Syksyn 2019 elokuva- ja myyjäiskiertue käynnistyy 27.9. Kirkkonummelta uudella elokuvalla Haaksirikkojen Märket!
Syksyn elokuvakiertue alkaa uuden elokuvan ensi-illasta 27.9. ja jatkuu pitkälle syksyyn. Elokuvakiertueella esitetään uutta Haaksirikkojen Märket -elokuvaa sekä Majakkaseuran vanhempaa tuotantoa. Myös suosittu Bengtskärin tarina, joka löytyy nyt myös Suomenlahden majakoilla -dvd-julkaisusta, on edelleen osana ohjelmistoa. Katso syyskiertueen päivittyvät näytöspaikat alta.
Lue uuden elokuvan aiheeseen liittyvä Ylen juttu: Märketin majakan luota löytynyt hylky paljasti meriarkeologisen harvinaisuuden – lähivesille on uponnut sukellusvene ja monta muuta alusta
Haaksirikkojen Märket – Majakkaseuran uusi elokuva
Märketin ympäristö on ollut kautta aikojen erityisen vaarallista aluetta merenkulkijoille. Se on aavaa ja karikkoista seutua, jossa tuuli voi nousta suomalaisittain hirmumyrskyn lukemiin. Tällaisissa oloissa laivojen oli usein mahdotonta pitää kurssinsa. Ne ajautuivat Märketin kareihin, osa laivoista vaurioitui, osa upposi. Kymmeniä ihmishenkiä on menetetty Märketin vesillä pelkästään viimeisen sadan vuoden aikana.
Haaksirikkojen Märket kertoo tarkemmin kahden kauppalaivan, yhden sukellusveneen, yhden majakkalaivan ja yhden viranomaislaivan kohtaloista. Kaikki nämä haverit ovat tapahtuneet Märketin majakan ollessa vielä miehitetty. Elokuvassa nähdään runsaasti tuoretta vedenalaiskuvaa ja kuullaan autenttisia meriselityksiä, Kauhun hetket heräävät niiden kautta henkiin. Katsoja ymmärtää, millainen laivojen hautausmaa Märket todellakin on ollut. Elokuvassa tavataan myös Märketin ja sen ympäristön parhaat tuntijat, Jan Andersson ja KEE Eriksson.
Elokuvan ohjaus on Sakari Mannisen. Käsikirjoitusta on ollut laatimassa hänen lisäkseen elokuvan tuottaja Pekka Väisänen.
Haaksirikkojen Märket -elokuvan traileri
Elokuva- ja myyjäiskiertueen aikataulu
Pe 27.9. klo 15.30 ja 16.30 Kirkkonummi, Kunnantalo (Haaksirikkojen Märket)
Pe 27.9 klo 17.45 Tammisaari, Bio Forum (Haaksirikkojen Märket)
Pe 27.9. n. klo 21.15 Hanko, Kino Olympia (Haaksirikkojen Märket)
La 28.9 klo 10.00 Kemiö, Villa Lande (klo 10.00: Bengtskärin tarina ja n. klo 10.50: Haaksirikkojen Märket)
La 28.9. klo 12.15 Paimio, kaupungintalo, Paimiosali (Haaksirikkojen Märket)
Huom: Raision ja Turun näytöksissä vierailemassa Märketin viimeinen majakanvartija KEE Eriksson! Klikkaa tästä linkistä Facebook-tapahtumaan.
