Lauantai 29.8.

Kello on kahdeksan aamulla.
Tuuli kaakosta lähes 13,6 m/s, puuskissa 15,9 m/s.
Sataa kaatamalla.
Jos majakan ovi ei olisi kiinni, vihmoisi suoraan sisään.

Mitä voi tehdä?

Pilkkoa punajuurta.
Pilkkoa porkkanaa.
Pilkkoa palsternakkaa.
Pilkkoa purjoa.
Pilkkoa omenoita.
Pilkkoa appelsiinia.
Pilkkoa valkosipulia.
Pilkkoa tomaattia.
Pilkkoa suolakurkkua.

Tehdä uunijuureksia.
Valmistaa niille maukas feta-tomaatti-kastike.
Tehdä salaatti ja salaatinkastike.
Loihtia hedelmäsalaatti.
Leipoa kaurakeksi.

Hakea vettä.
Pilkkoa puita.
Lämmittää sauna.
Käydä uimassa.

Vuoron vaihto oli jo perjantaina aurinkoisessa illassa. Lauantaiksi oli tulossa tuulta ja sadetta länsinaapurista. .
Lauantai valkeni Suomen Luonnon Päivänä ja lippu salossa vaihtui sen kunniaksi.
Lipunnostoa seurasi aamu-uinti Ahvenanmeressä.
Ihminen ja luonto
Luonnon edessä
Pieniähän me olemme…

Majakan luontoa

 

 

Kiitos siitä

 

Sunnuntai 30.8.

Kello on kahdeksan aamulla.
Tuuli on laantunut jo aamuyöstä, aallonkorkeus ei merkittävä, aurinko näyttäytyy.

Merisää voi olla oikukas: on siis päästävä ennen majakan arkeen kuuluvia puhdetöitä ottamaan ensimmäiset viralliset ryhmäkuvat.

Tapahtumaa seuraa:

Astianpesuveden lämmittäminen.
Aamutiskaus.
Grillin kuuraus.
Majakan verkkoyhteyden nopeuden määrittelyä.
Omenapiiraan leipominen.
Lounaan suunnittelu.

Yht´äkkiä pieni harmaa piste horisontissa alkaa suureta.
Hetken päästä käy ilmi, että pieni kumivene aikoo rantautua pohjoissatamaan.

Veneestä astuu maihin neljä ruotsalaista meripartiolaista – jotka ovat lähteneet matkaan Märketille autolla Tukholmasta Öregrundiin samana aamuna, vuokranneet sieltä pienen veneen isolla moottorilla ja suihkaisseet sillä tunnissa majakalle 20-22kn vauhtia. Hämmennys on molemminpuolinen: majakkaseuralaiset mittailevat tuota pientä venettä, joka on kannattellut nuoret aallokossa tänne asti. Meripartiolaiset taas olivat luulleet, että majakkamme on miehittämätön – mutta pääsivätkin luodon kiertämisen sijaan majakkakierrokselle!

Sebastian Lind, Julian Jablonski, Nikodemus Bonde ja Viggo Tyrefors ovat meripartiolaisia Tukholmasta ja ensimmäistä kertaa Märketillä. Omenapiirakka putkahti uunista juuri sopivasti ja vaniljakastikettakin oli.

 

Lounaan jälkeen horisontissa näkyy tällä kertaa neljä pientä harmaata pistettä. Kun ne lähestyvät poukamaa, ymmärrämme, että lähestyvät hahmot ovat vanha ystävämme Pär-Erik ”Pärre” ja kolme vielä tuntematonta pienokaista. On kulunut jo kuusi vuotta, kun Pärre lähti tapaamaan morsiantaan Ruotsin puolelle. Nyt hän on saapunut takaisin esittelemään jälkikasvunsa: Björn-Ivar ”Björren”, Thorbjörn-Ivar ”Thorren” ja pikkuisen Inga Blommorin. Tämä on ilonpäivä.

 

Majakkaseuralaiset toivottivat Pärren, Thorren, Björren ja Hams Blommorin tervetulleiksi.

 

Pärre ja pienokaiset menivät uinumaan jo aikaisin.

Maanantai 31.8.

