suomen läntisimpään saunaan ja vilpoiseen kylpyyn Mudersmagenissa.






Perjantai 10.9.
Aamun auringonnousu oli jälleen kerran kaunis tällä tuulisella luodolla. Tuulen suunta oli yön aikana kääntynyt ja kesä meni menojaan. Pian nousi sumu, päivästä tuli harmaa ja tuulinen. Joutsenetkin hakivat suojaa Märketin kallioista.



Päivä sujui siivouksen ja rutiinien merkeissä. Toki joimme päiväkahvit Gotlannin (ilman sahramia ja mantelijauhetta) pannukakkua maistellen.



Ruoka on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi



Viikko alkaa olla lopuillaan. Kiitos vuorovastaava Sarille,



kauppavastaava Raijalle


opastuksesta ja saunanlämmityksestä vastaavalle Sadulle



majakan sähköhuollosta vastaavalle Marcukselle



keittövastaava ja päiväkirjan teosta kopin ottaneelle Kaija-Riitalle



Me saimme pidettyä majakan pystyssä





Huomenna matkaamme mantereelle. Kiitos majakkakamut ja Märket!






Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content