La 28.9. klo 14.00 Raisio, kirjasto, Martinsali (Haaksirikkojen Märket)
La 28.9. klo 15.30 ja 16.30 Turku, Forum Marinum (Haaksirikkojen Märket)
La 28.9. klo 18.00 Eura/Kauttua, Kylätalo (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Su 29.9. klo 11.00 ja 12.00 Rauma, Järjestötalo (Haaksirikkojen Märket)
Su 29.9. klo 15.00 ja 16.00 Tampere, Metso/Lehmussali (Haaksirikkojen Märket)
Ti 1.10. klo 18.00 ja 18.50 Helsinki, Kirjan Juhlasali (Haaksirikkojen Märket)
Ke 2.10. klo 18.45 Espoo, Sellon kirjasto (Haaksirikkojen Märket)
To 3.10. klo 16.00 ja 17.00 Lahti, Kino Iiris (Haaksirikkojen Märket)
Su 6.10. klo 15.00 ja 15.50 Kotka, Merikeskus Vellamo (Haaksirikkojen Märket)
Ke 9.10. klo 18.00 Tuusula, Jokela-sali (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Ke 9.10. klo 17 ja 18 Espoo, Ison Omenan kirjasto (Haaksirikkojen Märket)
To 17.10. klo 17.00 ja 17.50 Lohja, Kaupunginkirjasto
Pe 18.10. klo 17.45 ja 18.35 Jyväskylä, Kaupunginkirjasto
La 19.10. klo 10.00 Lapua, Vanha Paukku (Haaksirikkojen Märket ja n. klo 10.50 Bengtskärin tarina)
La 19.10. klo 12.30 ja 13.15 Seinäjoki, Kaupunginkirjasto, Studio (Haaksirikkojen Märket)
La 19.10. klo 15.30 Vaasa/Mustasaari, Mustasaari-sali (Haaksirikkojen Märket ja Märket 2012)
La 19.10. klo 18.00 Kristiinankaupunki, Bio Dux (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Su 20.10. klo 11.15 Pori, Luontotalo Arkki (Haaksirikkojen Märket ja Haaveena Bogskär)
Su 20.10. klo 13.15 Eurajoki, Kunnantalo (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Su 20.10. klo 16.00 Uusikaupunki, Kulttuurikeskus (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Ma 21.10. klo 18.00 ja 19.00 Espoo, Sellon kirjasto (Haaksirikkojen Märket)
Pe 25.10. klo 14.00 Tukholma, Zita Folkets Bio https://www.facebook.com/events/3007880626103691/
La 26.10. klo 15 ja 16 Helsinki, Kirjan sali
La 26.10. Espoo, Iso Omena (PERUTTU)
La 26.10. Maarianhamina “den lilla fyrfilmfestivalen” Ahvenanmaan Merimuseossa
Aikataulu:
klo 11.15 Haaksirikkojen Märket
klo 12.15 Tulitornit
klo 13.30 Haaksirikkojen Märket
klo 14.30 Bengtskärin tarina
klo 15.30 Haaksirikkojen Märket
Ti 29.10. klo 18.00 ja 18.50 Hämeenlinna, Kumppanuustalo
Ke 30.10. klo 18.45 Espoo, Sellon kirjasto (Haaksirikkojen Märket ja Haaveena Bogskär)
To 31.10. klo 18.00 Porvoo, Varissaari/Kråkö, Sjötorp (Sjötorpsvägen 2) (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Ke 6.11. klo 15.45 Kotka, Merikeskus Vellamo (Haaksirikkojen Märket)
Ke 6.11. klo 18.45 Lappeenranta, kaupunginkirjasto (Haaksirikkojen Märket)
To 7.11. klo 10.15 Savonlinna, pääkirjasto Joeli (Haaveena Bogskär ja Haaksirikkojen Märket)
To 7.11 klo 13.30 Leppävirta, kirjasto (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
To 7.11. klo 17.15 Iisalmi, pääkirjasto (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Pe 8.11. klo 13.00 Kalajoki, Kulttuurikeskus (Haaksirikkojen Märket ja Bengtskärin tarina)
Pe 8.11. klo 15.45 Raahen ammattiopisto, Tervahovinkatu 2 (Haaksirikkojen Märket)
Pe 8.11. klo 18.30 Kempele, Linnakankaan koulun auditorio (Haaksirikkojen Märket ja Tasku – uudesti syntynyt pooki)
Pe 8.11. klo 10.30 Kokkola, kaupunginkirjasto (Haaksirikkojen Märket)
La 9.11. klo 11:00 Kauniaisten kirjasto,
La 9.11. klo 14.00 Espoo, Sellon kirjasto
Su 10.11 klo 11.00 Oulu, pääkirjasto (Kaarlenväylä 3) (Haaksirikkojen Märket ja Haaveena Bogskär)
su 10.11. klo 16.00 Pietarsaari, Tupakkamakasiini (Haaksirikkojen Märket ja Haaveena Bogskär)
ke 13.11. klo 18.00 Nurmijärvi, Klaukkala, Monikkosali (Haaksirikkojen Märket ja Tulitornit)
la 16.11. Helsingin näytös PERUTTU!
(Huom! Aikatauluihin ja esitettäviin elokuviin voi tulla muutoksia.)
KIERTUETAUKO
22.11. alkaen kiertueella Haaksirikkojen Märketin lisäksi myös toinen uusi n. 25 min lyhytelokuva, joka kertoo Majakkaseuran toiminnasta.
Katso 22.11. jatkuvan kiertueen aikataulu täältä: www.majakkaseura.fi/syyskiertue-22-11-22-12-2019/