Kello on kahdeksan aamulla.
Tuulta ei nimeksikään, ilmankosteus 93%.
Pehmeä sumu ympäröi luodon.

Pullat ja lämpimät voileivät vierekkäin: kun kaasu-uunin saa lämpimäksi, kannattaa päivän kaikki uuniruuat valmistaa samaan aikaan.

 

Sumun rajaamaa todellisuutta rikkoo vain pullataikina, joka kohoaa keittiössä.
Vieraita on luvassa.
Aamu-uinnit ja lounas ensin…

…Ja vihdoin odotetut vieraamme saapuvat!

 

 

Musta 14-metrinen Force-vene kiertää luotoa lähestyen pohjoissatamaa. Veneestä rantautuu aamun jäljiltä vielä liukkaalle kalliolle neljä ruotsalaista, ja vene kuljettajineen siirtyy kauemmas poijukiinnitykseen.

Skippo.se:n Claes Olivercrona ja Gustav Morin sekä Svenska Sjön Per Nikolausson ja Fredrik Furugren kuuntelevat oppaidemme kertomuksia Märketin alku- ja nykyajoista mielenkiinnolla. Yksi vieraistamme keskittyy kuvaamaan majakkaluotoa videokameralla. Käy ilmi, että he tekevät mainosvideota Märketistä ruotsalaiseen Skippo-lehteen ja sen Insta-kanavalle.

Majakkakierros päättyy fika-pöytään ja majakkakauppaan. Heilutamme lopuksi heit yllämme lentävälle dronelle, jolla vieraamme vielä viimeistelevät kuvaamansa videomateriaalin.

Vierailun aikana Thorre on livistänyt pilttuusta – ja piileksii Lilla Märketin takana. Läheltä piti, ettei hän lähtenyt yksin meriseikkailulle.

 

Iltapäivällä sää muuttuu kesäisen helteiseksi, ja pilviutu väistyy vihdoin luodon päältä.

Yksi uusi ja yksi vakiokävijä Märketillä.

On Märket-kasteen aika: viikon 36 kaksi uutta majakkaseuralaista puhdistavat yksittäisen kallionyppylän perusteellisesti erinäisillä apuvälineillä.

Nämä untuvikot eivät tyytyneet vain tähän: he loihtivat puhtauttaan kiiltävälle kalliolle myös tunnelmallisen kynttiläillallisen.

Illalla lämmitämme vielä saunan. Juuri kun ensimmäiset meistä ovat valmistautumassa pesulle, kuuluu alakerran tallista vienoa ääntä. Olemme unohtaneet kokonaan Pärren, Thorren, Björren ja Inga Blommorin! Selviää, että Pärre-isä on tuonut pienokaiset luodolle, että he saisivat Märket-kasteen suotuisiin meriseikkailuihin.

Pärre ja Hans Blommor saavat Märket-kasteen.
Yhteinen uimahetki kruunasi illan.

 

Ps. Katso Skippo.se:n tuore video Märketistä.

Tiistai 1.9.

Kello on kahdeksan aamulla.
Syyskuu alkuun välipäivällä.
Raikas uinti. Aamupala, tiskit, vedet, roskat jne.

Päivän vieraina muuttohaukka, merikotka, joutsen, isokoskelo (neljä naarasta), pikkusirrejä 34 kpl, papukaija, pajulintuja, kalalokit, kolme västäräkkiä ja haarapääsky.

Veneharjoitukset ja retki hyljeluodolle (yksi harmaahylje).
Talkoilua (vähän) ja esim. lukemista tai meren katselua.

Omenahyvettä, tuoreita sämpylöitä, valkosipulia jne.
Grilli-ilta, valkosipulia jne.
Uinti tms.
Pitkille unille.

Kun tiskataan, niin tiskataan kunnolla.
Multitaskausta.
Kumiveneharjoitukset.
Mihin ei jesari kävisi?
Hylje rantakalliolla.

Valkosipulia on syöty. Vampyyrien on turha yrittää tähän majakkaan.
Hylje nähty.
Inga-Blommor yrittää tehdä tuttavuutta Märketin joutsenen kanssa. Vielä ei ole tärpännyt.

Jaa tämä somessa

Scroll to top
Skip to content